Kaapit auki ja avioliittolaki uusiksi!

Kannanotto 23.11.2014

Vasemmistoliiton puoluevaltuusto: Kaapit auki ja avioliittolaki uusiksi!

Vasemmistoliiton puoluevaltuusto ilmaisee vahvan tukensa eduskunnan käsittelyssä olevalle suomalaisten enemmistön tukemalle kansalaisaloitteelle tasa-arvoisesta avioliittolaista. Aloitteen hyväksyminen tarkoittaa sitä, että samaa sukupuolta olevilla pareilla on oikeus avioitua. Oikeus avioliittoon on keskeinen ihmisoikeus- ja yhdenvertaisuuskysymys. Suomen on korkea aika liittyä Pohjoismaiden ja useiden muiden Euroopan maiden rintamaan yhdenvertaisuuden puolesta.

Avioliittolain muutos vähentää syrjintää ja vahvistaa sateenkaariperheiden lasten asemaa. Merkittävä osa suomalaislapsista kasvaa perheissä, joissa on yksi vanhempi tai joissa vanhemmat ovat samaa sukupuolta.

Tutkimustieto ei tue käsitystä siitä, että lapselle olisi haitallista varttua samaa sukupuolta olevien vanhempien perheessä. Nykyinen syrjivä lainsäädäntö asettaa nais- ja miesparien perheet muita heikompaan asemaan, ja tilanteen korjaaminen on myös lasten etu.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä tukee yksimielisesti kansalaisaloitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista. Puoluevaltuusto kutsuu loppujakin puolueiden kansanedustajia ulos kaapeista ja äänestämään ihmisarvon puolesta ja syrjintää vastaan.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne näytti mallia voimakkaalla kannanotollaan lakimuutoksen puolesta. Vasemmistoliiton puoluevaltuutetut tervehtivät ilolla sitä, että yhä useampi SDP:n kansanedustaja on ymmärtänyt asian keskeiseksi ihmisoikeuskysymykseksi ja tukee lakialoitetta.

Vastaavaa Vasemmistoliiton puoluevaltuusto toivoo myös kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubbilta. Kokoomuksella on voimassa oleva puoluekokouspäätös tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Stubbilla on nyt erinomainen tilaisuus rynniä kaapista ulos ja näyttää esimerkillään, että kokoomus on tasa-arvon ja vapauden puolella syrjivää lainsäädäntöä vastaan myös käytännössä.

Lisätietoja

Hanna Sarkkinen

puoluevaltuuston puheenjohtaja

p. 040 528 9641

Tykkäsitkö artikkelista? Kerro siitä kavereillesi!
Jaa kavereille