Vasemmistoliitto

Taiteilijoiden toimeentulon aukot tukittava

Sähköposti Tulosta

Kansanedustajien Silvia Modigin ja Eila Tiaisen tiedote taiteilijoiden toimeentulosta. 27.2.2013

Vasemmistoliiton kansanedustajat Silvia Modig ja Eila Tiainen vaativat ryhtiliikettä taiteilijoiden toimeentulon aukkojen poistamiseksi. He esittävät useita keinoja, joilla poistettaisiin taiteilijoiden epätasa-arvoista kohtelua sosiaaliturvan myöntämisessä ja joilla taiteilijoiden toimeentulo tulisi luotettavammaksi.

‒ Sosiaaliturvajärjestelmässämme ei oteta huomioon, että moni taiteilija toimii nykyisin yrittäjänä tai ainakin kuin yrittäjä. Lisäksi eri viranomaiset voivat kohdella taiteilijaa ristiriitaisesti, Silvia Modig arvostelee.

Kansanedustajat näkevät pienyrittäjillä ja monilla taiteilijoilla yhteisiä intressejä asemansa parantamiseen.
‒ Vasemmistoliiton pienyrittäjäohjelmassa ehdotetut toimenpiteet, kuten yrittäjien työttömyysturvan, sairauspäivärahan sekä yrittäjien ennakkoverotuksen joustavoittaminen auttaisivat myös esimerkiksi yrityksenä toimivia muusikoita, Tiainen luettelee.

Usein epäsäännöllistä tuloa saavien yrittäjien ennakkoverotusta tulisi joustavoittaa ja muuttaa esimerkiksi siten, että arvioidun ennakkoperinnän sijaan ennakkoveroja maksettaisiin kuukausittaisen toteutuman pohjalta. Muusikko Irinan yritys on joutunut maksamaan veronkorotuksia sen vuoksi, että verotoimistossa ei ymmärretä muusikoiden soittavan useissa eri yhtyeissä ja saavan rahaa eri lähteistä, jotka eivät kuitenkaan ole heidän työnantajiaan.

Vaikka verottomista apurahoista maksetaan nykyisin eläkemaksuja, ne eivät kuitenkaan kartuta työssäoloehtoa ja oikeuta apurahalla työskennellyttä taiteilijaa ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan.
Tiainen toivoo hallituksen ohella myös ammattiliittojen aktivoitumista.
‒ Luovien alojen liittojen tulisi muodostaa yhteinen rintama ja vaatia myös apurahalla työskenteleville taiteilijoille ja tutkijoille oikeutta maksaa työttömyyskassaan työttömyysvakuutusmaksua.

Hallituksella on työryhmä, joka valmistelee luovien alojen työntekijöiden sosiaaliturvan uudistusta. Työryhmän työskentelyaikaa on pidennetty kestämään vaalikauden loppuun vuonna 2015.
‒ Työryhmältä odotetaan paljon. Edellytämme työ-, sosiaali- ja terveys- sekä kulttuuriministereiltä aktiivista otetta, jotta työryhmä saa aikaan todellisia tuloksia, Modig patistaa.

Viime kädessä myös moniin taiteilijoiden toimeentulo-ongelmiin tarjoaisi vahvan ratkaisun kaikille kansalaisille maksettava perustulo, joka tekisi myös taiteilijoista vapaampia suhteessa rahoittajiin ja tekisi siten varmasti myös taidekentän rakenteista nykyistä avoimempia.

‒ Perustulolla on valtavan paljon myönteisiä vaikutuksia monien eri ryhmien elämään. Taidekentässä rahanjakojärjestelmiin sisäänrakennettu konservatiivisuus saisi rinnalleen nykyistä vahvemman vapaan taidekentän, jota myös kulttuuriministeri Arhinmäki on tällä hallituskaudella pyrkinyt vahvistamaan, Modig ja Tiainen arvioivat.

Tiainen ja Modig järjestävät torstai-iltana taiteilijoiden toimeentuloa koskevan keskustelutilaisuuden eduskunnan Kansalaisinfossa, jossa neljä maan eturivin taiteilijaa musiikin, tanssin, runouden ja teatterin alalta kertoo tilanteista omilla aloillaan ja kommentoi erilaisia parannusehdotuksia.


KUTSU: http://www.vasemmisto.fi/ajankohtaista/29-tapahtumat/2090-tulevaisuuden-taiteilija-yrittaejae-tyoelaeinen-vai-prekaari.html


Lisätiedot:
Eila Tiainen, puh. 050 - 5120353 ; avustaja Laura Mankki, p 050 - 574 0207.
Silvia Modig. sähköp. Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen ; avustaja Sampo Villanen, p. 050 574 2610