Vasemmistoliitto

Suomen vedettävä sotilaat pois Afganistanista

Sähköposti Tulosta

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kanta suomalaissotilaiden lisäämiseen Afganistanissa on kielteinen.

Valtioneuvoston Afganistan-selonteosta ryhmäpuheenvuoron käyttänyt kansanedustaja Jaakko Laakso vaatii suomalaisjoukkojen vetämistä pois ja tilalle panostusta maan jälleenrakentamiseen.

Arvoisa puhemies,

Valtioneuvoston selonteko on oikeassa todetessaan, että Afganistanin turvallisuustilanne on edelleen heikentynyt. Selonteon "välikohtauksiksi" kutsumat yhteenotot lähes kaksinkertaistuivat viime vuonna vuoteen 2008 verrattuna. Ja odotettavissa on myös hyvin verinen kevät ja kesä.

Hallitus esittää, että Suomi lisää Yhdysvaltain ja Naton toiveiden mukaisesti jälleen kerran sotilaallista läsnäoloaan Afganistanissa. Tällä kertaa suomalaissotilaiden määrä on tarkoitus nostaa ensi vuoden alkuun mennessä nykyisestä 120 sotilaasta 195 sotilaaseen.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kanta joukkojen lisäysesitykseen on kielteinen.

Saattaa muuten olla, että vielä tänä vuonna Suomelta pyydetään sotilaallista lisäpanostusta ja että hallitus siihen suostuu ensi syksynä mahdollisesti pidettävien parlamenttivaalien turvaamisen verukkeella. Yhdysvallat ja Nato haluavat vetää Suomen yhä syvemmälle Afganistanin sisällissotaan.

Vaikkakin se alue, jossa suomalaiset joukot tällä haavaa toimivat, on suhteellisen rauhallinen, voi tilanne muuttua hyvin nopeasti. Merkit tähän ovat olleet jo pitempään ilmassa. Kahden ruotsalaissotilaan kuolema Pohjois-Afganistanissa Mazar-e-Sharifissa on kiristänyt jännitystä alueella huomattavasti.

Pohjois-Afganistaniin - suurin piirtein samalle alueelle, mihin suomalaisjoukot on sijoitettu - on tämän vuoden aikana tulossa myös useita tuhansia amerikkalais-sotilaita.

Selonteko toteaa diplomaattisesti, että "uusien yhdysvaltalaisjoukkojen myötä sotilaallinen voima pohjoisella alueella kasvaa, millä on merkitystä alueella jo olevien joukkojen toiminnalle."

Muualta selonteosta voi kuitenkin myös lukea, että siellä missä kansainvälisten joukkojen määrä ja toiminta on lisääntynyt, on myös yhteenottojen määrä kasvanut. Kuvitelma siitä, että sotilaallisen voiman lisääminen vähentäisi yhteenottoja on siis selonteonkin mukaan väärä.

Yhdysvaltalaisjoukot tuovat selonteon kirjoittajien mielestä "lisäarvoa afgaaniturvallisuusjoukkojen koulutuksen lisäksi erityisesti esimerkiksi ilmakuljetuskyvyn ja lääkintähuollon osalta. Lisäjoukot parantavat paikallisten turvallisuusviranomaisten ja ISAF:n toimintaedellytyksiä alueella".

Arvoisa puhemies

Yhdysvaltojen asevoimat aloittivat viime viikolla Afganistanissa brittien, kanadalaisten, tanskalaisten ja virolaisten Nato-joukkojen tukemina yhdessä Afganistanin oman armeijan yksiköiden kanssa suurhyökkäyksen, jonka tavoitteena kerrotaan olevan taleban-taistelijoiden lyöminen Marjahin alueella Helmandin maakunnassa. Hyökkäykseen osallistuu peräti 15 000 sotilasta ja 90 kuljetus- ja taisteluhelikopteria.

Ensi tiedot jo muutaman päivän jatkuneesta suurhyökkäyksestä eivät niinkään kerro vain Yhdysvaltain ja sen liittolaisten menestyksistä ja talebanien tappioista, vaan uutistoimistot kertovat pikemminkin uusista siviiliuhreista, joita Yhdysvaltain ja Nato-joukkojen toistuva sattumanvarainen ja suhteeton voimankäyttö on aiheuttanut runsain mitoin. Kuten niin monta kertaa aikaisemminkin.

Ne jotka kuvittelevat presidentti Barak Obaman määräämien uusien ja mittavien joukkojen lisäämisen ja sotatoimien kiihdyttämisen johtavan pikaiseen ja lopulliseen sotilaalliseen voittoon, sietäisi kuunnella, mitä esimerkiksi Afganistanin tunnetuin naispoliitikko sanoo uudesta operaatiosta ja ulkomaisten joukkojen lisäämisestä.

Malalai Joya, Afganistanin parlamentin jäsen, ihmettelee Yhdysvaltain ja Naton logiikkaa.

Toisaalta talebaneja kosiskellaan neuvotteluihin ja liittymään Karzain hallitukseen aina pahamaineista taleban-johtajaa Mullah Omaria myöten. Ja toisaalla talebaneja vastaan on aloitettu laajamittainen hyökkäys, jonka uhreiksi joutuvat ensi sijassa puolustuskyvyttömät ja köyhät kansalaiset, eivät talebanit, jotka vetäytyvät hyvissä ajoin hyökkäyksen tieltä.

Uusien siviiliuhrien myötä kansan viha ulkomaalaisia joukkoja vastaan vain vahvistuu.

Malalai Joya muistuttaa Yhdysvaltain ja Naton tehneen samankaltaisia laajamittaisia iskuja kymmenittäin jo aikaisemmin. Hyökkäyksen jälkeen ulkomaalaiset joukot vetäytyvät tukikohtiinsa ja taleban palaa alueelle.

Nyt taktiikkaa yritetään muuttaa. Tavoitteena on pitää alueella pari tuhatta afgaanipoliisia. Lähiviikot näyttävät, mikä on tulos.

Afganistanin tunnetuimman naispoliitikon ja sodanvastustajan neuvo kansainväliselle yhteisölle on kuitenkin selkeä ja yksinkertainen; ulkomaalaiset sotajoukot on vedettävä pois Afganistanista. Maan kansalaisten on itse saatava päättää omasta kohtalostaan ja omasta tulevaisuudestaan. Sisällissota vain kiihtyy ulkomaalaisten joukkojen läsnäolon myötä.

Kansainvälinen yhteisö on epäonnistunut Afganistanille jo vuosia luvatun siviiliavun toimittamisessa. Apua on annettu vain murto-osa luvatusta. Karzain hallinnon aikana valtaviin mittoihin paisunut korruptio on lisäksi estänyt monissa osin Afganistania avun toimittamisen niille, jotka ovat todella sen tarpeessa. Malalai Joyan mukaan naisten asema on yhtä huono kuin taleban-hallinnon aikana.

Kovin on jäänyt vähäiseksi myös Suomen panostus siviiliyhteiskunnan rakentamiseen, vaikka nyt käsittelyssä olevaa selontekoa etukäteen mainostettiin juuri siviilipanostuksella. Pääpaino on yhä sotilaallisen voiman lisäämisessä; ilmeisesti vain siksi, että ensi sijassa juuri sitä Yhdysvallat ja Nato on liittolaisiltaan - joihin valitettavasti Suomikin tässä kysymyksessä lukeutuu - pyytänyt.

Tiedossa on, että Karzain hallinnon edustajat ovat jo pitempään käyneet keskusteluja ns. maltillisten talibanien edustajien kanssa. Tosin ilman näyttäviä tuloksia; kapinallisjohto kun vaatii ulkomaisten joukkojen poistumista ehtona varsinaisten neuvotteluiden aloittamiselle.

Myös islamilaisten maiden kongressi on Saudi-Arabian tavoin ollut halukas välittämään Karzain hallinnon ja talebanien välillä. Samoin Pakistan, jonka vaikutusvaltaisella tiedustelupalvelulla on kiinteä suhde ainakin Afganistanin talebaneihin. Tammikuun alussa myös YK:n edustaja Kai Eide tapasi talibanien edustajia Dubaissa.

Jos Suomi aidosti haluaa olla mukana edesauttamassa rauhan ja vakauden saavuttamista - sen on tuettava siviiliyhteiskunnan rakentamista ja autettava dialogin ja rauhanprosessin aikaansaamista maan hallituksen ja kapinallisten kesken. Aidosti näin voi tehdä vain maa, joka ei itse osallistu sotatoimiin tai niiden tukemiseen.

Vasemmistoliitto on jo aikaisemminkin todennut, että Suomen nykyinen sotilasoperaatio Afganistanissa on muutettava siviilioperaatioksi, joka tukee maan jälleenrakentamista. Afganistan tarvitsee lisää kouluja ja terveyskeskuksia, ei lisää aseita ja ulkomaisia sotajoukkoja.

Arvoisa puhemies,

Valiokuntakäsittelyn aikana vasemmistoliitto tulee esittämään, että Suomen sotilaalliseen operaatioon käyttämä mittava ja vuodesta toiseen kasvava rahamäärä - tänä vuonna jo vähintään 33 miljoonaa euroa - ohjattaisiin kokonaisuudessaan kohteisiin, joilla todella tuettaisiin vuosikymmeniä sodasta kärsineen maan jälleenrakentamista. Tämä edellyttää tietenkin suomalaisjoukkojen vetämistä pois Afganistanista.

Rauha Afganistaniin, hyvät kansanedustajat.

 

 
Bookmark and Share