Vasemmiston puoluejohto esittäytyy

Vasemmistoliiton puoluekokous valitsi Oulussa 11.6.2016 puoluejohtonsa.

 

Andersson_Li_pksivu_uusi
Li Andersson, puolueen puheenjohtaja
kansanedustaja, Turku
liandersson.fi/ 
-Puheenjohtajana haluan olla johtamassa puolueen poliittista työtä ja uudistumista.

Puolueen linjan kirkastaminen edellyttää, että kaikki, niin kannattajat, jäsenet ja aktiivit sitoutuvat osaksi vasemmiston teemat päivittävää prosessia. Minusta nämä teemat ovat eriarvoisuuden vähentäminen, demokratian edistäminen erityisesti talouspolitiikassa sekä työllisyyden, työelämän ja työhyvinvoinnin parantaminen.

 

Sarkkinen, Hanna vas
Hanna Sarkkinen, puolueen 1. varapuheenjohtaja
kansanedustaja, Oulu
– Valintani tuo puoluejohtoon jatkuvuutta, sillä olen toiminut kuluneet kolme vuotta puolueen johdossa puoluevaltuuston puheenjohtajan ominaisuudessa. Tunnen puoluekentän ja sen toimijat laajasti.Minulla on intoa ja halua kehittää Vasemmistoliitosta entistä näkyvämpi ja uskottavampi punavihreä puolue!

Juho Kautto
Juho Kautto, puolueen 2. varapuheenjohtaja

työehtosihteeri, Äänekoski
– Erityisosaamistani ovat työelämään liittyvät asiat, ja tuon tätä kaivattua uskottavuutta puheenjohtajistoon. Olen perehtynyt työttömien ja muiden pienituloisten ahdinkoon, joten tuon myös sille puolelle asiantuntemusta. Minulla on toimivat ja pitkäaikaiset suhteet ammattiyhdistysliikkeeseen, mistä on hyötyä puolueelle.

 


Veronika Honkasalo, puolueen 3. varapuheenjohtaja

tutkija, Helsinki
veronikahonkasalo.fi
– Haluan olla mukana kehittämässä Vasemmistoliittoa energisen punavihreän kansalaisliikkeen suuntaan. Varapuheenjohtajan tärkeimpiin tehtäviin kuuluvat puheenjohtajan tukeminen ja poliittisten linjausten tekeminen. Vasemmistoliitto saa minusta ratkaisuja tarjoavan, aktiivisen piirejä kiertävän ja keskustelevan varapuheenjohtajan, joka kuuntelee jäsenistöä ja kentän ääntä herkällä korvalla.

 

 

 

Joonas_250x250
Joonas Leppänen, puoluesihteeri
tutkija, Helsinki
Joonasleppanen.vas.fi
-Vasemmiston menestys edellyttää, että ajattelemme kunniahimoisemmin ja suuremmin. Meidän on tehtävä puolueesta demokratialiike, joka korostaa jäsenlähtöisyyttä ja avoimuutta.
Politiikan ja hallinnon asiantuntijana minulla on strateginen tutkimuspohjainen näkemys puolueen kehittämisestä. Olen toiminut puolueen kaikilla tasoilla ja tunnen sen kehittämistarpeet läpikohtaisin. Näistä tärkeimmät liittyvät strategiaan, jäsendemokratiaan ja viestintään.

 

 

Pia Lohikoski, puoluevaltuuston puheenjohtaja
järjestö- ja koulutuspäällikkö, Kerava
www.pialohikoski.net
– Olen innokas jatkamaan aktiivista työtä, jota olen tehnyt kuusi vuotta puoluevaltuuston varapuheenjohtajana. Haluan olla mukana puoluejohdossa rakentamassa aktiivisesti kampanjoivaa vasemmistolaista työväenpuoluetta, joka tarjoaa uskottavan vaihtoehdon finanssikapitalismille ja nykypolitiikalle.

 

Said Ahmed Suldaan varapj_uusi
Suldaan Said Ahmed, puoluevaltuuston 1. varapuheenjohtaja
yhteisötyöntekijä, Helsinki
-Haluan tehdä vasemmistoliitosta monikulttuurisen ja helposti lähestyttävän kansalaisliikkeen, joka puhuu ja toimii niiden puolesta joiden ääni ei tässä yhteiskunnassa kuulu. Haluan kokemusasiantuntijana uudistaa maahanmuuttopolitiikkaamme niin, että jokainen tänne tulija löytäisi heti paikkansa ja kokisi olevansa kotona eikä vieraana vieraassa maassa.

 

Tervo Kati
Kati Tervo, puoluevaltuuston 2. varapuheenjohtaja
hallintosihteeri, Kemi
-Väki kentällä ja puoluetoimijat ympäri Suomea ovat tulleet tutuiksi. Lappi on vahvaa vasemmistolaista kannatusaluetta ja pohjoisen kentän ääni on hyvä tulla kuulluksi myös puolueen johdossa. Haluan olla uudistamassa puoluetta sisältäpäin ja tuoda uusia näkökulmia ja ajatuksia puolueen toiminnan uudistamiseksi.

Tykkäsitkö artikkelista? Kerro siitä kavereillesi!
Jaa kavereille