Tar­vit­sem­me re­hel­lis­tä po­li­tiik­kaa

Puoluevaltuuston puheenjohtaja Pia Lohikosken avauspuhe Vasemmistoliiton puoluevaltuustossa 17.11.2018

Hyvät toverit

Kun ihmisten kanssa juttelee toreilla, asemilla, kirjastoissa ja kauppakeskuksissa, todella moni kokee Suomen nykyisen hallituksen politiikan olevan kautta aikojen epätasa-arvoisinta.

Samaan aikaan myös laskelmat kertovat tuloerojen kasvaneen.

Viime vuosina tehtyjen perusturvan leikkausten seurauksena pienituloisten toimeentulo on vaikeutunut. Leikkaukset ovat kohdistuneet etenkin työttömiin, lapsiperheisiin ja opiskelijoihin.

Pienituloisimpien tilannetta heikentää lisäksi se, että asumistuen kattavuus vuokrasta on jatkuvasti heikentynyt.

Nyt seuraa hälyttäviä lukuja:

Suomessa on noin 135.000 köyhää lasta. Se tarkoittaa, että noin joka kahdeksas lapsi elää köyhässä perheessä.

Köyhyys näkyy monissa asioissa. Se vaikeuttaa harrastamista ja lisää syrjään jäämistä. Se vaikeuttaa myös peruskoulun jälkeistä opiskelua.

Hyvät toverit!

Tilastokeskuksen uusi väestöennuste julkistettiin eilen ja se totesi, että tästä vuodesta on tulossa kahdeksas peräkkäinen vuosi Suomessa, kun syntyvyys laskee.

Eilen kuultiin ennätysmäärä poliittista puhetta yli puoluerajojen, kuinka me nyt tämän takia yhtäkkiä tarvitsemmekin lapsiystävällisemmän yhteiskunnan. Ihanko totta?

Lapsiystävällisyydestä olemme nyt jälleen herttaisen yksimielisiä, kun vaalit lähestyvät. Kaikkien puolueiden mielestä tarvitaan parempaa työn ja perhe-elämän yhteensovittamista sekä ollaan huolissaan perheiden palveluista ja varhaiskasvatuksesta.

Näistä puhuivat eilen uutisissa niin pääministeri Juha Sipilä, kuin valtiovarainministeri Petteri Orpokin. Samojen herrojen hallitus on vienyt tasa-arvoisen oikeuden varhaiskasvatukseen työttömien lapsilta.

Hallitus on myös leikannut lapsilisiä, vanhempainpäivärahoja, asumistukia, opintotukia, työttömyysturvaa, sairauspäivärahoja ja paljon muuta.

Sipilän hallitus on tehnyt myös ennätykselliset leikkaukset koulutuksesta. Missä tämän hallituksen perhemyönteisyys ja lapsiystävällisyys siis näkyy? Ei yhtään missään.

Ministerit Orpo ja Sipilä! Teidän puheenne lapsiperheiden puolesta ovat aivan yhtä epäuskottavia kuin viime vaalien alla antamanne koulutuslupaukset.

Hyvät toverit

Ensi viikolla vietetään jälleen lapsen oikeuksien viikkoa.

Me kaikki, niin lapset kuin aikuisetkin, tarvitsemme rehellistä politiikkaa, emme jallittavaa hallitusta, joka ensin leikkaa ja sen jälkeen voivottelee ja vaatii muilta toimintaehdotuksia aiheuttamansa eriarvoistumisen edessä.

Tarvitaan vasemmiston ja kaikkien punavihreiden voimien vaalivoitto, jotta saamme ensin korjattua Sipilän hallituksen virheet ja sitten rakennettua paremman Suomen meille kaikille.

Epävarmuus ja eriarvoisuus on saatava korvattua toiveikkuudella, osallisuudella ja tasa-arvoa edistävällä politiikalla.

Näiden teemojen puolesta tehdään tänään ahkerasti töitä ja hiotaan Vasemmistoliitto täyteen iskuun kohti ensi kevään vaalivoittoa.

Näillä sanoilla, puoluevaltuusto kokous on avattu!