Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakan tiedote 8.3.2010
- Sukupuolten välinen tasa-arvotyö tarvitsee oman ministerin. Eduskuntavaalien jälkeen tulevan hallituksen on sovittava tasa-arvoministerin pestin kokopäiväistämisestä, esittää Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka.
- Tasa-arvoasioita on hoidettu hallituskokoonpanosta riippumatta "toisella kädellä" osa-aikaministerinä muiden töiden ohessa. Tasa-arvioasiat edistyvät hitaasti niin kauan, kun ne ovat muiden ministeriöiden liitännäisenä, arvioi Puhakka puhuessaan Helsingissä Jyryn veteraanien naistenpäivän tilaisuudessa.
Hän mainitsee hyvänä esimerkkinä Espanjan, joka on perustanut ministeriön ehkäisemään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.
- Myös Suomessa tarvitaan vahvaa työtä naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi. Meillä esimerkiksi vähätellään seksuaalisen väkivallan merkitystä. Väkivallan ehkäiseminen pitää aloittaa jo päiväkodeissa ja kouluissa, toteaa Puhakka.
- Tasa-arvoministerin tontilla riittää työtä. Työelämän tasa-arvon edistäminen yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen sekä valtion ja kuntien kanssa voisi vihdoinkin edistää aidosti naisten palkkatasa-arvoa ja urakehitystä. Vähemmistönaisten, romanien, maahanmuuttaja- ja pakolaisnaisten sekä vammaisten naisten oikeudet ovat puolitiessä. Kyllä yhdelle ministerille työsarkaa riittää, arvioi Puhakka.
Lisätietoja: Sirpa Puhakka, gsm. 045 7731 3000



