Vasemmistoliitto

Eurovaalikampanjan tulot ja menot

Sähköposti Tulosta

Vasemmistoliitto julkisti puolueen eurovaalikampanjan tulot ja menot

Vasemmistoliitto haluaa lisätä vaalirahoituksen avoimuutta julkaisemalla oman valtakunnallisen eurovaalibudjettinsa tulot ja menot verkkosivuillaan.

Vasemmistoliiton eurovaalibudjetti on noin 340 000 euroa. Suurin osa rahoituksesta tulee puoluetuen kautta. Lisäksi tuottoja on saatu muun muassa kalenterien myyntituottojen ja seminaarilipputulojen avulla.

Puolue käyttää vaalibudjetistaan suurimman osan ehdokkaiden vaalityön tukemiseen piirijärjestöjensä kautta. Vasemmistoliitto on myös maksanut jokaiselle tukea halunneelle eurovaaliehdokkaalleen 2500 euron tuen.

Naistoimintaan puolue on käyttänyt vaalibudjetistaan 50 000 euroa, josta jokaiselle naisehdokkaalle on maksettu 1500 euron tuki. Naistoiminnan vaalibudjetista loput on käytetty muun muassa ehdokkaiden yhteiseen tapahtumailmoitteluun sanomalehdissä.

Puolue on käyttänyt vaalibudjetistaan suurimman osan sanomalehtimainontaan, verkkokampanjointiin, ehdokas- ja yleisjulisteisiin sekä vaaliesitteisiin. Puolueella ei ole televisiokampanjointia.

Vasemmistoliiton eurovaalikampanjan tulot ja menot ovat eriteltyinä alla. Budjetti voi vielä hieman muuttua esimerkiksi ilmoituksien valmistuskustannusten tai erilaisten rahtikulujen johdosta. Budjettiin ei ole sisällytetty piirijärjestöjen omaa rahoitusta, mikä selviää vaalien jälkeen. Tämä ei kuitenkaan olennaisesti muuta budjetin suuruusluokkaa.

Lisätiedot:
Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka 045 7731 3000

Vasemmistoliiton eurovaalikampanjan tulot

Vasemmistoliitto rp 300 000,00
- Puoluetuki.

Kalenterien myyntituotot 37 020,85

Vasemmistoliiton talousseminaari 19.5. 6500,00
- Lippujen myyntituotot.

Tulot yhteensä 343520,85

Vasemmistoliiton eurovaalikampanjan menot

Tuki piirijärjestöille vaalityötä varten 109 000,00
- Piireissä tuki käytetään mm. ehdokkaiden lehtimainonnan tukemiseen ja vaalitilaisuuksien järjestämiseen.

Vasemmistonaiset 50 000,00
- Vasemmistonaiset ovat maksaneet jokaiselle naisehdokkaalle 1500 euron vaalituen, muuten Vasemmistonaiset ovat tukeneet naisehdokkaita mm. tapahtumailmoittelun kautta.

Ehdokastuki 47 500,00
- Vasemmistoliitto on maksanut 2500 euron tuen 19 eurovaaliehdokkaalleen.

Mainonnan suunnitelu mainostoimisto Rientolassa 45933,00
- Sisältää mm. julisteiden, ilmoituksien, esitteiden ja testaaomatuntosi.fi - sivuston.

Vaalimateriaali 30913,73
- Vaaliesitteet, vaalijulisteet, valokuvaus, t-paidat, kangaskassit, rollupit yms.

Sanomalehtimainonta 25176,21
- Ehdokkaiden yhteisilmoituksia mm. Iltasanomissa ja Kansan Uutisissa.

Verkkomainonta 22857,91
- Muun muassa HS.fi, Iltasanomat.fi, MTV3.fi, Telkku.com.

Vasemmistoliitoneurooppa.fi ja Vasemmistoliiton euroblogi 10140,00

Vaalitilaisuudet yms. 2000,00

Menot yhteensä 343520,85
 
Bookmark and Share