Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka 29.8.2009: Hallituksen budjettiesitys ajaa kunnat leikkaamaan palveluja
- Eduskunnan on otettava vastuu kuntien taloudesta, kun hallitus ei siihen kyennyt. Eduskunnan on lisättävä kuntien valtionosuuksia väliaikaisesti ensi vuoden budjettiin eduskuntakäsittelyn yhteydessä, vaatii Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka.
- Vanhasen hallitus kärjistää kuntien talouskriisiä. Odotettavissa on mittavia kuntatyöntekijöiden lomautuksia ja palvelujen leikkaamisia. Myös työttömyys kasvaa, kun kuntatyöntekijöiden määräaikaisia työsuhteita ei jatketa, arvioi Puhakka hallituksen ensi vuoden budjettiesityksestä puhuessaan Varsinais-Suomen ja Satakunnan piirien yhteisessä tilaisuudessa.
Puhakan mukaan Vasemmistoliitto on pettynyt hallituksen esitykseen kuntarahoituksesta.
- Erityisesti ihmetyttää keskustan rooli. Vahvana kuntapuolueena tunnettu keskusta jättää nyt kunnat oman onnensa sepiksi ja kasvattaa kuntalaisen tuloeroja. Kokoomus otti vahvan niskalenkin keskustan poliitikoista, toteaa Puhakka.
- Hallitus myöntää yhteisöverotuottojen romahduksen ja verotuottojen vähenemisen. Se esittää kuntiin lisää vain 90 miljoonaa, kun tarve on satoja miljoonia. Kunnat eivät pysty turvamaan palvelujaan edes kohtuullisilla veron korotuksilla tai kohtuullisella velan ottamisella.
- Edellisen laman kokemusten perusteella kuntien palvelujen heikentämisestä kärsivät kaikkein heikoimmassa asemassa olevat. Vanhusten, vammaisten, mielenterveys- ja päihdepotilaiden palvelut ovat kaikkein uhatuimpia. Perheiden palvelujen leikkaaminen lisää huostaanottoja vielä vuosia laman jälkeen, toteaa Puhakka.
Lisätietoja: Sirpa Puhakka 045 7731 3000



