Vasemmistoliiton puoluesihteeri Aulis Ruuth peräänkuuluttaa toimia diabeteksen ehkäisemiseksi. Puoluesihteeri Ruuth puhui sunnuntaina Pietarsaaressa.
? Keski-ikäiset ja sitä vanhemmat kansalaiset muistavat hyvin, kuinka vielä jokin aika sitten tehtiin loputonta työtä kansantautien hävittämiseksi. 1950-luvulla onnistuttiin hävittämään tuberkuloosi. 1960-luvulla torjuttiin poliota muun muassa joukkorokotuksilla. 1970-luvulla päästiin toden teolla vähentämään sepelvaltimokuolleisuutta. Toiminnassa on onnistuttu hyvin ja tulokset ovat erinomaisia. Koska monet pelätyt vitsaukset on hävitetty, luullaan helposti ongelmien olevan modernina aikanamme ohi. Näin ei kuitenkaan ole, Ruuth muistutti.
? Näyttää vahvasti siltä, että kun yhdestä vitsauksesta päästään, toinen tulee tilalle. Näinä aikoina on havahduttu siihen, että diabetes on yleistynyt nopeasti, ja se näyttää lisääntyvän pidäkkeettä. Kehitys on vaarallinen, koska diabeteksen tiedetään olevan vähintäänkin osatekijä useissa muissa vakavissa sairauksissa. Ellei kehitystä saada hallintaan, diabeteksen leviäminen voi pahimmillaan jopa romuttaa hyvät tulokset esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyssä. Diabeteksen lisäksi myös allergiset sairaudet ovat lisääntyneet.
Ruuthin mukaan kansantautien torjuntatoiminnassa ei voi pitää taukoa.
? Vakavat sairaudet ovat monimutkainen ilmiö. Niiden osatekijöinä ovat muun muassa. ravintotottumukset, liikunta, elintavat ja ympäristö. Lääketieteellisten toimien lisäksi tarvitaan valistusta, sillä tärkeintä on sairauksien ennalta ehkäisy. Ennaltaehkäisevässä toiminnassa tarvitaan henkilöstöä, tutkimustoimintaa ja välineistöä. Se vaatii rahaa, mutta tulee sittenkin halvemmaksi kuin itse sairauksien hoito. Takavuosien pelättyjä kansantauteja hävitettäessä Suomi oli köyhempi kuin nyt, mutta silti tehtävässä onnistuttiin. Luulisi sen onnistuvan nytkin. Meidän aikamme kansantautien torjuntaan on käytävä koko yhteiskunnan toimin ja turvattava siihen myös riittävä rahoitus.



