Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen kiittää valtionvarainministeri Eero Heinäluomaa, joka puolusti viikolla valtion omistusta yhteiskunnan kannalta erityisen tärkeissä pörssiyrityksissä.
Korhosen mukaan nyt tulisi kuitenkin lisätä pörssiin listaamattomien valtionyhtiöiden määrää. Korhonen puhui lauantaina Oulussa Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän Arjen Ääni -kiertueen tapahtumassa.
? Suuri strateginen merkitys olisi nimenomaan muutamilla uusilla valtionyhtiöillä. Esimerkiksi energia-alalla tulisi kansalaisille taata kohtuullisen hintainen sähkö esimerkiksi pilkkomalla Fortum pienemmiksi yksiköiksi. Heinäluoman on nyt vietävä A-plus -ohjelmassa esittämänsä puheet Fortumin roolin kehittämisestä konkretian tasolle, Korhonen linjasi.
Korhosen mukaan valtion on pidättävä yllä rooliaan hyvinvoinnin takuumiehenä myös työelämän kysymyksissä.
? Kuluneella viikolla julkistettu globalisaatiotyöryhmän raportti viestii työreformiajattelun paluusta poliittiselle kentälle. Uuden raportin työvoimakysymyksiä koskevat ajatukset ovat liki suoraan kopioitu keskustan 1990-luvun puolessavälissä virittelemästä työreformista.
? Työryhmän raporttiin sisältyvät ehdotukset epävarmuuden ja turvattomuuden lisäämisestä eivät ainakaan paranna työn tuottavuutta. Onko todella nyt näin, että pääministeri Vanhanen on nostamassa työreformia Atlantin syvänteistä takaisin Suomen kamaralle, Korhonen kysyi.
Erityisesti Korhonen kritisoi raporttiin sisältyvää ehdotusta työntekijöiden irtisanomisen helpottamisesta.
? Suomessa irtisanomiskynnystä pitäisi paremminkin korottaa kuin madaltaa. Täällä on jo aivan liian helppoa laittaa työntekijöitä kilometritehtaalle, Korhonen sanoi.
Lisätiedot: Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen
p. 050 511 3051.



