Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Martti Korhonen sanoo hallituksen vakausohjelman olevan enemmän haitta- kuin hyötyohjelma. Päätöksenteon ohjenuoraksi siitä ei ole, eikä yhteiskunnan suuntaa sen avulla pystytä määrittämään. Korhonen puhui vakausohjelmasta eduskunnassa maanantaina.
- Ohjelma on kuin sääennuste. Laskelmiin liittyy valtava määrä olettamuksia kasvusta, tuottavuudesta, kulutuksen kehittymisestä ja väestön kasvusta, totesi Korhonen.
- Esimerkiksi vuonna 2004 arvioitiin 65 vuotta täyttäneiden määrä 124 000 pienemmäksi kuin tässä arviossa. Edellisessä vakausohjelmassa julkisen talouden ylijäämän tavoitteeksi otettiin kaksi prosenttia BKT:stä. Nyt hallituksen mielestä tarpeellinen ylijäämä on jo 4,5 prosenttia. Pitkäjänteinen, kestävä ja tahtotilainen talouspolitiikka ei voi perustua tällaisiin ennustuksiin. Ne johtavat paniikkijarrutuksiin ja nopeisiin kiihdytyksiin. Se ei voi olla pitkäjänteisen talouspolitiikan tarkoitus.
Korhonen sanoo, että meidän pitää ensin päättää millaista yhteiskuntaa me tavoittelemme ja laatia sitten ohjelma sen mukaan.
- Meille Vasemmistoliitolle keskeistä on oikeudenmukainen yhteiskunta, joka turvaa itse kunkin tarvitsemat palvelut syntymästä vanhuusikään.
- Verotuksen alentaminen ei saa olla itse tarkoitus. Verotuksen tulee asettua sille tasolle, että se turvaa oikeudenmukaisen ja hyvän yhteiskunnan.
Kansalaisten enemmistö toivoo riittäviä palveluja, ei veronkevennyksiä.
- Tästä keskustelusta pitäisi syntyä yhteisenä näkemyksenä se, että vakausohjelman perusteet on tarkistettava. Tehdään oikeudenmukaisempi ohjelma. Tehdään ohjelma hyvää, välittävää ja kannustavaa Suomea varten.
Lisätiedot:
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen 050 511 3051



