Vasemmistoliitto

Sirpa Puhakka: Rypäleasesopimuksesta häpeätahra ETYJ-isäntämaalle

Sähköposti Tulosta

Presidentti Halosen ja hallituksen päätös jättää allekirjoittamatta rypäleaseet kieltävä Oslon sopimus on Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakan mukaan häpeäksi ETYJ-isäntämaana toimivan Suomen maineelle rauhanrakentajana.

?  Suomeen ei kohdistu sellaisia turvallisuusuhkia, joiden torjumiseksi tarvitaan rypäleaseita. Suomi on jäämässä outoon seuraan, kun Puolaa lukuun ottamatta kaikki muut EU-maat allekirjoittavat tällä viikolla Oslon sopimuksen, arvioi Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka.

- Suomessa kyettiin luopumaan maamiinoista. Paljon siviileille tuhoa aiheuttavien rypäleaseiden ajaminen nyt vastoin kansainvälistä sopimusta maamiinojen tilalle on väärin. Tämä on vastuutonta niin rypäleaseiden tuhovoiman vuoksi kuin Suomen kansainvälisen maineenkin kannalta. Suomen ulkopoliittisen johdon tulee arvioida tilanne mahdollisimman pikaisesti uudestaan, vaatii Puhakka.

Hän ihmettelee presidentinkanslian antamaa lausuntoa, jonka mukaan Suomen kielteistä päätöstä tehtäessä oli jo tiedossa, että hyvin todennäköisesti myös asemarkkinoilla reagoidaan Oslon sopimukseen.

? Suomelle jää tyhjä käteen. Rauhanrakentajana maailmalla esiintyvä Suomi pilaa maineensa ja rypäleaseet jäävät saamatta, arvioi Puhakka.

Lisätiedot:
Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka 045 7731 3000