Vaadimme Suomeen maailman puhtainta sisäilmaa

Vasemmistoliitto julkaisi 28.11. toimenpideohjelman Maailman puhtain sisäilma, jolla se vaatii lisäpanostusta sisäilmaongelmien ratkaisemiseksi ja sisäilmaongelmista kärsivien aseman parantamiseksi. Eduskunta käsittelee iltapäivällä pääministeri Juha Sipilän ilmoitusta Terveiden tilojen vuosikymmen -toimenpideohjelmasta 2018–2028.

Suomessa on valtavasti kosteus- ja homevaurioista tai laajemmin sisäilmaongelmista kärsiviä koteja, päiväkoteja, kouluja, hoitolaitoksia ja muita rakennuksia.

– Sisäilman huono laatu on yksi maamme suurimmista ympäristöterveysongelmista. Ongelma on myös hyvin sukupuolittunut, sillä enemmistö sisäilmaongelmaisissa tiloissa kuten kouluissa, päiväkodeissa ja sairaaloissa työskentelevistä on naisia, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson toteaa.

Sisäilmaongelmat ovat merkittävä kansanterveydellinen haitta. Kosteus- ja homevaurioiden sekä muiden sisäilmaongelmien aiheuttamille epäpuhtauksille on arvioitu altistuvan päivittäin yhteensä 600 000–800 000 suomalaista. Arviot altistuneista lapsista ja nuorista vaihtelevat 100 000 ja 200 000 välillä.

Ohjelma vaatii, että valtiolle laaditaan kunnianhimoinen ja jatkuva sisäilmaohjelma sekä korjausavustusjärjestelmä terveyshaittojen poistamiseksi ja terveytensä menettäneiden tukemiseksi. Lisäksi kuntien home-, kosteus- ja muista sisäilmaongelmista kärsivien päiväkotien, koulujen ja hoitolaitosten korjaus- ja korvausrakentamista tuettaisiin 100 miljoonalla eurolla.

– Monistamalla hyviä käytäntöjä voidaan sisäilmaongelmiin ja korjausvelkaan puuttua etupainotteisesti. Tämä edellyttää, että kaikille julkishallinnon tasoille luodaan ohjelmoidut kunnossapito- ja kiinteistönhoito-ohjelmat, Andersson sanoo.

Korjaamisen lisäksi on tärkeää huolehtia sisäilmaongelmien uhriksi joutuneiden terveydestä ja kuntoutuksesta.

– Ohjelmamme vaatii sisäilmasta sairastuneiden kuntoutumiskokeilun laajentamista ja sitä, että kaikki terveyshaitoista kärsivät pääsevät asianmukaisiin tutkimuksiin. Vaadimme myös erikoistuneen kliinisen hoitoyksikön perustamista, Andersson linjaa.

Lue koko toimenpideohjelma täältä.

Tykkäsitkö artikkelista? Kerro siitä kavereillesi!
Jaa kavereille