Hallituksen linja jarruttaa Suomen talouskasvua

Vasemmistoliiton kansanedustaja Kari Uotilan mukaan hallituksen toimet ovat jarruttaneet kasvua, lisänneet eriarvoisuutta ja hidastaneet työllisyyden paranemista. Uotila piti Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoron tiistaina eduskunnassa käydyssä palautekeskustelussa hallituksen Julkisen talouden suunnitelmasta 2018–2021.

– Suomen kansantuote on yhä pienempi kuin vuonna 2008. Kun tarpeeksi syvälle sukeltaa, tulee käännös jossain vaiheessa. Hallitus ottaa kunniaa, vaikka sen toimilla ei ole kasvun kanssa juurikaan tekemistä. Päinvastoin julkisten tulevaisuusinvestointien sekä työttömyysturvan, perusturvan, opintotuen, eläkkeiden ja muiden etuuksien epäoikeudenmukaiset leikkaukset ovat jarruttaneet kasvua, lisänneet eriarvoisuutta ja hidastaneet työllisyyden paranemista, Uotila sanoi puheessaan.

Uotila oli huolissaan kotitalouksien velkaantumisesta.

– Alhaiset korot kannustavat ottamaan lainaa, mutta ihmiset velkaantuvat myös, koska heidän tulonsa eivät riitä. Yksi syy tähän on kilpailukykysopimus. Sen myönteisten talousvaikutusten osoittaminen on vaikeaa, mutta sen tulonjakovaikutukset ovat selvät: kyseessä on miljardien eurojen tulonsiirto palkansaajilta ja julkistaloudesta yrityksille.

Uotila ennakoi syksyn työmarkkinakierroksesta vaikeaa.

– Työntekijöiden kyykyttämisen jälkeen hallitus vaatii syksyn palkkakierrokselle malttia. Maltti on valttia, mutta jos työmarkkinoilla tulee tappelu, niin on syytä kysyä: kuka aloitti, Uotila kysyi.

– Yhdessä EK:n kanssa päätitte korvata suomalaisen sopimisen kulttuurin yksipuolisella sanelulinjalla. Painostitte työntekijät suostumaan palkanalennuksiin, palkattomaan työajan pidentämiseen ja lomarahojen leikkauksiin uhkaamalla eläkeläisiä, lapsiperheitä ja työttömiä lisäleikkauksilla. Kuvitteletteko pienipalkkaisten, raskasta työtä tekevien ihmisten tämän jo unohtaneen?

Vasemmistoliiton budjettilääkkeenä on arvostuksen palauttaminen suomalaiselle osaamiselle ja koulutukselle. Vasemmistoliiton mielestä Suomen osaamisperustan rahoitus tulee pikaisesti nostaa vähintään vuoden 2015 tasolle ja siitä asteittain ylöspäin kehyskauden loppua kohden.

– Osaava ja hyvin koulutettu väestö on Suomen talouden menestyksen edellytys. Suurimmat riskit talouden kestävyydelle taas ovat työttömyys, hallituksen sote-sekoilu ja kehyskauden lopulle ajoittuvat ylimitoitetut hävittäjähankintasuunnitelmat, Uotila luetteli.

Kari Uotilan pitämä Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoro kokonaisuudessaan

Tykkäsitkö artikkelista? Kerro siitä kavereillesi!
Jaa kavereille