Hallitus ummistaa silmänsä sote-uudistuksen kustannusriskeiltä

Vasemmistoliiton kansanedustaja, valtionvarainvaliokunnan jäsen Kari Uotilan mukaan hallituksen sote-uudistukseen sisältyy vakavia kustannusriskejä, joita hallitus ei suostu edes arvioimaan.

Uotila käytti vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoron keskustelussa vuosia 2019–2022 koskevasta julkisen talouden suunnitelmasta maanantaina eduskunnassa.

Uotilan mielestä on hallituksen selkeä laiminlyönti, että suunnitelmasta puuttuvat kokonaan mahdollisen sote-uudistuksen taloudelliset vaikutukset.

– Hallitus runnoo väärällä tavalla läpi rakennemuutosta, jossa on kansalaisten hyvinvoinnin ja peruspalveluiden lisäksi kyse miljardeista euroista. Ette kerro edes etumerkin tasolla uudistuksen vaikutuksista julkiseen talouteen, vaikka asiantuntijoiden valtaosan mielestä kokonaiskustannukset kasvavat, Uotila sanoi.

Uotilan mukaan malliin sisältyvä kustannusleikkuri taas aiheuttaisi toteutuessaan palveluihin leikkauspainetta.

– Ette osoita mitään mekanismeja, joilla pidemmän aikavälin kustannusten hillintätavoite saavutettaisiin. Hoitoketjut hajottava markkinamalli päinvastoin lisää kokonaiskustannuksia. Jos aiotte pitää kiinni menojen kustannusleikkurista, johtaa se palveluiden laadusta tai saatavuudesta tinkimiseen ja asiakasmaksujen korotuksiin, Uotila varoitti.

Uotilan mielestä hallituksen niin sanotun valinnanvapausmallin tärkein tavoite onkin Suomen terveysmarkkinoiden avaaminen yksityisille suuryrityksille ja kansainvälisille sijoittajille.

– Veronmaksajat maksavat, ja sote-firmat käärivät voitot. Tehokkaan markkinatalouden kanssa tällaisella kaverikapitalismilla ei ole mitään tekemistä.

Tänään Vasemmistoliitto Uotilan johdolla esittää myös epäluottamusta hallitukselle, ellei eduskunta hylkää hallituksen ehdotusta valinnanvapauskokeiluiden lisärahoituksesta. Hallitus ajaa lisätalousarviossaan 100 miljoonan euron lisärahoitusta jo ennestään päätetyn 100 miljoonan lisäksi.

–  Valinnanvapauspilottien ajaminen härkäpäisesti eteenpäin tilanteessa, jossa keskeinen sote-lainsäädäntö on säätämättä ja useita ratkaisevan tärkeitä kysymyksiä esitysten perustuslaillisuudesta ja valinnanvapausmallin tulevaisuudesta edelleen auki, osoittaa, ettei hallitus anna eduskunnan työlle ja suomalaiselle edustukselliselle demokratialle sitä arvoa, joka niille kuuluu, Uotila sanoi.

Kari Uotilan pitämä vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoro kokonaisuudessaan

Tykkäsitkö artikkelista? Kerro siitä kavereillesi!
Jaa kavereille