Suuret sotaharjoitukset eduskunnan käsittelyyn

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kannanotto puolustusvoimain lippujuhlan päivänä 4.6.2015

Venäjän toiminta Krimillä ja Itä-Ukrainassa sekä muu sotilaallinen uhittelu on täysin tuomittavaa, eikä sitä voi miltään osin hyväksyä. Venäjän toiminta heijastuu jännityksen kasvuna koko Euroopan alueelle. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä katsoo, että jännitystä ja vastakkainasettelua ei pidä tarkoituksellisesti lisätä.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on huolissaan Lapissa käynnissä olevan suuren sotaharjoituksen muulle maailmalle välittämästä viestistä. Suomen tulisi kaikin keinoin välttää kansainvälisen tilanteen kiristymistä. Suurista sotaharjoituksista välittyy väistämättä poliittinen viesti, ja siksi sotaharjoitusten tulee olla tarkkaan harkittuja myös poliittiselta kannalta. Sotaharjoitusten periaatteista linjaaminen on hyvä tuoda nykyistä lähemmäs eduskuntaa ja poliittista päätöksentekoa.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on luvannut vahvistaa asioiden parlamentaarista valmistelua. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä katsoo, että ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon valmistelun yhteydessä tulisi eduskunnassa linjata myös periaatteet suurimmista sotaharjoituksista ja niiden roolista.

lisätietoa,
Kari Uotila, kansanedustaja
050 512 3031

 

Tykkäsitkö artikkelista? Kerro siitä kavereillesi!
Jaa kavereille