Komissaarin vastaus: EU ei vaadi Metsähallituksen yhtiöittämistä

Markus Mustajärven ja Jari Myllykosken tiedote

 

Metsähallituksen yhtiöittämistä on perusteltu EU:n hankintalainsäädännöllä. Kansanedustajat Markus Mustajärvi ja Jari Myllykoski ovat pitkin syksyä kysyneet hallitukselta, mistä tämä vaatimus tulee.

– Hallitus ei ole osannut tai halunnut meille vastata, joten lähdimme kysymään asiaa pääkallonpaikalta eli komissiosta, sanoo Markus Mustajärvi.

Metsähallituslain käsittelystä ei ole dramatiikkaa puuttunut, ja nyt sitä saatiin lisää. Komissaarin vastaus Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän ja europarlamentaarikko Merja Kyllösen (vas) kirjalliseen kysymykseen saapui juuri samaan aikaan, kun eduskuntassa käydään metsähallituslain lähetekeskustelua.

Kilpailuasioista vastaavan komissaari Margrethe Vestagerin vastauksessa sanotaan, ettei EU-lainsäädäntö vaadi erityistä yhtiömuotoa tai organisaatiorakennetta.

– Hienoa, että saimme selvyyden ennen valiokuntakäsittelyn alkamista, Jari Myllykoski huomauttaa.

– Tämä vastaus antaa liikkumatilaa hallituspuolueille, koska nyt on selvää, että EU ei vaadi yhtiöittämistä toteavat Mustajärvi ja Myllykoski.

Merja Kyllösen kysymys:

”Pakottaako EU-säädöstö tai Euroopan komission aiemmat päätökset muuttamaan Suomen Metsähallituksen organisaation nimenomaan yhtiömuotoon, jos kilpailuneutraliteetti kyetään turvaamaan muuten, tai ovatko muut EU-maat muuttamassa kansallista lainsäädäntöään Euroopan komission vaatimuksesta siihen suuntaan, että valtion hallinnoimassa metsätaloustoiminnassa ainoastaan yhtiömuoto olisi mahdollinen?”

Margrethe Vestagerin vastaus kokonaisuudessaan:

”Valtiontukisääntöjä sovelletaan yleensä yrityksiin eli julkisiin tai yksityisiin yhteisöihin (riippumatta niiden yhtiömuodosta ja organisaatiorakenteesta), jotka tarjoavat palveluja tai tavaroita tietyillä markkinoilla. Suurin osa Metsähallituksen toimista muodostuu palvelujen tarjoamisesta metsiin liittyvillä markkinoilla, ja näin ollen siihen sovelletaan valtiontukisääntöjä. Tämä merkitsee sitä, että valtiolla on oikeus tarjota näitä palveluja Metsähallituksen kautta, mutta se ei saa soveltaa etuuskohtelua Metsähallitukseen tai muihin tahoihin eikä suosia mitään tahoa (Metsähallituksen kautta). Näiden sääntöjen tarkoituksena on välttää kilpailun vääristyminen metsänhoitoa koskevilla markkinoilla, kuten hakkuutoiminnassa. Unionin oikeudessa kyseisiltä tahoilta ei vaadita erityistä yhtiömuotoa tai organisaatiorakennetta.”

Lisätietoja:

Markus Mustajärvi, 050 511 3133
Jari Myllykoski, 050 512 0648

Tykkäsitkö artikkelista? Kerro siitä kavereillesi!
Jaa kavereille