Miksei moottoriradan sijaan tueta nuorten liikuntaharrastusta?

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta hyväksyi tänään vuoden ensimmäisen lisätalousarvion, jossa Iitissä sijaitsevalle KymiRing-moottoriurheilukeskukselle annetaan yhteensä 17,5 miljoonan euron avustus.

Liikuntapaikkarakentamisen valtiontuesta menee 3,5 miljoonaa euroa KymiRingin rakennuskustannuksiin. Lisäksi keskuksen toivomiin tiejärjestelyihin annetaan 14 miljoonaa.

Valtiovarainvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Kari Uotila (vas) ei hyväksy päätöstä.

– Mielestämme tämä on väärä arvovalinta. Liikuntapaikkarakentamisen tulisi ensisijaisesti palvella laajoja käyttäjäryhmiä ja edistää lasten ja nuorten liikkumista.

Vastalauseessaan vasemmistoliitto esitti 3,5 miljoonan euron käyttämistä tähän tarkoitukseen KymiRingin sijaan.

– Suomi on täynnä uimahalli-, liikuntahalli- ja muita liikunnan rakennus- ja peruskorjaushankkeita, jotka kaipaavat pikaisesti rahoitusta. Niiden asettaminen ensisijalle on perusteltua niin liikuntalain kuin kansanterveyden ja ympäristön hyvinvoinnin näkökulmasta.

Uotila moittii myös KymiRingin rahoituspäätöksen tekotapaa.

– Kyseessä on poliittinen lehmänkauppa, joka ohitti tavanomaisen valmistelun. Esimerkiksi valtion liikuntaneuvostolle ei annettu lainkaan mahdollisuutta lausua hankkeen tarkoituksenmukaisuudesta.

Tierahat vasemmistoliitto käyttäisi koko Lahti–Kouvola-tieosuuden parantamiseen, mikä edistäisi liikenteen sujuvuutta ja liikenneturvallisuutta enemmän kuin pelkkää moottorirataa palvelevat liikennejärjestelyt.

Lisätalousarvion yhteydessä valtiovarainvaliokunta hyväksyi myös 30 miljoonan euron määrärahan sosiaali- ja terveydenhuollon niin sanottua valinnanvapausmallia edistäviin kokeiluihin.

– On hullua käynnistää kokeiluja mallista, jota valtaosa asiantuntijoista vastustaa ja jonka perustuslaillisuudesta ei edes ole takeita. Kyse on sote-palveluiden ulkoistamisesta ja yksityistämisestä. Seurauksena olisi hoidon eriarvoistuminen, kustannusten kasvu ja hoitoketjujen hajoaminen, Uotila moittii.

Tykkäsitkö artikkelista? Kerro siitä kavereillesi!
Jaa kavereille