Ruoan tuottajien asemaa parannettava

Kansanedustaja Katja Hänninen on huolissaan maataloustuottajien jaksamisesta ja taloudellisesta tilanteesta. Juha Sipilän hallituksen toimet vähentää turhaa byrokratiaa ovat olleet riittämättömiä, eikä tukien maksatuskaan ole kaikilta osin sujunut ongelmitta.

– Suomalainen ruokaketju työllistää noin 340 000 ihmistä, joten puhumme kansantaloudellisesti erittäin merkittävästä asiasta. Elintarvikeomavaraisuus ja huoltovarmuus on turvattava kaikissa olosuhteissa, ruokahävikkiä on voitava vähentää ja alkuperämerkintöjä selkiyttää. Tärkeää on huolehtia siitä, että kotimaista terveellistä ruokaa on saatavilla myös tulevaisuudessa ja sen vuoksi sukupolvenvaihdoksia tiloilla pitää edistää. Ruokapoliittinen selonteko antaa hyvät eväät kotimaisen ruoan viennin edistämiseksi ja kannattavuuden parantamiseksi, Hänninen sanoo.

Hänninen on huolissaan myös suomalaisten lasten ravinnosta.

– Suomi on niitä harvoja maita, joissa tarjotaan maksuton kouluruoka kaikille ja on huolestuttavaa, että osa yläkoululaisista ei syö koulun tarjoamaa lounasta lainkaan. Meillä on myös yläkouluja, joissa puolet oppilaista jättää kouluruoan syömättä. Ruoan ja ravinnon laadun merkitys ihmisen hyvinvoinnille on merkittävä ja selonteon arvion mukaan epäterveellisistä elämäntavoista aiheutuu yhteiskunnalle peräti kahden miljardin euron lasku joka vuosi. Kotimaisten kasvisten, juuresten ja hedelmien kokonaiskulutusta pitää lisätä ja julkisissa hankinnoissa suosia lähellä tuotettuja elintarvikkeita, Hänninen sanoo.

– Valitettava tosiasia kuitenkin on, että hallituksen pienituloisia entisestään kurjistava leikkauspolitiikka on johtanut siihen, ettei kaikilla ole kerta kaikkiaan varaa syödä terveellisesti tai suosia suomalaista. Pelkkä makaroni ei riitä turvaamaan elimistölle välttämättömien ravintoaineiden saantia, Hänninen sanoo.

Tykkäsitkö artikkelista? Kerro siitä kavereillesi!
Jaa kavereille