Turkin lopetettava ihmisoikeusloukkaukset välittömästi

Kansanedustaja Li Andersson osallistuu paraikaa Vasemmistoliiton edustajana kurdeja ja muita vähemmistöjä puolustavan Turkin vasemmistopuolueen HDP:n järjestämään konferenssiin Diyarbakirissa Kaakkois-Turkissa. Viimeisen vuoden aikana Turkin hallitus on terrorisoinut maan kurdiväestöä ja ihmisoikeuspuolustajia yhä voimakkaammin. HDP-puolueen toimintaa on yritetty vaikeuttaa ja toimittajia, yliopistojen tutkimus- ja opetushenkilöstöä ja kurdipoliitikkoja on vangittu. Myös toimittajiin ja siviileihin kohdistuvista pahoinpitelyistä ja ahdistelusta on raportoitu.

Viimeisen puolen vuoden aikana Turkin hallitus on hyökännyt useisiin kaupunkeihin Kaakkois-Turkissa. Kaupunkeihin on määrätty ulkonaliikkumiskieltoja ja monet on käytännössä piiritetty kokonaan. Turkin hallitus on tappanut useita satoja siviilejä hyökkäyksissään. Kuolleiden joukossa on myös naisia ja lapsia. Hyökkäykset ovat aiheuttaneet laajaa tuhoa ja kymmenet tuhannet perheet ovat joutuneet jättämään kotinsa.
– Tapasin eilen äitejä, jotka eivät ole saaneet hakea tapettujen lastensa ruumiita Surin saarretusta kaupunginosasta Diyarbakirissa. Hiljaisuutta, jolla EU ja eurooppalaisten maiden hallitukset vastaavat Turkin hallituksen vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin on mahdotonta hyväksyä. Olemalla hiljaa eurooppalaiset johtajat hyväksyvät Erdoganin hallinnon ihmisoikeusloukkaukset, Andersson sanoo.

EU:n ja Suomen tulee välittömästi vaatia, että Turkki lopettaa hyökkäykset ja useiden kaupunkien ja kaupunginosien piiritykset. Turkin tulee taata kansalaisten kokoontumisvapaus, lehdistön mahdollisuudet työskennellä koko maassa ja lopettaa demokraattisesti valittujen edustajien vainoaminen. Kaikki ihmisoikeusloukkaukset pitää tutkia ja saattaa syylliset oikeuden eteen.
– Ihmisoikeuksista ei saa tehdä EU:n pelinappulaa ja siirtää vastuuta pakolaistilanteen hoitamisesta Turkille. Sama hallinto, jonka kanssa EU, ja siten myös Suomi, neuvottelee kolmen miljardin euron sopimuksesta pakolaistilanteen hoitamiseksi, pakottaa koko ajan ihmisiä jättämään kotinsa Kaakkois-Turkissa.

Konferenssiin osallistuneet eurooppalaisten vasemmistopuolueiden kansanedustajat vaativat yhdessä HDP:n edustajien kanssa, että Turkki lopettaa sodan kurdeja vastaan Turkissa ja Rojavassa. Kurdikaupunkien piiritys tulee myös lopettaa.

Kansanedustajat vaativat Euroopan unionia ja Natoa lopettamaan asekaupan ja kaiken sotilaallisen yhteistyön Turkin kanssa. YK:n on tutkittava siviileihin kohdistuneet hyökkäykset ja varmistettava, että syylliset tuodaan oikeuden eteen. Eurooppalaiset vasemmistopuolueet sitoutuvat jatkossakin tukemaan rauhaa ja demokratiaa Turkissa ja sen lähialueilla.

 

20160220_160117

Äitejä Diyarbakirin Surin kaupunginosasta, jotka ovat odottaneet saavansa surmattujen teini-ikäisten lastensa ruumita hautajaisiin.

 

20160220_165952

Lehdistötilaisuus Surin portin edustajalla, konferenssin osallistujia ei päästetty sisään.

 

Tanskan Enhedslisten kansanedustajat Nikolaj Villumsen ja Pernille Skipper, HDP:n puheenjohtaja Selhattin Demirtaş, vasemmistoliiton Li Andersson ja Katalonian parlamentin jäsen Eulàlia Reguant.

Tanskan Enhedslisten kansanedustajat Nikolaj Villumsen ja Pernille Skipper, HDP:n puheenjohtaja Selhattin Demirtaş, Vasemmistoliiton Li Andersson ja Katalonian parlamentin jäsen Eulàlia Reguant.

 

Tykkäsitkö artikkelista? Kerro siitä kavereillesi!
Jaa kavereille