Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoro keskustelussa vaihtoehtobudjeteista 14.11.2018

Li Anderssonin pitämä vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoro 14.11.2018 kokonaisuudessaan:

Arvoisa puhemies,

Maanantaina saimme uutta arvokasta tietoa suomalaisen hyvinvointivaltion tilasta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi tuoreita tuloksia laajasta tutkimuksesta, jossa on seurattu vuonna -87 ja -97 syntyneitä suomalaisia lapsuudesta aikuisuuteen asti. Ensimmäinen ryhmä eli lapsuuttaan lama-ajan Suomessa, jälkimmäinen kasvoi laman selättäneessä, nousukautta nauttivassa maassa. Silti toimeentulotukea tarvitsevien perheiden osuus oli pysynyt lähestulkoon samalla tasolla. Vuonna 1997 syntyneiden perheistä osuus oli 36 prosenttia, ja kymmenen vuotta aikaisemmin syntyneiden perheistä se oli 38.

Tutkimus osoittaa, että vaikka suurimmalla osalla suomalaisista nuorista ja perheistä menee hyvin, kasautuu köyhyys ja huono-osaisuus. Usein se myös periytyy seuraaville sukupolville. Tätä köyhyyden kierrettä ei ole onnistuttu katkaisemaan. Vanhempien vähäinen koulutus, psykiatrinen sairaus, köyhyys tai muutokset perheolosuhteissa lisäävät lasten todennäköisyyttä kohdata itse sama.

Hyvinvointivaltion kantava ajatus on ihmisten elämän eri lähtökohdista ja perhetaustasta johtuvien erojen tasaaminen kattavalla koulutusjärjestelmällä, tulonsiirroilla ja hyvinvointipalveluilla. Tavoitteena ei ole vain tasa-arvoisten mahdollisuuksien tarjoaminen, vaan toteutunut tasa-arvo, jossa yhteiskunnan tuki kantaa myös silloin, kun elämässä tulee vastoinkäymisiä. Nämä ikäluokkatutkimukset osoittavat, että hyvinvointivaltio on epäonnistunut sen tärkeimmässä tehtävässä, köyhyyden kierteen katkaisemisessa. Suomesta on tullut hyvinvoivien ihmisten hyvinvointivaltio.

Miten tässä näin on käynyt? Kyse ei ole siitä, etteikö olisi tiedetty mitä pitää tehdä. Tiedämme, että pitää tukea lapsiperheitä, panostaa varhaiskasvatukseen ja huolehtia siitä, että mahdollisimman moni saa vähintään toisen asteen koulutuksen. Mutta silti hallitukset ovat tehneet toisin.

Miksi näin? Koska muut asiat ovat liian usein olleet liian monelle valtaa pitävälle tärkeämpiä. Ja niin on ollut tällekin hallitukselle. Lähes kahden miljardin verokevennykset ovat olleet teille tärkeämpiä, kuin kaikista pienituloisimmilta leikkaamisen lopettaminen. Te ette onnistuneet leikkaamaan yritystukia edes euron verran, mutta koulutuksesta te leikkasitte miljardin.

 

Arvoisa puhemies,

Vasemmistoliiton vaihtoehtobudjetti kertoo siitä, mitkä asiat ovat meille kaikista tärkeimpiä. Ne ovat tasa-arvo, sivistys ja ympäristö. Me panostamme yli miljardin sosiaaliturvan vahvistamiseen, opintotuen, työttömyysturvan ja pienten eläkkeiden tasokorotuksiin sekä perusterveydenhuollon ja julkisten hyvinvointipalveluiden vahvistamiseen. Me rahoitamme nämä uudistukset kiristämällä varallisuus- ja osinkoverotusta, suitsimalla aggressiivista verosuunnittelua ja perumalla kiky-sopimuksen työntekijöiden maksukorotukset sekä karsimalla ympäristölle haitallisia tukia. Julkisen sektorin työntekijät saavat myös lomarahansa takaisin.

Joutuisivatko yli 100 000 euroa vuodessa tienaavat, suuryritykset ja suuria osinkotuloja saavat maksamaan enemmän veroja kuin nyt? Kyllä joutuisivat. Mutta samalla 58 000 ihmistä nousisi köyhyydestä, ja kaikki alle 6500 euroa kuussa tienaavat hyötyisivät.

Toisin kuin hallitus, joka ennen vaaleja lupasi olla koskematta pienituloisten perusturvaan ja koulutukseen, mutta vaalien jälkeen leikkasikin näistä kaikista eniten – me olemme valmiita sanomaan ketkä meidän mielestä voivat maksaa nykyistä enemmän. Ja ketkä jo ovat joutuneet maksamaan aivan liian kovan hinnan.

 

Arvoisa puhemies,

Noin kuukausi takaperin saimme arvokasta tietoa maapallon tilasta kun kansainvälinen ilmastopaneeli julkaisi raporttinsa. Viesti on painava ja selkeä: jos haluamme rajata ilmaston lämpenemisen puoleentoista asteeseen, on alettava tapahtua ja nopeasti. Päästöjä pitää vähentää ja hiilinieluja kasvattaa niin, että 2030-luvun alussa Suomi sitoo enemmän hiiltä kuin mitä päästää ilmakehään. Jos me epäonnistumme tässä tehtävässä, tulemme jäämään historiaan päättäjinä, jotka ensimmäisinä näkivät ilmastonmuutoksen seurauksia ja viimeisinä, joilla oli kunnolliset mahdollisuudet siihen puuttua. Sitä me emme voi sallia.

Onnistumisen resepti on teoriassa yksinkertainen: päästöt alas, nielut ylös ja rahavirrat tukemaan tätä siirtymää. Samalla on huolehdittava sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta tekemällä tuloeroja kaventavaa politiikkaa.

Vasemmistoliiton vaihtoehdossa panostetaan joukkoliikenteeseen, kävelyn ja pyöräilyn edistämiseen sekä energiaremontteihin ja uusiutuvaan energiaan. Uusina välineinä haluamme ottaa käyttöön kaivostoiminnan rojaltiveron, lentoveron, alennetun alv-kannan polkupyörien, kenkien, laukkujen ja vaatteiden korjauspalveluille sekä selvittää muovi- tai pakkausveron mahdollisuutta.

 

Lopuksi arvoisa puhemies,

Kuluneen vaalikauden aikana on vaihtoehtobudjettien käsittelyn yhteydessä usein ajauduttu väittelyihin yksityiskohdista. Sellaisia puheenvuoroja kuullaan varmaan tänäänkin. Näiden budjettien suurin arvo on kuitenkin isoissa linjauksissa. Vaihtoehtobudjetit tekevät näkyväksi ja konkreettiseksi erot puolueiden välillä. Ne osoittavat, mikä on kenellekin tärkeää. Teidän valinta on ollut eriarvoisuutta kasvattavat verokevennykset. Meidän valinta on inhimillinen ja oikeudenmukainen Suomi.

Tykkäsitkö artikkelista? Kerro siitä kavereillesi!
Jaa kavereille