Vasemmistoliitto

Eduskunnan 43. viikko 2009

Sähköposti Tulosta
PITKÄ LISTA: 41 ASIAA

Tiistaina 20.10. lähetekeskustelussa mm. muutamia verosopimuksia, indeksiehdon kiellon jatkaminen, muutos matkustaja-aluksen henkilöluetteloihin, ilotulitteet, ja turkistuottajien lomituspalvelut.

Lentoliikenteen päästökauppa eli aikomus sen avulla saada lentoliikenteen kasvihuonepäästöt vähenemään, kirvoitti keskustelun. Kyse on EU:ssa sovitusta asiasta. Niinpä Vasemmistoliiton Pentti Tiusanen loihe lausumaan, että tässä kohtaa voi todeta, että EU on hyvällä asialla.

Vasemmistoliiton Erkki Virtanen pohdiskeli lentoliikenteen vaikutuksia.

- Ennemmin tai myöhemmin meidän on tehtävä se periaatteellinen ratkaisu, haluammeko me torjua ilmastonmuutoksen vai emmekö me halua.

Keskustelussa yleisestä päästökauppalaista Tiusanen muistutti, että hiilidioksidin talteenotto, kuljetus ja varastointi saattavat tulla kaupallisesti kannattavaksi vasta 2030-luvulla. Sillä ei siis nyt voi perustella uusia hiili- tai turvevoimaloita.

Vammaisten tulkkauspalvelua koskevan esityksen lähetekeskustelussa Vasemmistoliiton Merja Kyllönen eritteli ehdotuksen myönteisiä puolia ja puutteita.

Hallituksen antamaa työttömyysturvaesitystä Vasemmistoliiton Markus Mustajärvi arvosteli tiukasti.

- Harva esitys syrjii niin törkeällä tavalla matalapalkkaisia työntekijöitä, ja näistä matalapalkkaisista työntekijöistä hyvin iso osa on naisia.

Virtanen yhtyi Mustajärven arvosteluun ja ihmetteli millaisella kokoonpanolla asia on kolmikannassa sovittu.

- Minusta on hieman, eikä edes hieman vaan vähän enemmänkin, huolestuttavaa se, että tämmöinen kolmikantainen sopiminen tässäkin on nyt toteutettu.

Vaikeavammaisille yrittäjille myönnettäviä veronhuojennuksia jatkettiin vielä yhdellä vuodella eli vuoden 2010 loppuun.

EI VANHASEN KEINOILLA

VÄHÄPÄÄSTÖISEEN SUOMEEN

Keskiviikkona 21.10. valiokuntaan lähetettiin "Vähäpäästöinen Suomi" eli valtioneuvoston tulevaisuusselonteko ilmas­to- ja energiapolitiikasta. Kyse on 80 prosentin vähennystavoitteesta vuodeksi 2050.

Vasemmistoliiton Pentti Tiusasen mukaan kesäkuussa hyväksytyn ilmasto- ja energiastrategian ja nyt käsittelyyn tulleen tulevaisuuselonteon välillä on oltava johdonmukainen yhteys. Tiusasen mukaan tätä yhteyttä ei ole.

- Vanhasen hallitus on noudattanut ilmastopolitiikkaa, joka kaventaa selonteon toteutumismahdollisuuksia, muun muassa energiatehokkuus on unohdettu. Kesäkuussa hyväksytty pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia ulottuu vuoteen 2020. Kuitenkin sen suora vaikutus Suomen hiilidioksidipäästöjen vähenemiseen on vain 5 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. 15 lisäprosenttia tulisi jatkuvasti myöhästyvästä viidennestä ydinvoimalasta.

Tiusanen kiisti pääministerin oletuksen, että Suomi olisi ilmastopolitiikan edelläkävijä.

- Teot ratkaisevat, eivät 40 vuoden päähän asetetut tavoitteet.

Tiusanen arvosteli myös vihreiden roolia hallituksessa.

- Vihreiden johdolla lisätään ydinvoimaa 2020-luvulla, kuten sivulta 92 selonteosta käy selville. Tulevaisuusselonteossa ydinvoima on kirjattu päästöttömäksi energiaksi. Näillä reunaehdoilla Suomi on 2050-luvulla ydinvoimamannekiini ja ydinvoimaparatiisi sekä kansainvälisen ydinjätteen loppusijoituspaikka.

TEOLLISUUSKATO RYHMÄSSÄ

Torstain 22.10. ryhmäkokouksessa oli esillä mm. valtion työpaikkojen vähentäminen ns. tuottavuusohjelmalla sekä Destian, Rautaruukin ym. yhtiöiden supistukset ja metsäyhtiö Sappin aikomus sulkea Kankaan paperitehdas Jyväskylässä. Ryhmä pyrkii luomaan painetta hallitusta kohtaan, jotta se saataisiin patistettua toimiin.

Muina asioina olivat esillä mm. aluehallinnon uudistaminen sekä Iijoen ja Kollajan rakentamishanke, joihin ryhmä suhtautuu kielteisesti.

... JA KYSELYTUNNILLA

Kyselytunnilla Vasemmistoliiton Jyrki Yrttiaho otti esille julkisen sektorin ja valtionyhtiöiden työllisyys. Esille tuli niin Rautaruukki, Destia ja Neste Oil sekä Itella.

- Hallitus sanoo tekevänsä kaikkensa, että työttömyys ei kasva ja että elvytys puree. Kuitenkin vuoden kuluessa valtio itse ja valtion omistamat yhtiöt ovat antaneet lopputilin 19 000 työntekijälle. Valtion virastojen ja laitosten väkeä vähennettiin 7 000:lla.

Yrttiahon päätelmä oli tyly.

- Todellisuudessa valtio alkaa olla tässä maassa työttömyyden kasvun suurimpia syyllisiä. Samaan aikaan puhutaan työurien pidentämisestä.

Vasemmistoliiton Matti Kangas vaati ministeri Pekkariselta toimia eteläafrikkalaisen metsäyhtiö Sappin Kankaan tehtaan pelastamiseksi.

Kyselytunnilla hämmennystä herätti se, ettei Afganistaniin vaalien ajaksi lähetettyjen suomalaisten sotilaiden kanssa tehtyjen työsopimusten päättymispäivä ollut kantautunut tasavallan presidentin korviin. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ehti keskustelun kuluessa toteamaan puolueen tavoitteen.

- Sotilaallinen operaatio on syytä muuttaa siviilioperaatioksi mutta järjestelmällisessä hyvässä järjestyksessä ja sillä tavalla, ettei tehdä mitään hätiköidysti.

MIKSEI OMA KYSY?

Television katsojissa herättää joskus hämmästystä se, että oma edustaja ei ole kysymässä jostakin tärkeästä asiasta. Kun salissa on kuitenkin puhemiehen ohella enimmillään 199 kysyjää, ei ole ihme, että useampi jää vaille kysymysvuoroa kuin olisi kysyjiä.

KYSELYTUNNIN JÄLKEEN YHTIÖITTÄMISIÄ

Kyselytunnin jälkeen listalla oli mm. työnantajan kansaneläkemaksun poistaminen. Erkki Virtanen totesi, ettei ole mitään näyttöä siitä, että maksun poisto parantaisi työllisyyttä.

Edelleen käsittelyssä oli varustamoliiketoiminnan, merenkulkulaitoksen tuotantotoiminnan ja ilmailulaitoksen yhtiöittäminen. Näihin ryhmä suhtautuu kielteisesti. Äänestys hyväksymisestä on kuitenkin vasta myöhemmin toisessa käsittelyssä.

EUROOPPA-NEUVOSTON VALMISTELU

Perjantaina 23.10 ennen suuren valiokunnan kokousta pidetyssä istunnossa oli esillä pankkivaltuuston kertomus, sopimus Sierra Leonen erityistuomioistuimesta ja sopimus turvaluokitellusta tiedosta Espanjan kanssa.

EU-asioita käsittelevässä suuressa valiokunnassa esillä oli mm. pääministerin selvitys kuun lopulla pidettävän Eurooppa-neuvoston valmistelusta. Suuri valiokunta sai mm. lakivaliokunnan lausunnon EU:ssa aiotusta puitepäätöksestä, jolla tehostettaisiin rikostutkintaa ja syytetoimia rajat ylittävissä rikoksissa. Lakivaliokunta tukee yksimielisesti hallituksen kantaa, että rikosoikeudellinen menettely voidaan näissä tapauksissa siirtää yhteen maahan eikä asiaa tutkittaisi ja syytettä ajettaisi yhtä aikaa monessa EU-maassa.

TULEVIA TAPAHTUMIA

Ensi viikolla (viikko 44) ei ole istuntoja. Viikolla on näet Pohjoismaiden neuvoston (PN) istunto Ruotsin valtiopäivätalossa Tukholmassa.

PN:n Kokouksen aiheena on "Pohjoismaat ja EU". Tuolloin mm. Pohjoismaiden ja Baltian maiden pääministerien kokous sekä luonnollisesti itse neuvoston kokous, jossa pohjoismaiden parlamenttien edustajat tapaavat.

Viikolla 45 aluehallinnon uudistaminen ja kiinteistöveron korotus 1. käsittelyssä. Toisessa käsittelyssä kelamaksun poisto, yhtiöittämislakeja.

Viikolla 46 asioina mm. aukioloaikalain 1. käsittely ja aluehallinnon uudistamisen ja kiinteistöveron 2. käsittely

Viikolla 47 tiistaina 17.11. lähetekeskusteluun tulevat vuoden 2010 budjettia koskevat täydennysehdotukset.

Viikolla 48 tiistaina 24.11. tulee lähetekeskusteluun selonteko kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta.

Viikolla 49 keskiviikkona 2.12. eduskunta saa hallituksen tiedonannon Kööpenhaminan ilmastokokouksesta.

KIRJALLISIA KYSYMYKSIÄ

Syväjärven, Jumalissärkkien ja Hoikansärkän nimeäminen luonnonsuojelualueiksi, Merja Kyllönen

Parikkalan kuukkelireviirien pelastaminen, Pentti Tiusanen

(ESn)

 
Bookmark and Share