Perjantaina jätetty Vasemmistoliiton välikysymys tuloeroista luettiin tiistain 16.2. istunnossa.
Valiokuntaan lähetettiin punnittavaksi hallituksen esitys vesilainsäädännön uudistamiseksi.
Vasemmistoliiton Pentti Tiusanen ihmetteli keskustan vaatimusta Vuotoksen suojelupäätöksen purkamisesta. Hallituksen esitys ei hänen mielestään anna siihen perusteita.
- Esitys pohjautuu olemassa olevaan lainsäädäntöön ja jo aikaisemmin annettuihin oikeuden päätöksiin, ja siellä on Vuotos todettu nimenomaan hankkeeksi, joka aiheuttaa huomattavan haitan.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie ihmetteli hallituksen sisältä Vuotoksesta tulleita ristikkäisiä viestejä. Esko-Juhani Tennilä näki pohjoisen työllisyyden kannalta metsähakkeen käytön tärkeäksi sen sijaan, että rakennettaisiin altaita tai ydinvoimaloita.
Markus Mustajärvi näki keskustan Vuotos-puheissa vaalikampanjaa, joka ei kuitenkaan perustu annettuun lakiesitykseen.
- Vuotoksen allasta ei tule ikinä, ja siinä mielessä keskustalta on täysin vastuutonta tappeluttaa ihmisiä keskenään vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.
Keskustan taholla Vuotos-hanketta haluttiin ajaa eteenpäin "muutettuna".
Esitys, jolla pidennetään eläkevakuutustoimintaa harjoittavien eläkelaitosten vanhuuseläkkeiden rahastointia ja toimintapääomaa koskevien lamasta johtuvien tilapäisten järjestelyjen määräaikaa, herätti myös kyselyjä.
Vasemmistoliiton Jyrki Yrttiaho halusi yhtiöille asetettavaksi myös ehtoja.
- Tämän poikkeuslain jatkamista täytyy erittäin tarkasti täällä eduskunnassa ja valiokuntakäsittelyssä kriittisesti punnita.
Ympäristönsuojelulaki tuli ensimmäiseen käsittelyyn. Pentti Tiusasen mukaan haitallisten laitosten lupamenettelyn kaventaminen johtuu valtion tuottavuusohjelmasta. Lupamenettelyn väljentämistä vastusti keskustelussa myös Jyrki Yrttiaho. Vasemmistoliiton ehdotukset lupamenettelyn säilyttämisestä tulevat äänestykseen perjantaina.
PAKKOTYÖTÄ KAIKILLE
ASEVELVOLLISUUDEN RINNALLE?
Keskiviikkona oli Suuren valiokunnan ja ulkopoliittisen instituutin EU-seminaari.
Otsikoita keräsi kuitenkin sosialidemokraattien esille nostama ajatus, että säädetään säätää yleinen, molempia sukupuolia koskeva palvelusvelvollisuus, jonka voisi toteuttaa perinteisenä varusmiespalveluksena tai aseettoman kansalaispalveluna.
Annika Lapintie ei kannattanut demarien ajatusta.
- Tämähän tarkoittaisi pakkotyön laajentamista koskemaan varusmiesten lisäksi kaikkia muitakin. Lisää Lapintien blogissa.
Vasemmistoliiton Kari Uotila näki keskustelunavauksessa myös myönteistä.
TORSTAIN RYHMÄKOKOUS
Ryhmäkokouksessa oli esillä mm.
- Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta kulkevaksi kaavailtu kaukoliikenteen rata
- yliopistojen ja korkeakoulujen lukukausimaksut
- aselaki
- turkistarhauksen ongelmat
Ryhmä totesi, että korkeampi opetus tulee säilyttää maksuttomana. Lue lisää...
TORSTAIN KYSELYTUNNILLA
Kyselytunnilla Pentti Tiusanen otti esille turkistarhauksen eläinsuojeluongelmat. Vastauksessaan useiden edustajien kysymyksiin pääministeri korosti, että hallituksen silmissä turkistarhaus on laillinen elinkeino.
Kysyttäessä pääomatulon verottamisesta Vasemmistoliiton Martti Korhonen nosti esille myös rikkaiden viime vaalikaudella poistetun varallisuusveron.
Vasemmistoliiton Merja Kyllönen olisi halunnut kysyä korkeakoulujen ja ammattikorkeakoulujen lukukausimaksuista, mitä opetusministeriön työryhmä esittää, mutta ei päässyt tekemään kysymystä. Kyselytunnilla on sen verran vähän aikaa, että valtaosa edustajista jää vaille kysymystä.
Toisen puolueen edustajan kysymykseen lukukausimaksuista vastannut kokoomuksen ministeri ei sulkenut pois lukukausimaksuja vaalien jälkeen.
LISÄÄ JOUKKOJA AFGANISTANIIN
Hallitus pyysi selonteolla eduskunnalta valtuutta lisätä Afganistanissa olevien joukkojen määrää. Vasemmistoliiton ryhmäpuheen käyttänyt Jaakko Laakso ilmoitti, että ryhmä ei kannata joukkojen lisäämistä ja vaatii Suomen sotilaallisen panoksen muuttamista siviilipanokseksi.
Annika Lapintien mielestä Suomen ei tule lähettää lisää sotilaita Afganistaniin.
- Afganistanissa ei rakenneta demokratiaa. Siellä pönkitetään diktatuuria, vaalivilppiä ja silmitöntä korruptiota.
Selonteko meni ulkoasiainvaliokunnan käsittelyyn, minkä jälkeen eduskunta päättää asiasta. Lue lisää Kansan Uutisista.
Afganistan-selonteon jälkeen käsiteltiin työ- ja tasa-arvovaliokunnan mietinnön pohjalta ehdotusta yhteistoiminta-asiamieslaiksi. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä kannatti esitystä, mutta piti yt-asiamiehen valtuuksia riittämättöminä. Jyrki Yrttiaho katsoi, että asiamiehen toiminnan tulisi koskea myös julkista sektoria. Lakiesityksessä tiedonsaantioikeutta oli rajattu liiaksi.
- Ei ole mitään perusteltua syytä, miksi yhteistoiminta-asiamiehen tiedonsaantioikeus kirjattaisiin lakiin suppeampana ja toisin kuin esimerkiksi tasa-arvovaltuutetun osalta on säädetty.
Vasemmistoliiton pykäläehdotuksista äänestettiin perjantaina, mutta hallitsevat eduskuntaryhmät eivät suostuneet parannuksiin.
TULEVAA
Hallitus vastaa välikysymykseen keskiviikkona 24.2. ja äänestykset ovat perjantaina 26.2.
KIRJALLISIA KYSYMYKSIÄ
- Tiusanen, Pentti: Erätarkastajien määrä lisääminen Lapissa ja Kainuussa.
- Tiusanen, Pentti: Kuhakantojen vahvistaminen.
- Kauppila, Matti: Etsivän nuorisotyön ja nuorten työllistymistä tukevan toiminnan kehittäminen.



