Oikeus oppia niin paljon kuin haluat – Vasemmistoliiton suuntaviivat jatkuvan oppimisen yhteiskunnalle

Elinikäinen tai jatkuva oppiminen on esiintynyt koulutuspolitiikan puheessa jo vuosikymmeniä, mutta viimeisen muutaman vuoden aikana se on todella lyönyt läpi. Tämä johtuu siitä, että yhteiskuntamme on havahtunut nopeaan teknologiseen murrokseen, jota on kutsuttu jopa neljänneksi teolliseksi vallankumoukseksi.

Työelämässä murroksessa ovat paitsi työtehtävät, myös työntekemisen tavat ja työn sekä vapaa-ajan suhde. Yleisesti ajatellaan, että työn murros on niin voimakas, että työntekijän paras muutosturva on kyky sopeutua ja oppia uutta. Emme elä enää maailmassa, jossa yhden tutkinnon suoritettuaan ihmisellä on edessään 40 vuoden työura saman työnantajan palveluksessa ja lähes samankaltaisten työtehtävien parissa.

Työn murroksesta käytävää keskustelua voidaan myös kritisoida ja sanoa, että ainahan työ on muuttunut ajassa ja jokainen työntekijä joutuu opettelemaan uusia taitoja läpi työuran. Työnantajat järjestävät erilaisia koulutuksia ja monella alalla automatisaation tuomat muutokset on nähty jo aikaa sitten. Työpaikkoja on aina kadonnut ja uusia syntynyt teknologian kehityksen myötä.

Tämä onkin varmasti totta, mutta tulevaisuustutkijat painottavat erityisesti teknologisen murroksen olevan aikaisempaa nopeampaa. Työtehtäviä tulee häviämään ja uusia syntymään muun muassa tekoälyn ja automatisaation myötä. Muutoksen kokoluokkaa on mahdoton arvioida etukäteen, mutta varmaa on, että osaamisvaatimukset monissa työtehtävissä tulevat nousemaan.

Suomen lähihistoriasta sekä 90-luvun lama että 2010-luvun finanssi- ja eurokriisit jättivät kuitenkin jälkeensä rakenteellisen pitkäaikaistyöttömyyden. Suomessa ei aikaisemmin ole onnistuttu työvoimapolitiikan ja koulutuksen keinoin huolehtimaan varsinkin heikosti koulutettujen tai rakennemuutosta kärsineillä paikkakunnilla elävien saamisesta takaisin työelämään. Jo tapahtuneiden muutosten valossa tarve osaamisen ja koulutuksen lisäämiseen on ilmeinen.

Jatkuvan oppimisen ajatuksena on myös tarkastella koulutusjärjestelmäämme siitä näkökulmasta, miten se aiempaa joustavammin pystyisi tarjoamaan mahdollisuuksia osaamisen päivittämiseen tai kokonaan uuden ammatin opiskeluun. Nyt koulutusjärjestelmämme lähtee ajatuksesta, että yksi tutkinto kantaa läpi koko työuran ja osaamisen päivittäminen tapahtuu usein ”uuden” tutkinnon opiskelun kautta, mikä kuormittaa järjestelmää turhaan. Yksi merkittävä ajatusmallin muutos liittyykin siihen, miten avoin opiskelu pitäisi ajatella kokonaan uudestaan. Meidän pitäisi jatkossa pystyä tarjoamaan lähes kaikentasoista koulutusta myös avoimena koulutuksena. Digitaalisia mahdollisuuksia voitaisiin hyödyntää huomattavasti nykyistä paremmin.

Koulutusjärjestelmämme, samoin kun sosiaaliturva, on jäänyt ajastaan jälkeen siinä mielessä, että kumpikin perustuu pysyvien työurien maailmaan. Jatkuvan oppimisen yhteiskunnassa työssäolon vaihtoehto on uuden oppiminen, ei työttömyys. Oppiminen työuran aikana on myös paras tapa suojautua työttömyyttä vastaan. Muuttuvassa maailmassa, jossa erilaiset tiedot ja taidot tulevat relevanteiksi nopeammin kuin mitä koulutusjärjestelmämme pystyy siihen reagoimaan, ei voida jatkaa mallilla jossa ihmisten aktiivisuutta ja halua oppia uutta rajataan sosiaaliturvajärjestelmän koukeroisilla säännöillä ja viranomaispäätöksillä.

 

Mitä pitää ratkaista?

Puutteelliset opiskelu- ja perustaidot ovat yksi suurimmista esteistä jatkuvalle oppimiselle. Aikuisten osaamistasoa luku- ja laskutaidossa sekä digitaalisissa taidoissa mittaavan  PIAAC- tutkimuksen mukaan suomalaisten työikäisten taidot ovat OECD- tasolla hyvät, mutta osaaminen vaihtelee huomattavasti koulutustaustan mukaan. Huonoimmin testeissä pärjäävät matalasti koulutetut ja maahanmuuttajataustaiset. Puutteet opiskelutaidoissa tuovat mukanaan vaikeuksia uuden oppimiselle läpi ihmisen elämän, ja siksi ihmisiä pitää tukea ei vain uuden tiedon omaksumisessa, vaan myös tiedon omaksumisen taidoissa ja tekniikoissa.

Perustaitojen vahvistamisen näkökulmasta haastavaa on, että perusasteen koulutuksen varaan jäävien osuus ikäluokasta Suomessa on pysynyt vakituisesti noin 15 prosentissa 1980-luvun puolivälin jälkeen. Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus on Suomessa kääntynyt laskuun.

Toinen haaste on työmarkkinoiden ja koulutusjärjestelmän tutkintokeskeisyys. Mikäli koulutusjärjestelmämme ei tuota kevyempiä kokonaisuuksia, on loogista, että ihmiset hakeutuvat suorittamaan useampia tutkintoja. Oleellista olisikin tunnistaa jokaisen yksilön kohdalla oikea koulutustarve ja löytää oikea väylä tarpeeseen vastaamiseksi. Täytyy myös ymmärtää, että osaamisen päivittäminen ei aina tarkoita, että hankittaisiin ylemmän tason koulutusta vaan se voi olla vaikka uuden sivistyksellisen tai ammatillisen taidon hankkimista tai jopa perustaitoihin liittyvää preppausta.

Kolmas ongelma on täydennyskoulutuksen kasautuminen sellaisille, joilla on jo paljon koulutusta. Suomessa on 600 000 työikäistä vailla perusasteen jälkeistä koulutusta. Heidän työllisyysasteensa on noin 43%.  Täydennyskouluttautuminen on myös sukupuolittunut ilmiö. Naiset osallistuvat miehiä merkittävästi enemmän aikuiskoulutukseen. Vähiten aikuiskoulutukseen osallistuvat matalan koulutustaustan omaavat miehet. Tämän lisäksi osallistuminen aikuiskoulutukseen on ylipäätään vähentynyt. Vuosina 2012-2017 osallistuminen laski neljä prosenttiyksikköä, vuoden 1995 tasolle 48 prosenttiin.

Jatkuvan oppimisen yhteiskunnassa ongelma ei ole se, että jotkut opiskelevat paljon, vaan se, että jotkut todennäköisesti opiskelevat paljon vähemmän kuin mikä olisi heille ammatillisesti ja inhimillisesti edullista ja tarpeellista. Jatkuvan oppimisen mahdollistamisen tasapuolisesti eri-ikäisille ja erilaisissa elämäntilanteissa oleville suomalaisille edellyttää panostuksia niin yhteiskunnalta, työnantajilta kuin yksilöiltä itseltään. Vastuunjako ei kuitenkaan saa johtaa koulutuksen maksullistamiseen eikä suoraan siirtää vastuuta pelkästään yksilöiden harteille. Silloin on uhkana, että jatkuvan oppimisen rakenteet vain vahvistavat ihmisten välisiä eroja osaamisessa ja kouluttautumisessa sen sijaan, että tasaisivat niitä. Koulutuksesta ja opiskelusta vastaavat tahot tarvitsevat myös lisää resursseja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi – muuten uusien tehtävien hoitaminen tapahtuu tutkintoon johtavan koulutuksen kustannuksella.

Vasemmistoliiton esityksiä seuraavalle hallituskaudelle

Oikeus opinto-ohjaukseen kaikille

Koska tarve osaamisen päivittämiseen ja uuden oppimiseen säilyy läpi ihmisen elämän, säilyy myös tarve saada siihen tukea ja neuvoja. Opinto-ohjauksesta on siksi tehtävä jokaisen ihmisen subjektiivinen oikeus avaamalla opintoklinikoita, joista kuka tahansa voisi pyytää apua elämäntilanteeseensa sopivien opiskelumahdollisuuksien kartoittamiseen. Resurssit saadaan nykyisestä työttömien kontrollijärjestelmästä, jossa tähän asti on keskitytty enemmän opiskelun estämiseen kuin sen mahdollistamiseen. Samalla on myös vahvistettava opinto-ohjauksen resursseja läpi nykyisen koulutusjärjestelmän.

Opintosetelit osa-aikaisille

Aikuiskoulutus kasautuu tällä hetkellä jo valmiiksi kouluttautuneille työntekijöille. Monet työntekijät eivät ehdi päivittää omaa osaamistaan oman päivätyön ohella, tai työnantaja on haluton sitä tarjoamaan. Suomessa työskentelee arviolta noin 100 000 vastentahtoista osa-aikaista työntekijää. Osa-aikaisille työntekijöille tulee tarjota työnantajien ja valtion yhdessä rahoittama opintoseteli, joka olisi mahdollista käyttää uuden osaamisen kartoittamiseen ja kouluttautumiseen.

Vapaassa sivistystyössä on ollut käytössä opintosetelijärjestelmä, jossa koulutuksen järjestäjillä on ollut mahdollisuus saada avustus käytettäväksi opintoseteleihin, joiden tarkoitus on toimia aikuisopiskelusta perittäviä maksuja korvaavaksi järjestelmäksi. Sen avulla koulutuksen järjestäjät voivat jättää perimättä tai alentaa opintomaksuja tietyiltä kohderyhmiltä.

Oikeus työajan lyhentämiseen kouluttautuville

Yhä useampi työntekijä opiskelee omatoimisesti työn ohessa. Itseopiskelu, verkko-opiskelu ja etäopiskelu kasvattavat koko ajan suosiotaan. Opintojen, perhe- ja työelämän yhdistäminen on usein haastavaa, ja ihmisten eniten tarvitsema lisäresurssi on aika. Työaikajoustoissa on siksi huomioitava nykyistä paremmin opiskelu, ja tarjottava opintoja suorittaville oikeus työajan lyhentämiseen. Työajan lyhennys voisi olla mahdollinen toteuttaa esimerkiksi nelipäiväisenä työviikkona.

Omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla

Omaehtoinen opiskelu työttömyysturvalla on tällä hetkellä mahdollista mikäli TE-toimisto arvioi työttömän olevan koulutuksen tarpeessa ja opiskelun parantavan työttömän työllistymisedellytyksiä. Käytännössä oikeus on kuitenkin kokonaan TE-toimiston harkinnan varassa, ja kielteinen vastaus voidaan antaa esimerkiksi hakijan koulutustaustan tai valitun alan perusteella. Jatkuvan oppimisen näkökulmasta ei ole järkevää, että viranomaiset estävät motivoituneita työttömiä lisä-osaamisen hankkimisesta. Julkaisuhetkellä eduskunnassa jumittaa esitys, joka mahdollistaisi korkeintaan kuusi kuukautta kestävät opinnot ilman TE-toimiston harkintaa ja työttömyysturvaa menettämättä. Esitys on erittäin tervetullut mutta riittämätön. Lisäksi laajempi omaehtoinen opiskelu on mahdollistettava ihmisille, jotka eivät ole työllistyneet 12 kuukauteen. Heille omaehtoisen opiskelun on oltava subjektiivinen oikeus. Omaehtoisen opiskelun kuukausikohtaisesta maksimiopintopistemäärästä tulee luopua.

Avoin ammatillinen koulutus

Monilla peruskoulun varassa olevilla aikuisilla ei välttämättä ole tarvittavia taitoja tai riittävää motivaatiota suorittaa kokonaista tutkintoa. Siksi tarvitaan myös mahdollisuus suorittaa lyhyempiä opintokokonaisuuksia, joissa painotetaan sellaisia tietoja ja taitoja, joita juuri kyseinen henkilö haluaa kartuttaa lisää. Tämä on toteutettavissa avoimilla ammatillisilla oppilaitoksilla, joissa on mahdollista suorittaa osatutkintoja ja yksittäisiä opintokokonaisuuksia samaan tapaan kuin avoimissa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa.

Pidennetään oppivelvollisuusikää ja mahdollistetaan toisen asteen suorittaminen joustavammin lukion ja ammatillisen välillä

Suomalaisista nuorista lähes jokainen aloittaa toisen asteen opinnot, mutta silti jokaisesta ikäluokasta jää edelleen noin 10 000 nuorta vailla toisen asteen tutkintoa. Pelkän peruskoulun varassa olevien työllisyysaste on Suomessa laskenut tasaisesti viimeisten vuosikymmenten ajan ja on tällä hetkellä noin 43%. Oppivelvollisuusiän pidentäminen on tärkeä investointi niin nuorten hyvinvointiin kuin osaamistason nostoon. Sen myötä julkisen vallan vastuu huolehtia opiskelumateriaalien maksuttomuudesta ja opinto-ohjauksen riittävyydestä kasvaa. Samalla on edistettävä joustavia mahdollisuuksia suorittaa ja yhdistää niin lukiossa kuin ammatillisissa oppilaitoksissa tehtäviä opintoja ja opintokokonaisuuksia.

Kannustetaan koulutuksen järjestäjiä ja tuottajia avaamaan koulutustarjontaansa

Jatkuvan oppimisen yhteiskunnassa kaiken tiedon pitää olla mahdollisimman vapaasti saatavilla. Koulutuslaitosten koulutustarjonta on kuitenkin usein rajattu tutkinnon tai tutkinnon osia suorittaville, vaikka monilla saattaisi olla tarvetta päivittää omaa osaamistaan itselleen sopivalla kokonaisuudella kursseja ja tutkintoa pienemmillä kokonaisuuksilla. Koulutuksen järjestäjiä kaikilla koulutusasteilla pitää siksi valtion toimesta kannustaa lisärahoituksella avaamaan koulutustarjontaansa mahdollisimman laajasti kaikkien ulottuville.

Tykkäsitkö artikkelista? Kerro siitä kavereillesi!
Jaa kavereille