Vasemmistoliiton taide- ja kulttuuripoliittinen ohjelma

Vasemmistoliiton taide- ja kulttuuripoliittinen ohjelma, hyväksytty puoluehallituksessa 24.4.2018

Saatteeksi

Taide on kiinteä osa ihmisyyttä, se kuuluu ihmisen arkeen koko elinkaaren ajan. Kulttuurin kerrostumista rakentuu niin historiamme, identiteettimme kuin käsityksemme yhteiskunnasta ja itsestämme sen osana. Taidetta ja kulttuuria on vaalittava moninaisena ja sen tulee olla kaikkien saatavilla. Suomessa on sisällöllisesti ja laadullisesti rikasta ja elinvoimaista taidetta, joka ei pysy elävänä ilman julkista tukea.

Tässä ohjelmassa linjataan Vasemmistoliiton keskeisimmät taide- ja kulttuuripoliittiset tavoitteet. Kulttuuri, josta tässä asiakirjassa puhutaan, on yhteiskunnan vuorovaikutussuhteiden summa. Se sisältää taiteen lisäksi median, keskustelun, vuorovaikutuksen rakenteet ja ilmapiirin.

Ohjelmaa laadittaessa on tunnistettu eri taiteenalojen kipukohdat ja tulokuopat, mutta yksittäisratkaisujen sijasta on haettu rakenteellisia kokonaisratkaisuja, joiden toteutumista voi pitää realistisena ja jotka toteutuessaan mahdollistavat taiteen tekemisen ja siitä elannon saamisen taiteenalasta riippumatta.

Ohjelman lähtökohta on se, kuinka kulttuurisia oikeuksia tuetaan poliittisen päätöksenteon ja käytännön kautta mahdollisimman laajan yhdenvertaisuuden mahdollistamiseksi.

Ohjelmassa käsitellään eri osa-alueita teemoittain niin että nykytilan ja tavoitteen kuvaamisen jälkeen esitetään konkreettisia toimenpiteitä tavoitteiden toteutumiseksi. Saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta tarkastellaan lähinnä kokijan näkökulmasta. Kulttuurinen moninaisuus kattaa niin kulttuurisen vuorovaikutuksen kuin taiteen tekijyyden ja kokijuuden vahvistamisen. Taiteilijan asemaa käsittelevässä kappaleessa keskitytään erityisesti vapaan kentän taiteilijoiden taloudelliseen asemaan. Luovien alojen itsensäntyöllistäjien asemaan esitetään ratkaisuja työn ominaispiirteet huomioiden. Vasemmistolaisen tekijänoikeuspolitiikan suuntaviivat esitetään omassa kappaleessaan kuluttajan ja tekijän oikeudet sekä yhteiskunnan etu huomioiden. Mediaa ja ilmaisunvapautta koskevassa kappaleessa luodaan pohja kulttuuria rakentavalle ilmapiirille. Ympäristö ja kulttuuriperintö huomioidaan omassa kappaleessaan.

 

1.    Saavutettavuus ja yhdenvertaisuus

 

Taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden toteutumiseen vaikuttavat tämän hetken Suomessa lukuisat niin alueelliseen sijaintiin, sosioekonomiseen asemaan, toimintakykyyn kuin kieleen ja kulttuuritaustaan liittyvät tekijät. Käytännössä taide- ja kulttuuripalvelut eivät ole kaikkien saavutettavissa.

Alueellisesta näkökulmasta Suomen sisäiset erot ovat hyvin suuria. Leikkauspolitiikan myötä myös taiteen rahoitusta on vähennetty, minkä seurauksena esimerkiksi taidekoulutusta ja orkestereiden, museoiden ja teattereiden rahoitusta on supistettu. Monissa kunnissa ei enää ole lainkaan kulttuurista vastaavaa työntekijää, eikä kulttuuria tueta riittävästi, vaikka kunnan tehtävänä lain mukaan on edistää, tukea ja järjestää kulttuuritoimintaa toiminta-alueellaan. Kunnan tehtävänä on järjestää kunnan asukkaille mahdollisuuksia taiteen perusopetukseen taiteen eri aloilla. Alueellisen saavutettavuuden toteutumiseksi taiteen ja kulttuurin riittävä rahoitus on turvattava, jotta kunnat voivat toteuttaa niille laissa säädetyt velvoitteet.

Taide- ja kulttuuripalveluiden hinta muodostaa monelle osallistumisen esteen erilaisiin tapahtumiin ja kulttuuripalveluihin. Aktiivinen kulttuuriin osallistuminen tai osallistumattomuus myös periytyy sukupolvelta toiselle. Koulutustason, sukupuolen ja iän on tutkimuksissa todettu vaikuttavan yksilöiden mahdollisuuksiin ja motivaatioihin taide- ja kulttuuripalveluiden osallistumisen suhteen.

Vasemmiston ajama kulttuuripolitiikka tähtää siihen, että tulevaisuudessa henkilön sosioekonominen tausta tai perheen kulttuurinen pääoma tai sen puuttuminen eivät sanele pääsyä aktiiviseksi taiteen toimijaksi ja kuluttajaksi. Taide- ja kulttuuripalveluiden saavutettavuutta edistetään porrastetun hinnoittelun ja tuetun kulttuuriosallistumisen kaltaisten toimintamallien laajentamisen kautta. Taiteen saavutettavuutta edistetään myös viemällä taidetta entistä enemmän sen perinteisten esityspaikkojen ulkopuolelle esimerkiksi sairaaloihin, vankiloihin ja palvelutaloihin.

Vieraskielisen taide- ja kulttuuritarjonnan määrä on vähäistä, mikä vaikeuttaa erityisesti eri maahanmuuttajaryhmien mahdollisuuksiin nauttia tarjolla olevista taide- ja kulttuuripalveluista. Kaikki kulttuuritilat eivät ole myöskään esteettömästi saavutettavissa: fyysisten kulkuesteiden lisäksi vastaanottoa voivat vaikeuttaa esimerkiksi näkö- tai kuuloaistiin liittyvät haasteet. Esteettömyyttä on edistettävä sen laajassa merkityksessä niin kielen, fyysisen ympäristön kuin taloudellisen saavutettavuuden näkökulmasta. Elinvoimaista vammaiskulttuuria ja sen kulttuuriperinnön tallentamista on tuettava.

Jotta jokaisen lapsen oikeus taiteeseen ja kulttuuriin toteutuu, on taiteen laadukkaasta perusopetuksesta huolehdittava osana varhaiskasvatusta ja perusopetusta. Taiteen perusopetus antaa lapsille hyvät valmiudet taiteelliseen itseilmaisuun, identiteetin kehitykseen ja menestykseen opinnoissa sekä yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen. Nykyinen taiteen perusopetusjärjestelmä näyttää valikoivan lapsia sosioekonomisen ja kulttuurisen pääoman mukaan. Erilaiset lastenkulttuurin alueelliset verkostot ja perusopetuksen kulttuurikasvatusohjelmat paikkaavat taiteen saavutettavuuden aukkoja ja parantavat lasten yhdenvertaista osallisuutta taiteeseen kokijoina ja tekijöinä. Mitä kauemmaksi isoista kaupungeista mennään, sitä vähemmän ammattimaisia kulttuuripalveluja on tarjolla.

Oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin on perusoikeus. Kysymys ei siis ole ainoastaan marginalisoitujen ryhmien oikeudesta osallistua valtavirran kulttuuripalveluihin, vaan myös jokaisen oikeudesta oman kulttuurin vaalimiseen. Tämän vuoksi eri kulttuuri-, kieli-, seksuaali- ja muiden vähemmistöjen oikeus oman kulttuurin ja kulttuuriperinnön vaalimiseen on turvattava. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusopetus koulussa avaa näkymiä ja mahdollisuuksia kaikille osallistua taiteeseen ja kulttuuriin moninaisesti, eivätkä esimerkiksi ahtaat sukupuolinormit ohjaa lasten valintoja.

 

Keinot

  • Taiteen perusopetuksen rahoitusjärjestelmää uudistetaan niin että nykyistä paremmin turvataan eri taustoista tulevien lasten ja nuorten tasa-arvoiset mahdollisuudet osallistua taiteen perusopetukseen.
  • Jokainen lapsi saa taiteen perusopetusta taiteen ammattilaiselta koulupäivän yhteydessä.
  • Alueellisia eroja julkisen taiteen osalta ja eri esittävien taiteiden läsnäoloa arjessa tasataan. Taiteen prosenttiperiaate, (eli käytäntö osoittaa 0,5-2% rakennuskustannuksista kohteen taiteeseen), ja sen laajentaminen osaksi sosiaali- ja terveydenhuoltoa kirjataan lakiin.
  • Taloudellisesta tilanteesta johtuvia esteitä poistetaan luomalla valtakunnallinen käytäntö tuloperusteisesti myönnettäville alennus- ja ilmaislipuille esimerkiksi Kaikukortin tai vastaavan käyttöä laajentamalla.
  • Kiertuetoimintaa vahvistetaan valtakunnallisesti ja alueellisesti.
  • Taide- ja kulttuuritilojen esteettömyys niin liikuntarajoitteisille kuin näkö- tai kuulovammaisille on edellytys julkiselle rahoitukselle. Kulttuuritilojen muuttamista esteettömiksi tuetaan taloudellisesti. Tilojen esteettömyydestä on myös viestittävä selvästi esimerkiksi erilaisia symboleja käyttämällä.
  • Henkilön tarvitseman tulkin tai muun avustajan on päästävä maksutta tilaisuuksiin.
  • Tuetaan kulttuurikummien kaltaisia palveluita, jotta sosiaaliset esteet eivät rajaa henkilöä kulttuuripalveluiden ulkopuolelle.
  • Kirjallisuuden kääntämistä vähemmistökielille tuetaan ja vähemmistökielillä Suomessa kirjoittavia tuetaan, jotta heidän teoksiaan voidaan kääntää suomeksi. Lisäksi lisätään selkokirjatuen suuruutta.
  • Vähemmistöt otetaan huomioon positiivisen erityiskohtelun kautta rahoitusten myöntökriteereissä ja toimikuntien kokoonpanoissa.
  • Yhdenvertaisuuteen ja saavutettavuuteen liittyvät tekijät otetaan huomioon myös aihetta koskevissa selvityksissä ja tutkimuksissa.

 

2.    Kulttuurinen moninaisuus

 

Suomi ei ole koskaan ollut monokulttuurinen maa. Kulttuurinen moninaisuus on yhteiskuntaa määrittävä tosiasia, mutta samalla myös voimavara ja mahdollisuus. Keskinäisen ymmärryksen ja yhteistyön lisääminen sekä monimuotoisuuden ja erilaisuuden arvostaminen on asetettava kaikkea kulttuuripolitiikkaa kehystäväksi ajatukseksi. Oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin on jokaisen perusoikeus.

Kulttuurisen yhdenvertaisuuden toteutuminen vaatii aktiivisia toimia. Julkisyhteisöjen on edistettävä kulttuurien välistä vuoropuhelua. Ilman aktiivisesti keskustelevia yhteisöjä ihmisryhmien välinen solidaarisuus sekä pyrkimys yhteisymmärrykseen vaarantuvat. Erilaisten kulttuuristen perspektiivien tuominen julkiselle agendalle takaa pitkällä aikajänteellä yhteiskuntarauhan.

Vähemmistöryhmät eivät ole kulttuurisesti homogeenisiä. Maailma ei ole jakautunut tarkkarajaisiin ja etnisesti määrittyneisiin ihmisryhmiin. Kulttuurisen moninaisuuden parasta tukemista on yleisen eriarvoisuuden vähentäminen.

Suomessa puhutaan suomen, ruotsin ja saamen kielen lisäksi lukuisia muita kieliä. Niin yksilön kuin yhteiskunnan etu on, että äidinkielen taitoa tuetaan samalla kun pyritään kotimaisten kielten kautta integroimiseen. Äidinkielellä on keskeinen merkitys identiteetin rakentumisessa.

On myös muistettava, että kulttuurit kehittyvät ajan myötä, eivätkä ne ole staattisia yksikköjä. Kulttuurisessa vuorovaikutuksessa on otettava huomioon kaikki kulttuurit yhdenvertaisesti, jotta myös kulttuurisesti kestävä kehitys on mahdollista. Kulttuurinen vuorovaikutus ei oikeuta kulttuurista omimista, eikä esimerkiksi alkuperäiskansojen kulttuurisia käytäntöjä ja ominaispiirteitä tule alistaa valtaväestön taloudellisen voitontavoittelun keinoksi.

Vasemmistoliitto pyrkii siihen, että taiteen ja kulttuurin julkista tukea suunnataan kulttuurisesti moninaisille yhteisöille. Kohdennettujen tukimuotojen lisäksi myös muiden avustusten ja apurahojen on oltava saavutettavissa moninaisista taustoista tuleville hakijoille. Samalla kolmannen sektorin tukien kriteereissä on huomioitava vähemmistöjen ja marginalisoituihin ryhmiin kuuluvien asema niissä sekä yleinen moninaisuuden huomioiminen järjestöjen toiminnassa.

Tavoitteemme on, että Yleisradio turvaa erilaisille vähemmistöille suunnatun ohjelmatuotannon. Ohjelmatuotannon on koskettava niin uutis-, ajankohtais- kuin kulttuurisisältöjäkin.

Ruotsin kielen asema yhtenä Suomen virallisista kielistä on turvattava pitämällä kiinni pakollisesta ruotsin kielen opetuksesta sekä tukemalla ruotsinkielistä kirjallisuutta että lehdistöä. Samaan aikaan eri kieliryhmiin kuuluvien perustuslaillinen oikeus oman äidinkielen ja kulttuurin ylläpitoon ja kehittämiseen on turvattava. Romanien historian ja kulttuuriperinnön kartoittamiseen ja kokoamiseen on asetettava resursseja. Romanijärjestöjä on tuettava ja romanikielen ja -kirjallisuuden asemaa yhteiskunnassa on edistettävä.

Julkisten tilojen ja julkisten kulttuuripalveluiden saavutettavuuteen on kiinnitettävä huomiota myös kulttuurisen moninaisuuden näkökulmasta. Käytännössä tämä edellyttää esimerkiksi monikielisen tiedotusmateriaalin tuottamista.

Maahanmuuttajien kotoutumisen tukemisessa on työllistymisen ja kielen oppimisen tukemisen lisäksi otettava nykyistä paremmin huomioon myös kulttuuriset tekijät. Taiteen ja kulttuurin avulla kotouttavan toiminnan kehittäminen vaatii tarvittavia resursseja. Kulttuuristen tekijöiden huomioiminen koskee niin uuden kulttuurin oppimista kuin oman kulttuurin vaalimistakin. Julkisten virkojen on oltava kohtuullisesti saavutettavissa myös muille kuin Suomen virallisia kieliä äidinkielenään puhuville. Myös kulttuuristen ryhmien itsemääräämisoikeutta sekä poliittista aktiivisuutta on tuettava.

 

Keinot

 

  • Saamelaisia ja saamelaiskulttuuria koskevan itsemääräämisoikeuden turvaamiseksi Suomen on välittömästi ratifioitava alkuperäiskansojen oikeuksia koskeva ILO169-sopimus.
  • Taide- ja kulttuurilaitosten henkilökunnan tulee heijastaa yhteiskunnan moninaisuutta. Tämän vuoksi rekrytointikäytäntöjä on kehitettävä nykyistä paremmin moninaisuuden huomioimiseksi.
  • Kulttuurilaitosten on kiinnitettävä huomiota moninaisuuteen myös yleisötyössä.
  • Kirjastojen on huomioitava moninaisuus aineistohankinnoissaan.
  • Valtionosuusjärjestelmän (VOS) uudistuksessa taidelaitoksia edellytetään vastaanottamaan vierailuesityksiä vähintään 10 prosenttia ohjelmistoonsa. Tämä takaa ohjelmiston monipuolisuuden ja mahdollisuuden laajempaan yleisöpohjaan.
  • Taide- ja kulttuurilaitoksia tuetaan monikielisyyden lisäämiseksi niin tiedotuksessa, ohjelmatarjonnassa kuin opastuksissakin, jotta voidaan tavoittaa paremmin eri kielivähemmistöjen ja siirtolaisryhmien osallistumismahdollisuuksia taiteeseen ja kulttuuriin.
  • Kunnissa toimivia kansalais- ja työväenopistoja tuetaan, jotta ne voivat huomioida toiminnassaan nykyistä paremmin erilaisten erityis- ja vähemmistöryhmien tarpeet.
  • Vähemmistöryhmien omaa taide- ja kulttuurituotantoa tuetaan kohdentamalla resursseja sekä teosten valmistamiseen että tuotantoon.
  • Työvoimatoimistojen viranomaisia koulutetaan, jotta he osaisivat ohjata ja antaa tietoa taide- ja kulttuurialojen työllistymismahdollisuuksista myös vähemmistöihin kuuluville työvoimatoimistojen asiakkaille, esimerkiksi erilaisille maahanmuuttajaryhmille.
  • Taiteilijoiden ja taidetta hankkivien instituutioiden on huomioitava kulttuuriseen omimiseen liittyvät riskit. Sorrettujen väestöryhmien identiteettiin tiukasti luettavat asiat on pyrittävä pitämään kulttuurisesti sensitiivisellä alueella.

3.    Taiteilijoiden asema

 

Taidetta ja kulttuuria ei ole ilman taiteilijoita ja kulttuurin tekijöitä. Kuitenkin juuri taiteilijat ovat usein niitä, joiden asema kentällä on heikko: taiteilijat eivät välttämättä saa asianmukaisia korvauksia tekemästään työstä, vaan päinvastoin joutuvat jopa itse rahoittamaan omaa taiteellista työskentelyään. Taiteilijoiden lukumäärä on kasvanut 2000-luvulla, mutta taiteen tuki- ja apurahajärjestelmät eivät ole pysyneet tuon kasvun mukana. Tämän seurauksena esimerkiksi apurahoista kilpailu on entistä kovempaa. Vain harva taiteilija voi elättää itsensä pelkällä taiteellisella työllä.

Taiteilijoiden toimeentulo on tutkimusten mukaan koulutustasoon nähden alhainen. Lisäksi taiteilijoiden työskentelyolosuhteet ovat epävarmat ja vaihtelevat. Tulovirta koostuu useista eri lähteistä ja tulojen euromääräinen taso voi vaihdella huomattavasti. Tämä tekee elämän ennakoimisesta vaikeaa. Työn muotojen vaihtelun vuoksi työttömyysturva ja eläke jäävät kertymättä. Apurahalla työskentelevillä taiteilijoilla apurahan taso ei välttämättä riitä elämiseen ja taiteellisen työn kuluihin. Lisäksi muun työn harjoittamiseen kohdistuvat rajoitukset apurahakaudella luovat apurahansaajalle köyhyysloukun. Taidealaa leimaa siis jatkuva epävarmuus rahoituksen suhteen. Siksi taiteilija-apurahojen määrää on kasvatettava suhteessa taiteilijoiden kasvaneeseen määrään ja kasvavaan väestöön. Taiteilija-apurahan tason tulee olla asiantuntijatehtävien tasolla.

Taidekenttä ei ole vielä tasa-arvoinen. Erilaiset rakenteellisen syrjinnän muodot vaikuttavat taiteilijoiden mahdollisuuksiin pärjätä ja menestyä taiteellisella urallaan: esimerkiksi naisten tulotaso on taiteilijoidenkin keskuudessa miehiä alhaisempi. Myös muun muassa sukupuoleen, ikään, äidinkieleen, etniseen taustaan, asuinpaikkaan ja toimintakykyyn liittyvät tekijät vaikuttavat ihmisten mahdollisuuksiin toimia taiteellisella kentällä.

Tulevaisuudessa Suomessa hyödynnetään taiteilijoiden monipuolista osaamista. Taiteilijoilla on mahdollisuus saada toimeentulonsa taiteilija-ammattinsa täysipäiväisessä harjoittamisessa, eikä taiteellisen toiminnan kustannuksia jouduta rahoittamaan taiteellisen työn ulkopuolisilla rahoituslähteillä. Myös muissa tehtävissä työskenteleville taiteilijoille tarjotaan mahdollisuuksia harjoittaa taiteellista työskentelyä, eikä rahoitusta tai muuta tukea sidota yhteen ammattitaiteilijuuden malliin.

Taiteilijan ja kulttuurityöläisen oikeus työttömyysturvaan on turvattava yhtenäisen eläkevakuutusjärjestelmän luomisen kautta. Taiteilijoilla on oltava myös oikeus neuvotella kollektiivisesti alan minimikorvaukset työn teettämisen muodosta riippumatta. Ilmaistyön teettämisen sijaan taiteilijoille on maksettava työstä asiallinen korvaus. Taiteilijan toimeentulomahdollisuudet eivät saa riippua taiteenalasta, vaan alojen eroja toimeentulomahdollisuuksien suhteen on pyrittävä tasaamaan. Rahoituksessa ja muissa rakenteissa otetaan huomioon nykyistä paremmin myös uusilla ja nousevilla taiteenlajeilla tai taiteenlajien väleissä toimivat taiteilijat.

Taiteilijoiden työtä esittäviä voittoa tavoittelemattomia organisaatioita, kuten vapaita teattereita, kustantamoita ja taidetiloja, tuetaan tasolla, joka mahdollistaa esimerkiksi kuvataiteilijoiden gallerianäyttelyt ilman vuokraa tai näyttelypalvelumaksuja. Taiteilijat saavat korvauksen heidän teostensa esittämisestä ja työstään julkisesti rahoitetuissa instituutioissa, mukaan lukien museonäyttelyt. Erilaiset taiteen saavutettavuutta parantavat käytännöt, kuten julkisen taiteen rakentaminen ja prosenttiperiaatteen noudattaminen ja laajentaminen esimerkiksi sote-palveluihin ja esittäviin taiteisiin, tarjoavat myös taiteilijoille työtä ja toimeentuloa.

 

Keinot

 

  • Elämisen perusedellytykset kattavan perustulon käyttöönottamisen kautta ratkaistaan taiteilijan perustoimeentuloon liittyviä haasteita. Perustulo ei kuitenkaan korvaa apurahajärjestelmää. Taiteilijan aseman kehittäminen edellyttää molempien parantamista.
  • Taiteilija-apurahan suuruus asetetaan suomalaisten mediaanitulon tasoiseksi ja sidotaan elintasoindeksiin. Vuosittain jaettavien apurahavuosien määrää kasvatetaan.
  • Taiteen prosenttiperiaatetta noudatetaan julkisissa rakennushankkeissa ja laajennettuna yksityiseen rakentamiseen tontinluovutus- ja rakennuslupaehtojen kautta. Uusien alueiden suunnitteluvaiheessa luodaan taideohjelma. Periaatetta sovelletaan laajemmin taiteilijoiden osaamisen hyödyntämiseksi.
  • Taiteenaloille määritellään yhdessä taiteilijajärjestöjen kanssa minimikorvaukset erilaisista töistä, jotta kohtuulliset taiteellisesta työstä maksettavat korvaukset vakiintuisivat yleiseksi käytännöksi.
  • Taidekentillä tapahtuva rakenteellinen syrjintä tunnistetaan ja sitä puretaan aktiivisesti taiteen perusopetuksesta ja opiskelijavalinnoista lähtien. Erityistä tukea tarvitseville ja marginalisoiduille taiteilijoille luodaan yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua ja toimia taidekentän toimijoina.
  • Taiteen esittämisessä ja rahoituksessa huomioidaan vähemmistöihin kuuluvien taiteilijoiden ja muiden kulttuuriammattilaisten arvo osana monipuolista taidemaailmaa, ja positiivisella erityiskohtelulla huolehditaan, etteivät he ole muita huonommassa asemassa toimimaan kentällä.
  • Vähemmistöryhmiin kuuluvien taiteilijoiden ja kulttuurialan ammattilaisten työskentelyedellytyksiä, apurahojen ja muiden avustusten jakautumista ja niiden kehitystä seurataan tutkimuksen ja tilastoinnin kautta.
  • Taiteenaloilla, joilla havaitaan selkeää rakenteellista eriarvoisuutta, sovelletaan esimerkiksi sukupuolikiintiöitä ja positiivista erityiskohtelua yhdenvertaisten toimintamahdollisuuksien turvaamiseksi.
  • Laadukas taidealojen koulutus on turvattava kaikilla koulutusasteilla.
  • Luodaan valtion rahoittama ja kolmannen sektorin toteuttama yksilölliseen tarpeeseen vastaava mentorijärjestelmä erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden työskentelyn tukemiseen.
  • Apurahoista tehdään veronalaista tuloa sillä edellytyksellä, että myös niiden tasoa korotetaan vastaavissa määrin.
  • Selvitetään apurahoja koskevien tulorajojen käyttöönoton vaikutuksia.

 

 

4.    Luovien alojen itsensätyöllistäjien asema

Kulttuurialan itsensätyöllistäjät, jotka eivät pääse määrittelemään itse työnsä hintaa, ovat olleet pitkään heikossa asemassa. Yrittäjämäisesti itsensä työnantajille markkinoivat ja tulonsa sirpalemaisesti koostavat toimijat ovat työmarkkinoilla väliinputoajia, joille ei välttämättä kerry työttömyys- ja eläketurvaa tulojen jäädessä liian pieniksi niin yrittäjänä kuin palkkatyösuhteisenakin. Lisäksi tulot ovat usein matalat ja epävarmat.

Itsensätyöllistäjän eläkekertymä jakautuu pahimmillaan kolmeen siiloon, apurahansaajan MYEL-vakuutukseen, yrittäjän YEL-vakuutukseen, sekä palkansaajan työeläkevakuutukseen. Ratkaisuna tähän siiloutumiseen on yhdistelmävakuutuksen käyttöönotto. Kyseinen malli ottaa huomioon niin palkkatyöstä kuin yrittäjyydestäkin saatavat tulot turvaten näin saajansa oikeudet nykyistä järjestelmää paremmin.

Paras ratkaisu taiteilijoiden ja kulttuurialan itsensätyöllistäjien aseman helpottamiseksi silpputyöhön liittyvän byrokratian ja epävarmuuden suhteen on perustulo. Perustulo turvaa taide- ja kulttuurialojen ammattilaisten perustoimeentulon myös työttömyysjaksojen aikana ja työprojektien välissä ilman byrokratiaa. Perustulon lisäksi rakennetaan ansiosidonnaista järjestelmää oikeudenmukaisempaan ja joustavampaan suuntaan yhdistelmävakuutuksen avulla. Kollektiivinen neuvotteluoikeus on ulotettava koskemaan myös itsensätyöllistäjiä.

Vuoden 2016 alusta voimaan tulleen työttömyysturvalain uudistuksen seurauksena monen taiteilijan mahdollisuus edes osin työllistää itsensä yrittäjänä ja yrittäjämäisesti vaikeutui entisestään. Vaikka työ- ja elinkeinoministeriön ohjeistus selkiytti rajaa pää- ja sivutoimisen yrittäjyyden osalta, on käytännöissä huomattavia alueellisia eroja. Laki rankaisee myös harrastelijoita omakustannekirjan tai levyn tekemisestä ja passivoi työttömiä kannustamisen sijaan. Nyt myös palkkatyö saatetaan markkinoinnista riippuen tulkita yrittäjyydeksi, mikä vaikuttaa mahdollisuuteen saada työttömyysturvaa. Taide- ja kulttuurialojen ammattilaisilla on oltava mahdollisuus oman ammattitaidon ylläpitämiseen ja esiintuomiseen myös työttömyysjaksojen aikana ilman pelkoa työttömyysturvan menettämisestä

 

Keinot

 

  • Perustulon käyttöönotto Vasemmistoliiton perustulomallin mukaisesti.
  • Otetaan käyttöön työttömyysturvan yhdistelmävakuutus, joka ei ole vakuutettavalle yrittäjän tai palkansaajan vakuutusta kalliimpi. Tuntimäärät ja tulot yhdessä ratkaisevat työllisyyden ja työttömyyden, ei se, onko työ tehty yrittäjänä vai palkkatyösuhteessa.
  • Alueellinen epätasa-arvo taiteilijoiden työttömyysturvakohtelussa korjataan keskittämällä erityisalojen ratkaisut alan erityispiirteet ymmärtävälle taholle.
  • Itsensätyöllistäjien järjestäytymisoikeus ja kollektiivinen neuvotteluasema turvataan.

 

5.    Tekijänoikeudet

 

Tekijänoikeudella tarkoitetaan sitä, että teoksen tekijällä on määräämisoikeus työhönsä ja sen käyttöön. Hänelle syntyy moraalisia oikeuksia teokseensa, joita voidaan siirtää tai luovuttaa eteenpäin vain rajoitetusti. Määräämisoikeuden lisäksi tekijällä on oikeus saada taloudellinen korvaus työnsä käytöstä. Tekijänoikeuksia säädellään useilla kansainvälisillä sopimuksilla, jotka vaikuttavat käytäntöihin myös Suomessa.

Tekijän oikeuksia teoksiinsa on vaikea erottaa muiden oikeuksista hyötyä tekijän luovasta työstä. Luovassa työssä korostuu aivan erityisesti tekijän oikeus työnsä tulokseen.

Uudet teknologian muodot ja markkinoiden kehittyminen ovat haastaneet taiteilijoiden aseman ja mahdollisuudet tienata omilla teoksillaan. Teosten laiton välittäminen, suurten verkkoyhtiöiden ansioton tekijänoikeudellisen aineiston hyödyntäminen ja paine saattaa teokset saataville näiden ilmaisen jakelun kanssa kilpailevalla tavalla ovat merkittävästi muuttaneet tekijöiden mahdollisuuksia tienata tekijänoikeuksilla.

Kulttuurin tuottamisen ja luomisen muodot ovat muuttuneet merkittävästi tekijänoikeuslainsäädännön jäädessä jälkeen. Samalla välineet tehdä ja julkaista teoksia laajoille joukoille ovat tulleet liki jokaisen kansalaisen ulottuville. On myös huomioitava, että tekijänoikeusjärjestelmä toimii eri taiteenaloilla eri laajuudella.

Tekijänoikeudet tuottavat ongelmia myös taiteen ja kulttuurin alueen ulkopuolella rajoittaen esimerkiksi tieteellisten tutkimustulosten hyödyntämistä. Näille kaikille alueille on yhteistä, että usein tuotteen välittämisen kustannukset ovat mitättömät itse tiedon tai teoksen tuottamiseen nähden, ja kaupallinen hyödyntäminen on mahdollista vain rajoittamalla tuotteen levittämistä.

Vasemmistoliitto tavoittelee tilannetta, jossa yhteiskunnassa tuotettu tieto, tiede, taide ja kulttuuri palvelevat yhteiskunnan etua mahdollisimman laajasti riistämättä kuitenkaan näiden tekijöitä.

Tekijänoikeustulot tarjoavat monelle taiteilijalle osan toimeentulosta, mutta vain harvoille ne riittävät kattamaan hyvän elämän perustarpeita tai taiteentekemisen kustannuksia.

Vasemmistolaisessa tekijänoikeuspolitiikassa tavoitteena on tekijän oikeuksien korostaminen kaupallisiin oikeuksiin nähden. Kaikkien tekijöiden asemaa on vahvistettava ja tekijänoikeutensa luovuttavaa tekijää on suojeltava kohtuuttomilta ehdoilta.

Tekijänoikeusjärjestelmä ei saa rajoittaa tai ehkäistä uusien taiteen ja kulttuurin luomisen muotojen syntymistä tai leviämistä. Taide ja kulttuuri rakentuvat toisten aikaisemmin tehdylle työlle. Tekijänoikeus ei saa toimia patentinomaisena järjestelmänä, joka estää taiteen tekemisen.

Jotta helposti jaettavista kulttuurituotteista saataisiin mahdollisimman suuri yhteiskunnallinen hyöty, yhteiskunnan on osallistuttava niiden tukemiseen, jotta tuotteet ovat mahdollisimman hyvin saatavissa ja saavutettavissa.

Uusien ja vanhojen taidelajien ja taiteen välineiden välillä ei saa olla merkittäviä eroja ja tekijänoikeuksien on muututtava taiteen tuotannon muotojen mukana.

Piratismiin on puututtava ensisijaisesti rajoittamalla piraattipalveluiden tulovirtoja ja ansaintamahdollisuuksia. Loppukäyttäjien sijaan tulee käydä kiinni niihin tahoihin, jotka piratismista tienaavat.

 

Keinot

  • Tekijänoikeuksien alaisen aineiston jakamisesta hyötyvien verkkoalustojen on maksettava korvausta tekijänoikeuksien hyödyntämisestä toiminnassaan tasapuolisesti.
  • Tekijänoikeusjärjestelmää kehitettäessä taiteen ja taiteentutkimuksen asiantuntemus otetaan mukaan kaupallisen ja oikeudellisen asiantuntemuksen rinnalle.
  • Mainosten välittäminen laittomaan tarkoitukseen käytetyille verkkosivuille tehdään rangaistavaksi.

6.    Taiteen ja kulttuurin rakenteet

 

Valtion tuki taiteelle tulee pääasiassa opetus- ja kulttuuriministeriön ja sen alaisen asiantuntijaviraston Taiteen edistämiskeskuksen kautta. Valtion on tuettava taidetta eri tasoilla, painottaen rahoitusta taiteen tekijöille hallinnon sijaan, jotta mahdollisuudet pitkäjänteiseen ja riippumattomaan taiteelliseen toimintaan säilyvät.

Valtionosuusjärjestelmän kautta tuetaan kansallisia ja alueellisia taidelaitoksia kuten orkestereita, teattereita ja museoita. Valtionosuusjärjestelmä on perustunut henkilötyövuosien mukaan laskettuihin avustuksiin. Henkilötyövuosien yksikkökustannus on jäänyt jälkeen todellisista kustannuksista, samoin työllistettyjen henkilöiden määrä on usein suurempi kuin henkilötyövuosien määrä, jonka mukaan avustus myönnetään.

Valtionosuusjärjestelmän kautta jaetaan avustuksia jatkossa kahdessa kategoriassa: esittäville taiteille ja museoille. VOS-järjestelmän tulee mahdollistaa uusien taiteenalojen, kuten sirkuksen, performanssin ja muiden nopeasti kehittyvien alojen pääsy mukaan rahoituksen piiriin. Samoin kulttuurin tarjonnan alueellinen kattavuus on taattava myös uudistuksen jälkeen. Esimerkiksi olemassa olevan teatteri- ja konserttitaloinfran monipuolista käyttöä on uudistuksessa tehostettava näyttämötaiteiden kiertuetoimintaa kehittämällä.

Valtion vertaisarviointiiin perustuvat työskentelyapurahat ovat merkittävin suora tuki yksittäisille taiteilijoille. Apurahataso on jäljessä mediaanituloja ja apurahoja on liian vähän suhteessa taiteilijoiden määrään.

Kunnat ovat kulttuurin merkittävä rahoittaja Suomessa. Niiden myöntämä tuki täydentää valtionosuusjärjestelmää, ne ylläpitävät taiteen perusopetusta, kirjastoverkkoa, museoita, kansalaisopistoja ja myöntävät tukia vapaalle taidekentälle. Kirjastoverkosto on Suomen laajin ja saavutettavin kulttuuripalvelu ja usein myös kunnan ainoa kulttuuritila, joka mahdollistaa myös muun kansalaistoiminnan. Kirjaston ja lähiympäristön yhteistyötä painotetaan lukemisen ja kirjoittamisen tukena, esimerkiksi lukukummi-toiminnalla. Maakuntauudistuksen jälkeen kulttuuri nähdään kuntalaisten ja kunnan voimavarana ja laadukkaaseen sisältöön käytetään enemmän resursseja.

Taiteen rahoitusta Suomessa täydentävät yksityiset rahastot ja säätiöt, joiden merkitys on kasvanut valtion ja kuntien supistaessa tukeaan, mutta yksityiset rahastot eivät voi paikata valtion ja kuntien tehtävää huolehtia taiteen elinvoimasta ja saavutettavuudesta ja taiteen tekijöiden toimintaedellytyksistä.

Valtionosuusjärjestelmän ulkopuolella toimii laaja taiteen vapaa kenttä ja itsensätyöllistäjien joukko. Vapaan kentän tuki muodostuu eri tahojen myöntämistä harkinnanvaraisista avustuksista. Vapaan kentän toimijoiden pitkäjänteinen toiminnan kehittäminen ja keskittyminen ydinosaamiseen on haastavaa rahoituksen epävarmuudesta johtuen.

Kulttuurin ja taiteen markkinat Suomessa ovat verrattain pienet ja aktiivisten kulttuuripalveluiden käyttäjien määrä on rajallinen. Siksi useille taidealan toimijoille kansainvälinen esitys- ja kiertuetoiminta on elinehto taiteellisen toiminnan kehittymiselle ja jatkuvuudelle. Tämä koskee useiden eri alojen ammattilaisia ja hyvin erikokoisia toimijoita.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tukeman kulttuuriviennin edistämisen tavoitteena on, että vienti tuo lisää tuloja ja työpaikkoja kulttuurin alalle. Ministeriön myöntämät kulttuuriviennin valtionavustukset kohdistuvat pääasiallisesti tuotteistamiseen, markkinointiin, verkostoitumiseen ja brändäykseen, joihin kulttuurialan pienillä toimijoilla ei yleensä ole resursseja ja näin avustukset kasaantuvat jo kansainvälisillä markkinoilla vahvasti toimiville tahoille, vaikka suurin tarve avustuksille olisi pienillä ja keskisuurilla kulttuuritoimijoilla.

Suomalaisen kulttuuriosaamisen vientiä helpottamaan tulisi luoda pysyvä kulttuuriviennin tukiohjelma, jonka kautta jaettaisiin resursseja, tietoa ja osaamista kansainvälisille kentille pyrkiville toimijoille. Tukijärjestelmää luotaessa olisi otettava huomioon eri taiteenalojen erityiset piirteet, joiden mukaan tukia pystyttäisiin kohdentamaan kunkin taiteenalan tarpeisiin sopivasti. Tukea kansainväliseen toimintaan olisi myönnettävä myös muille kuin yritysmuotoisille toimijoille.

Kansainvälisen toiminnan lisääntymiseksi myös yhteistyötä Suomen kulttuuri-instituuttien ja kansallisten toimijoiden välillä tulisi lisätä ja residenssi- ja liikkuvuusohjelmia kehittää.

 

Keinot

 

  • VOS-uudistuksessa lisätään taiteen rahoitusta.
  • Kirjastoverkkoa on kehitettävä osallistavaan ja saavutettavaan suuntaan.
  • Maakunnallinen taidelaitosten verkosto turvataan.
  • Rahoitusta lisätään esimerkiksi maakuntateattereiden tilojen modernisoinnille nykytarpeita vastaaviksi, jotta verkosto säilyy ja kehittyy.
  • Taiteen rahoitusta suunnataan taiteelliseen toimintaan rakenteiden sijasta.
  • Esittävien taiteiden kiertuetoimintaa kehitetään valtakunnallisesti.
  • Tilapoolit tilojen käyttöasteen lisäämiseksi ja edullisten kulttuuritilojen mahdollistamiseksi sitä kautta.
  • Kulttuurivientiä tuetaan tuotantotukiin ja koulutukseen panostamalla.
  • Mahdollistetaan kansainvälisen osaamisen jakaminen esimerkiksi kulttuuri-instituuttien ja eri alojen tiedotuskeskusten kautta.
  • Kulttuuriviennin tukemiseen lisäresursseja TEM:n ja UM:n puolelta, ei ainoastaan OKM:n kulttuuribudjetista.
  • Työskentelyapurahojen mahdollisuus myös kulttuurituottajille

7. Media ja ilmaisunvapaus

 

Sanan- ja ilmaisunvapaus on yksi vapaan yhteiskunnan keskeisistä perusoikeuksista ja tärkeä osa kulttuuripolitiikkaa sekä taiteen ja kulttuurin uusintamista.

Yksilöillä on eroja mahdollisuuksissa toteuttaa sananvapauttaan. Osana demokratian vaalimista yhteiskunnan velvollisuutena on tasata osallistumisen mahdollisuuksia. Sananvapaus kuuluu keskeisiltä osin yhteen kansanvallan ihanteiden kanssa: jokaisella kansalaisella on oltava mahdollisuus omien näkemystensä esittämiseen ja valtaapitävien toiminnan kritisoimiseen. Sananvapauden turvaaminen edellyttää valtiolta yhtä lailla aktiivisia toimia kuin pidättäytymistä sananvapauden rajoittamisesta.

Sananvapautta koskevan lainsäädännön on kuljettava käsi kädessä kehittyvien tieto- ja viestintäteknologioiden kanssa. Lähes jokaisella suomalaisella on periaatteessa mahdollisuus tuoda ajatuksiaan ilmi, mutta ilmaisulliset valmiudet ja pääsy jakelualustoihin heikentävät näiden mahdollisuuksien toteutumista. Erilaiset sosiaalisen median palvelut, esimerkiksi Facebook ja Twitter, mahdollistavat entistä useammille omien mielipiteiden julkisen esittämisen. Samaan aikaan kaupallisina ja ylikansallisina toimijoina nämä palvelut kuitenkin asettavat omat riskinsä sananvapauden toteutumiselle.

Journalistisen etiikan on tarkoitus taata median välittämän tiedon luotettavuus. Ongelmana on kuitenkin erilaisten niin sanottujen valemedioiden lisääntyminen, jotka eivät ole toiminnassaan sitoutuneet journalistisen etiikan noudattamiseen. Sananvapauden toteutumisen kannalta on positiivinen asia, että mediakentällä on runsas määrä erilaisia toimijoita suurten kaupallisten mediatalojen rinnalla. Olennaista on kuitenkin kaikkien toimijoiden sitoutuminen hyvään journalistiseen käytäntöön ja sananvapauden edistämiseen.

Viestinnän avainkysymyksiä on suhde yksityiseen ja julkiseen mediatekniikan kehityksen hämärrettyä yksityisen ja julkisen tiedon rajaa. Aiemmin rajaa pohtivat lähinnä tiedotusvälineet, nyt ratkaisuja tekevät yksittäiset kansalaiset. Siksi yksilöiden valmiuksia ja tietoa yksityisyyden suojaan liittyvissä kysymyksissä on tuettava esimerkiksi mediakasvatuksen keinoin.

Sensuuri ei ole ainoa tapa sulkea asioita ja ilmiöitä yhteiskunnallisen keskustelun ulkopuolelle.  Yleisestä mielipiteestä poikkeavan perustellun näkökulman tai mielipiteen voi myös olla vaikea päästä kuuluviin julkisessa keskustelussa. Sananvapaus huomioi median kertomusten ulkopuolelle jäävien mielipiteiden ja kokemusten oikeutuksen. Media luo ja muokkaa todellisuutta sen kuvaamisen lisäksi. Sananvapauden ja ihmisten ilmaisu- ja osallistumismahdollisuuksien edistäminen on tärkeää myös yhteiskuntarauhan turvaamiseksi ja populististen liikkeiden kasvun ehkäisemiseksi.

Sananvapautta tulee kehittää suuntaan, jossa jokaiselle pyritään takaamaan mahdollisuudet itseilmaisuun ja julkiseen keskusteluun osallistumiseen. Kysymys siitä, kuka saa näkyvyyttä ja kenen näkemykset otetaan osaksi keskustelua, ei saa olla riippuvainen rahasta, taustasta eikä koulutuksesta.

Sananvapaus sisältää aina oikeuden olla eri mieltä, mutta siihen liittyy aina myös vastuu: esimerkiksi rasistinen kiihottaminen kansanryhmää kohtaan tai vastapuolen vaientaminen pelon avulla eivät nauti sananvapauden suojaa. Sananvapauden nimissä ei voida rikkoa muita perusoikeuksia.

Sananvapaus ei rajoitu mihinkään tiettyyn ilmaisun muotoon, tyylikeinoihin tai edes hyvään makuun, vaan se on pohjimmiltaan ilmaisun vapaus, joka kattaa niin tieteellisen tutkimuksen, poliittiset pamfletit kuin taiteellisen tai humoristisen ilmaisun. Myös erilaisten tunteiden, esimerkiksi vihan ilmauksien, käsittely taiteessa esimerkiksi satiiriin ja kohua aiheuttavien teosten kautta on vapaassa yhteiskunnassa sallittua. Ilmaisulliset teot tulee arvioida kontekstissaan ja niiden omista lähtökohdista käsin. Sananvapaus kuuluu myös yhteiskunnan vallitsevia normeja haastavalle toiminnalle. Sananvapautta koskevan lainsäädännön tulee suojella heikompaa vahvemman mielivaltaa vastaan.

 

Keinot

 

  • YLEn rahoitus turvataan budjetin ulkopuolisella rahoituksella, joka takaa sen riippumattomuuden kulloinkin vallalla olevista poliittisista toimijoista.
  • Laajan käyttäjäkunnan saavuttaneille sosiaalisen median alustoille tulee laatia säädökset sananvapauden toteuttamisesta ja niiden harjoittama sensuuri tulee tuoda demokraattisen päätöksenteon piiriin.
  • Viranomaisten on puututtava eri viestimissä välitettävään vihapuheeseen ja häirintään. Poliisilla on oltava riittävät resurssit näiden rikosten tutkimiseen.
  • Mediakasvatusta vahvistetaan tarjoamalla peruskoulussa edellytykset arvioida mediasisältöjä kriittisesti ja antaa välineet osallistua julkiseen keskusteluun eri viestintävälineillä.
  • Julkisuuslain toteutumista viranomaistoiminnassa on edistettävä ja julkisomisteisten yhtiöiden avoimuutta lisättävä.
  • Viranomaisten valmiutta puuttua vihapuheeseen parannetaan koulutuksella.

 

8.    Ympäristö ja kulttuuriperintö

 

Kaupunkisuunnittelu ja kestävä arkkitehtuuri yhdessä kulttuurin saavutettavuuden alueellisen tasa-arvon kanssa on kulttuuripolitiikan ydintä. Suomen alueelliset erot ovat kasvaneet ja alueet ovat profiloituneet eri tavoin myös kulttuurin osalta. Taloudellisesti vahvat alueet kykenevät panostamaan kulttuuripalveluihin sekä luovuutta edistäviin toimintaympäristöihin. Heikommat alueet uhkaavat jäädä tällaisen kehityksen ulkopuolelle. Väestön keskittyminen voi köyhdyttää myös kulttuuriympäristöjä, jos väestöstä tyhjenevillä alueilla ei pidetä huolta esimerkiksi arvokkaasta rakennusperinnöstä ja kyläyhteisöistä. Myös alueiden sisällä eriarvoistuminen lisääntyy. Suurten kaupunkien lähiöt uhkaavat jäädä uusien asuinalueiden kehityksen jalkoihin.

Uudistuvat kaupungit ovat käyttökelpoisia, kestäviä ja kauniita. Ne on suunniteltu paikallisiksi, yhteisiksi olotiloiksi. Uusi arkkitehtuuri täydentää olemassa olevaa yhdyskuntaa. Monimuotoisuutta syntyy, kun yhä useampi suunnittelija saa näkemyksensä esille ja asukkaita kuullaan aidosti. Vaalitaan kaupunkia, jossa jokainen tuntee olonsa turvalliseksi ja viihtyy. Hyvällä suunnittelulla voidaan lisätä yhteisöllisyyttä ja koettua turvallisuutta sekä vähentää ilkivaltaa. Uuden luomisessa on otettava huomioon kulttuurisesti kestävä kehitys. Vanhaa rakennuskantaa pitää pyrkiä entisöimään käytännöllisiksi tiloiksi. Rakennukset elävät käytössä pidempään kuin tyhjillään. Kotiseudulleen tai kotikaupunginosaan on yhä mahdollista juurtua. Ympäristössä ja asumisessa on jatkumoa. Kulttuuriympäristön hoito on osa kestävää kehitystä.

Kehittyvät yhteydet ja digitaaliset palvelut parantavat kulttuuripalveluiden saatavuutta, ja niiden avulla syntyy uusia kulttuuritarjonnan muotoja. Tämä voi ehkäistä uhkaavaa alueiden eriarvoistumiskehitystä. Elävää kulttuuritarjontaa ja omakohtaista kulttuuriosallistumista ne eivät kuitenkaan korvaa. Kehitysedellytyksiltään heikommatkin alueet voivat löytää yllättäviä vahvuuksia kulttuurin alueelta. Kulttuuriympäristöjen vaaliminen on luonteva osa kaupunkikulttuuria ja -suunnittelua. Kerroksellinen ympäristö on mieluinen jokapäiväisen elämän tukiranka. Rakennusperintömme säilyy kertomassa menneiden polvien maailmasta.

Kulttuuriperinnön vaaliminen on tärkeä osa kulttuurityötä myös paikallisesti. Kulttuuriperintöä määriteltäessä on otettava huomioon se, kenellä on valta määritellä, mikä on osa kulttuuriperintöä.

Kansalaisten arvoissa tapahtuu muutoksia, ja esimerkiksi eettiset ja ekologiset kysymyksenasettelut nousevat painokkaammin yhteiskuntakeskustelun ja -politiikan kohteiksi. Tässä ilmastonmuutos on keskeinen asia. Sen vaikutukset on huomioitava muun muassa rakennetun ja muun kulttuuriympäristön suojelussa. Kestävä kehitys edellyttää myös globaalia sosiaalista vastuullisuutta. Kulttuurisesti kestävä kehitys merkitsee luovuuden ja kulttuurisen moninaisuuden kunnioitusta sekä vuorovaikutuksen edistämistä kulttuurien sisällä ja niiden kesken. Se asettaa haasteita kaikille yhteiskunnan toiminnoille, kuten yhdyskunta- ja ympäristösuunnittelulle ja alueelliselle kehittämistyölle.

Kyläkoulujen tai vastaavien rakenteiden asemaa paikalliskulttuurin ylläpitäjinä sekä uusiutumiskykyä ja sosiaalista toimintaa lisäävinä keskuksina tuetaan. Kyläkoulujen lakkautus tulee nähdä viimeisenä toimenpiteenä ja niiden asema paikalliskulttuurin tuntemuksen vahvistajana tunnustaa.

Yhdyskuntarakenteista suunnitellaan mahdollisimman moninaisia. Asumisen kirjoa kehitetään vaihtoehtoisempaan ja yhteisöllisempään suuntaan. Hankevetoisesta kaupunkikehittämisestä otetaan askel takaisin kohti demokraattista ja avointa yhdyskuntasuunnittelua, jossa tavoitteet asetetaan luottamuselimissä eikä kehittämisyhtiöissä.

Ympäristökasvatus on elinikäistä oppimista, ja siihen sisältyy myös arkkitehtuurin ja kulttuuriympäristön ymmärtäminen. Samalla luodaan uusia omaehtoisia tapoja osallistua kulttuuriympäristön säilyttämiseen. Kulttuuriympäristöt oppimisympäristönä ovat aktiivisesti käytössä.

 

Keinot

 

  • Kaavoituksen avulla on luotava mahdollisimman moninaisia yhteisöjä. Uusia asuinalueita suunniteltaessa on kiinnitettävä huomiota alueiden sosiaaliseen moninaisuuteen. Tuloerot alueiden välillä on pyrittävä tasaamaan. Edullisten yleishyödyllisten vuokra-asuntojen rakentamista on suosittava.
  • Unescon aineettoman kulttuuriperinnön piiriin luettavat kohteet on asetettava kulttuuriperinnön vaalimisessa ensisijaisiksi kohteiksi. Perintöä on arkistoitava mahdollisimman kestävästi käyttäen digitaalisia apuvälineitä.
  • Hankkeiden kaupunkikuvalliset vaikutukset havainnollistetaan huolellisesti. Arkkitehtuurikilpailujen ohjelmat muodostetaan demokraattisen keskustelun ja reunaehtojen kautta.
  • Kaavoituksessa selvitetään hankkeiden sosiaaliset vaikutukset niin nykyisten kuin uusien asukkaiden kannalta. Tuetaan asumista elämänkaaren kaikissa vaiheissa niin, että asuminen tutussa ympäristössä on mahdollista.
  • Ympäristö- ja arkkitehtuurikasvatusta kehitetään ja lisätään varhaiskasvatuksesta vapaaseen sivistystyöhön.
  • Edistetään kestävää kulttuuriympäristömatkailua.
  • Konkreettiseen kulttuuriympäristöjen säilyttämiseen otetaan vahvasti mukaan kansalaistoiminta ja kolmas sektori. Julkisyhteisö luo mahdollisuuksia ruohonjuuritason kulttuurinvaalimistyölle.
  • Lisätään EU-rahoituksen, valtion ja maakuntien kannustimia suojelluille kohteille.
  • Asukkaiden mahdollisuuksia vaikuttaa oman asuinpaikkansa ja -alueensa kaavoitusprosesseihin sekä muuhun kehitykseen parannetaan

Muokkaus 4.9.2018: Ohjelmasta on poistettu tekijänoikeuksia käsitellyt tekstikappale, joka oli muotoilultaan epäselvä ja ei edustanut vasemmistoliiton linjaa. 

Tykkäsitkö artikkelista? Kerro siitä kavereillesi!
Jaa kavereille