Vasemmistoliitto

Puoluesihteeri tiedottaa 18.9.2009

Sähköposti Tulosta
Vasemmistoliiton puoluehallitus oli koolla Helsingissä 16.9.2009. Puoluehallitus arvioi, että puolueessa on hyvä vire päällä. Puheenjohtaja Paavo Arhinmäki käsitteli verotusta, kuntataloutta ja työllisyyttä omassa puheenvuorossaan.

Puoluehallitus kuuli myös Kansan Uutisten/Satakunnan Työn, Kansan Tahdon ja Ny Tidin edustajien selvitykset lehtien taloudellisesta tilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä. Selvitys merkittiin tiedoksi ja lehtien tilanteeseen palataan seuraavassa puoluehallituksen kokouksessa.

Vasemmistoliiton puoluehallitus otti kantaa vanhushoivan tilaan Suomessa. Lue lisää...

Puoluehallitus valitsi myös Vasemmistoliitolle uuden viestintäpäällikön. Uusi viestintäpäällikkö aloittaa työt puolueessa 1.10. Valitun viestintäpäällikön toiveesta nimi julkistetaan vasta työsuhteen alettua, jotta hän voi hoitaa nykyisen työsuhteensa loppuun mahdollisimman hyvin.

Verot, kuntatalous ja työllisyys puolueen vaihtoehtobudjetin keskiössä

Arhinmäki nosti puoluehallituksessa vahvasti esiin hallituksen virheellisen elvytyspolitiikan. Hallitus on luvannut luoda 10 000 paikkaa, kun menetetty on 100 000 työpaikkaa. Arhinmäki vaati elvytyksen jatkamista.

Verotusta on oikeudenmukaistettava. Vasemmistoliitto on vaatinut yli 65 000 euroa vuodessa tienaavien progression kiristämistä, pääomatuloja progressiivisen verotuksen piiriin samalle viivalle palkkatulojen kanssa, varallisuusverotuksen palauttamista yli miljoonan omaisuuksille sekä energiayhtiöiden "tuulen tuoman rahan" wind fall -veroa. Veroasiat ovat jatkossa poliittisen keskustelun keskiössä. Parhaillaan istuu Kataisen nimeämä Hetemäen työryhmä veroremonttia linjaamassa.

Kuntatalous puhutti pitkään. Puoluehallitus on erittäin huolestunut kuntien taloudesta, palveluista ja henkilöstön jaksamisesta. Vasemmistoliitto ei hyväksy palvelujen yksityistämistä heikon talouden siivellä. Se ei ratkaise kuntien taloutta. Vasemmistoliitto on vaatinut 500 miljoonaa euroa lisärahaa kunnille, ja saman verran työllistämiseen. Kunnat hyötyisivät verotuloina myös työllisyyden paranemisesta. Puoluehallitus jatkaa kuntatalouden käsittelyä seuraavassa kokouksessa.

Vasemmistoliitto ajaa perusturvaan 700 euron vähimmäisrajaa eli kaikki ihmiset, jotka työttömyyden, sairauden, vammaisuuden, vanhemmuuden tai muun syyn perusteella eivät saa työtuloja saisivat vähintään 700 euroa. Eduskuntaryhmä teki tästä talousarvioaloitteen ensi vuoden budjettiin.

Vaikuta Tradekassa - liity jäseneksi, ole ehdolla vaaleissa ja äänestä

Tradekan vaalit järjestetään 5. - 25.3.2010 postiäänestyksenä. Ehdokkaiksi voivat asettua tämän vuoden lokakuun loppuun mennessä Tradekan jäseniksi liittyneet. Ehdokkaiden tulee olla 18-vuotiaita ja asua vakinaisesti vaalipiirin alueella. Vaalipiiri on sama kuin valtakunnallisissa vaaleissa. Vasemmistoliitossa Tradekan vaaleihin liittyvistä asioista voit kysyä Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen .

Liity Tradekaan, jotta pääset vaikuttamaan. Helpoiten liityt jäseneksi sekä maksat osuusmaksusi 33,64 euroa netissä: www.tradeka-yhtyma.fi. Tradeka on Vasemmistoliiton yhteistyökumppani. Vasemmistoliiton puoluehallitus pitää tärkeänä, että olemme vahvoja vaikuttajia edelleenkin Tradekassa. Sosialidemokraatit ja Vasemmistoliitto ovat olleet vahvimmat puolueet Tradekan vaaleissa. Myös jäsenenä olevat puolueosastot voivat äänestää vaaleissa.

Vuorovaikuta.org -nettitentti torstaina 24.9. klo 18-20

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie ja puoluesihteeri Sirpa Puhakka ovat tentattavana Vuorovaikuta.org -sivulla torstaina 24.9. klo 18-20. Kysymysten esittäminen Vuorovaikuta.org -sivulla ei edellytä kirjautumista. Sivulla on molemmille tentittäville oma viestiketju, johon kysymyksiä voi jättää vastattavaksi. Vuorovaikuta.org -nettitentissä sana on vapaa. Annika Lapintielle voi esittää kysymyksiä eduskunnan ja eduskuntaryhmän syksystä ja Sirpa Puhakalle Vasemmistoliiton poliittisesta linjasta ja organisaatioon liittyvistä asioista.
http://vuorovaikuta.org

Tutustu Vasemmistonuorten kampanjaan

Puoluehallitus kiitteli myös Vasemmistonuorten kampanjointia. Ilmianna pomosi -kampanjalla Vasemmistonuoret haastaa työntekijät kertomaan työpaikoillaan tapahtuvista lainvastaisuuksista, työehtosopimusrikoista ja muista epäkohdista, jotta ne saadaan julki. Kenenkään ei tarvitse kamppailla yksin inhimillisten työolojen puolesta.
http://ilmiannapomosi.net

Puoluesihteeri
Sirpa Puhakka

 
Bookmark and Share