Vasemmistoliitto

Puoluesihteeri tiedottaa 13.11.2009

Sähköposti Tulosta
Vasemmistoliiton puoluehallitus oli koolla tällä viikolla keskiviikkona. Puoluehallitus käsitteli puolueen mielikuvatutkimusta, perustuslain uudistusta sekä muita ajankohtaisia asioita sekä otti kantaa työharjoittelijoiden tilanteeseen vaatimalla työharjoittelijoiden työn väärinkäytön lopettamista.

Vasemmistoliiton puoluehallitus vaatii työharjoittelijoiden työn väärinkäytön lopettamista. työharjoittelua käytetään laajasti työsuhteiden korvaamiseen, työssä oppimisen kustannuksella. Puolue vaatii koulutusremonttia, jolla nostetaan työharjoittelun laatua ja estetään ihmisten hyväksikäyttö. Työharjoittelusta pitää maksaa kunnollista palkkaa, mikäli harjoittelusta on merkittävää taloudellista hyötyä työnantajalle. Lue lisää...

Perustuslakityöryhmä linjaa muutoksia perustuslakiin

Perustuslakityöryhmä linjaa vielä tämän vuoden puolella mahdollisista muutoksista perustuslakiin. Työryhmän jäsen, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie esitteli asiaa puoluehallitukselle. Mitään päätöksiä työryhmä ei vielä ole tehnyt.

Lapintie esittää, että lakiin tulee sitova kansanäänestys sekä kansalaisaloite. Vahvoilla on ajatus, että 50 000 äänioikeutettua voi tehdä aloitteen eduskunnalle laista. Lapintie haluaa laajentaa oikeutta tehdä kansalaisaloitteen esimerkiksi kansainvälisen sopimuksen hyväksymisestä ja purkamisesta.

Presidentin valtaoikeudet puhuttavat työryhmää. Linjataan muun muassa siitä, että kuka edustaa Suomea unionissa ja EU-neuvostossa. Myös nimitysoikeudesta käydään vääntöä. Esillä on vaihtoehto, että presidentti nimittäisi oman kansliansa henkilöstön ja suurlähettiläät. Sen sijaan kansliapäällikköjen nimitys jäisi pois.

Vasemmistoliiton kannattajien toiveita selvitetään

Vasemmistoliitto on mukana viiden suurimman puolueen TNS-Gallupilla teettämässä puoluemielikuva tutkimuksessa. Vasemmistoliiton vahvuuksiin kuuluu, että puoluetta ei nähdä ylimielisenä. Kokonaisuutena puolueen mielikuva on suhteellisen korkealla tasolla, jos tuloksia tarkastellaan pidemmällä sihdillä. Puolueen kannattajat suhtautuvat puolueeseen keskimäärää myönteisemmin.

Tehdyn RISC Asenneprofiilin mukaan puolueen äänestäjissä korostuvat ideologiset ja tietopainotteiset asennesuuntaukset, luonnon huomioiminen ja yleismaailmallisuus. Äänestäjät ovat pohdiskelevia, arvoja ja tietoa hakevia. Nämä piirteet nousivat esiin myös viime eduskuntavaalien jälkeen tehdyssä tutkimuksessa. Yleismaailmallisuus, arvot ja toiminta erottelevat puolueen äänestäjiä muista puolueista. Niinikään yhteiskunnallinen osallistuminen on korkealla tasolla.

Vasemmistoliitto jatkaa tutkimuksen analysointia selvittämällä potentiaalisten äänestäjien maailmaa, asenteita, suhdetta työhön, vapaa-aikaan jne. sekä mediakäyttöä. Kun tutkimuksessa löytyy noin 5 % varmasti puoluetta äänestäviä, on mahdollisia äänestäjiä yhteensä 17 %. Kannatuksen kasvun kannalta on tärkeää, että voidaan tavoittaa näitä mahdollisia äänestäjiä.

Mielenkiintoisella tavalla Vasemmistoliiton kannattajien ja äänestäjien arvomaailma on lähellä vihreiden äänestäjien arvomaailmaa. Sen sijaan eroja sosiaalidemokraatteihin löytyy, muun muassa perhearvojen korostamisessa.

Hallituksen kannatus heikko

Vasemmistoliiton kannattajat pitävät TNS-Gallupin tutkimuksen mukaan hallituksen toimintaa varsin epäonnistuneena.

Puolueen kannattajien mukaan hallitus on epäonnistunut etenkin kansalaisten eriarvoisuuden vähentämisessä, palkansaajien tarpeiden huomioimisessa, kehitysyhteistyössä, energian tuotannon järjestämisessä, verotuksessa, yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen ja kansalaisjärjestöjen kanssa sekä sosiaaliturvaan liittyvissä asioissa. Tämä lista vastaa varsin hyvin niitä asioita, joita Vasemmistoliitto on nostanut omissa avauksissaan esiin.

Sen sijaan yksityisautoilun, yritystoiminnan, viljelijöiden ja maaseudulla asuvien tarpeiden uskotaan olevan hallituksessa keskimääräistä paremmin hoidossa.

Vanhasen hallituksen arvostus kaiken kaikkiaan on laskenut. Julkisuudessakin olleiden tietojen mukaan Vanhasen arvostus ei ole kovin häävi kansalaisten keskuudessa, vaikka pääministeri on toista väittänyt todistamalla asemansa olevan ennen näkemättömän vahva.

Sähköinen liittyminen Vasemmistoliittoon

Vasemmistoliiton jäseneksi on muutaman viikon ajan ollut mahdollista liittyä verkkolomakkeen kautta. Jo muutamat kymmenet uudet jäsenet ovat löytäneet tämän mahdollisuuden ja käyttänyt sitä. Uusia jäseniä liittyy Vasemmistoliittoon nyt päivittäin. Nyt kannattaakin muistuttaa kaikkia tuttuja sähköisestä liittymismahdollisuudesta. Vuoden loppuun mennessä liittyneet ja jäsenmaksunsa maksaneet jäsenet pääsevät vaikuttamaan siihen, ketkä käyttävät päätösvaltaa puoluekokouksessa. He voivat asettua itse ehdolle 18. - 20.6 Jyväskylässä pidettävään kokoukseen sekä osallistua jäsenäänestyksiin. http://www.vasemmisto.fi/tule-mukaan

Kansan Uutisten verkkolehdessä käy kuhina

Kansan Uutisten verkkolehden verkkosivuilla uutisia luetaan koko ajan enemmän. Lokakuussa kävijöitä oli 77 000 ja marraskuussa menee jo 80 000 raja rikki. M&M -lehdessä olleessa jutussa vertailtiin suomalaisten poliittisten verkkolehtien kävijämääriä. Mikäli Kansan Uutiset pääsee 80 000 kuukausittaiseen kävijään tai menee siitä yli, on Kansan Uutiset tämän jälkeen aktiivisin poliittinen media Suomessa. www.kansanuutiset.fi

Terveisiä YK:sta

Terveisiä YK:n yleiskokouksesta New Yorkista ja poliittiselta tutustumiskierrokselta Washingtonista. Osallistuin ulkoministeriön järjestämään puolueiden delegaatioon. On hienoa, että meillä on yksi globaali toimija, jonka tavoitteena on lisätä maailman ihmisten yhdenvertaisuutta, rakentaa rauhaa, selvittää kriisejä ja vaikuttaa vahvasti ilmatonmuutokseen.

YK:ta voi arvostella monella tavalla. Se on hidasliikkeinen. Esimerkiksi seurasimme asekauppaa rajoittavan sopimuksen käsittelyä, jossa suomalaisetkin ovat mukana vahvasti. Tuloksia odotetaan vuonna 2012! Vaatii pitkäjänteisyyttä ja vahvaa uskoa ajaa asioita läpi YK:ssa. Perjantaina ilmestyneestä Viikkolehdessä on juttua rauhanturvaamisen muutoksesta.

Washingtonissa olivat päällimmäisenä Obaman terveydenhuoltolain uudistus, ilmastolaki sekä Afganistanin kriisi.

Hyvää syksyä ja talven odotusta toivotellen

Sirpa Puhakka
puoluesihteeri

 
Bookmark and Share