Vasemmistoliitto

Puoluesihteeri tiedottaa 23.11.2009

Sähköposti Tulosta
Vasemmistoliiton puoluevaltuusto oli koolla viikonvaiheessa 21.- 22.11. Porissa. Porin kaunis kaupungintalo tarjosi tiiviin, mutta viihtyisän tilan puoluevaltuuston kokoukselle.

Kokouksen odotetuin puheenvuoro oli puheenjohtaja Paavo Arhinmäen poliittinen katsaus. Puoluevaltuusto oli koolla ensimmäistä kertaa uuden puheenjohtajan valinnan jälkeen. Puoluevaltuutettujen kommenttien perusteella voi päätellä, että puoluevaltuutetut pitivät linjapuhetta oikeaan osuneena.

Puoluevaltuusto päätti ensi vuoden toimintasuunnitelmasta, talousarviosta sekä linjasi poliittisen tavoiteohjelman sisältöä työryhmissä. Puoluevaltuusto otti kantaa Satakunnan ratahankkeen kautta talouden elvytykseen sekä vaati pandemioihin varautumista.

Toimintasuunnitelmassa kärkiasioiksi ensi vuodelle nostettiin eduskuntavaaleihin valmistautuminen ja ehdokkaiden hankinta, puoluekokous Jyväskylässä ja poliittisen tavoiteohjelma valmisteleminen siihen, kuntapolitiikan näkyvyyden parantaminen sekä puolueen visuaalisen ilmeen uudistaminen. Puoluevaltuusto päätti siirtää 58 000 euroa tiedotus- ja viestintärahoista lehdistön tukemiseen.

Talouspolitiikkaan täyskäännös

Puheenjohtaja Paavo Arhinmäki vaati talouden ja työn uudistamista. Nyt on otettava käyttöön uudet tavat rakentaa oikeudenmukainen talous. Oikeudenmukainen talous on olemassa ihmisiä ja ympäristöä varten.
Arhinmäki korostaa, ettei elvyttäminen yksin riitä. Oikeudenmukainen talous vaati veroparatiisien sulkemista, työelämän inhimillistämistä ja verotuksen kokonaisuudistusta. Vasemmistolle ei voi riittää, että pääomatulojen tasaveroprosenttia nostetaan.

- Vasemmistoliitossa nähdään, että kaikkia tuloja tulee verottaa tasavertaisten periaatteiden mukaisesti. Kaikkien tulot on saatava saman progressiivisen tuloveron piiriin, linjaa Arhinmäki. Lue Arhinmäen puhe.

Satakunnan raideliikennettä parannettava

Puoluevaltuusto vaatii todellista elvyttämistä hallituksen harrastaman tehottoman veroelvytyksen sijaan. Todellisen elvytyksen puute on johtanut työttömyyden rajuun kasvuun, kun yksityisen kulutuksen lisäksi myös julkinen kulutus on kääntymässä laskuun. Yksi kiireellisimmistä hankkeista on Porin ja Tampereen välisen radan viimeisteleminen nopealle liikenteelle sopivaksi. Tämä hyödyttäisi työllisyyden lisäksi liike-elämää ja ympäristöä. Lue koko kannanotto.

Pohjoismaille yhteinen pandemiavalmius

Suomen on oltava aloitteellinen yhteisen pohjoismaisen rokotetuotannon käynnistämisessä. Pohjoismaat yhdessä muodostavat tarpeeksi suuren alueen rokotetuotannolle. Uusiin pandemioihin on varauduttava turvaamalla koko väestön rokottaminen. Suomi on nyt kansainvälisten rokotetehtaiden varassa.

Kriisivalmiutta on vahvistettava myös perusterveydenhuollossa. Kuntien talousongelmista johtuvat lomautukset rapauttavat terveydenhuollon toimintaa ja kasvattavat hoitojonoja. Kuntien ei tule lomauttaa terveydenhuollon työntekijöitä lainkaan. Tässä tilanteessa lomautukset vaarantavat väestön terveyttä. Lue koko kannanotto.

Osallistu poliittisen tavoiteohjelman työstämiseen verkossa

Puoluevaltuuston työryhmät nimesivät kärkihankkeita työstä ja toimeentulosta, kuntapalveluista sekä ympäristön ja kestävän kehityksen alueilta. Nämä kärkihankkeet toimivat nyt keskustelun virittäjinä, ja näihin toivotaan ideoita, kehittelyä ja perusteluja. Jokainen voi osallistua tähän keskusteluun. Alla on lyhyesti referoitu työryhmien ajatuksia.

Työelämässä halutaan edistää yhteisöllisyyttä, solidaarisuutta sekä tasa-arvoa. Ihmisen vapautta työssä, oikeutta taattuun toimeentuloon ja työ(aja)n oikeudenmukaista jakamista korostettiin puolueen kärkihankkeina. Lue yhteenveto työelämäideoista.

Kuntapalveluissa nostettiin esiin terveydenhuollon palvelut, vanhustenhuolto ja peruskoulutus. Nämä kuntapalvelut koettiin tärkeimmiksi. Keskustelussa muistutettiin vahvasti myös kulttuurin ja liikunnan merkitystä ja kuntien roolia niiden palvelujen tuottamisessa. Työryhmässä tehty esitys nuorten lääkärien velvoite työskennellä perusterveydenhuollossa sai kritiikkiä useissa puheenvuoroissa. Omaishoitoon halutaan oma malli puolueelle. Lue yhteenveto kuntapalveluista.

Kestävän kehityksen ja ilmastonmuutoksen hillintään halutaan "oma juttu" ja se on sosiaalinen näkökulma. Vasemmistoliitolla on oltava näkemys siitä, miten tavoitteita voidaan edistää niin, että ne eivät kolahda kaikkein vähäosaisimpien nilkkaan ja kustannuksia ei maksateta kaikkein köyhimmillä. Myös naisnäkökulma on huomioitava ilmastonmuutoskysymyksissä.

Työryhmissä vaadittiin myös energiatehokkuuden lisäämistä liikenneratkaisujen, kaavoituksen ja rakentamisen keinoin. Tavoitteena tulee olla uudistuva, hajautettu energiatuotanto. Yhtenä hankkeena nostettiin kestävän kulutuksen kehittäminen. Lue yhteenveto.

Osallistu keskusteluun poliittisesta tavoiteohjelmasta osoitteessa Vuorovaikuta.org.

Puoluevaltuusto verkossa

Puoluevaltuuston puheenjohtaja Katja Syvärisen puhe.
Varapuheenjohtaja Risto Kalliorinteen puhe.
Vasemmistonaisten puhenainen Minna Sirnön puhe.

Lue puoluevaltuustojutut myös Kansan Uutisten verkkolehdestä.

LISÄTIETOJA:
Puoluesihteeri Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

 
Bookmark and Share