Askelmerkit perusturvasta perustuloon
Puoluehallitus kuuli Jouko Kajanojaa perusturvan kehittämisestä kohti perustuloa. Hän näkee, että perustuloon on mahdollista edetä vain askel kerrallaan. Se on hyvä pitää tavoitteena, johon pyritään perusturvan parantamisen kautta. Perusturvaan liitettyä kontrollia ja harkinnanvaraisuutta on vähennettävä. Hän näkee tärkeänä samalla vahvistaa räätälöityjä, vapaaehtoisia työllistämismahdollisuuksia. Hän mainitsee esimerkkeinä ns. Paltamon mallin ja työpankin. Hän huomautti, että vihreät ovat nostamassa perustulon yhdeksi teemaksi eduskuntavaaleissa.
Puoluehallituksen linjausten mukaan vuoteen 2015 saakka ulottuvaan poliittiseen tavoiteohjelmaan valmistellaan "askelmerkit" perusturvan parantamisen kautta kohti perustuloa.
Tarkoitus on esittää konkreettiset parannusesitykset perusturvaan. Puoluehallitus korosti, että perusturvan parantamisen on oltava kokonaisuus, jossa huomioidaan myös verotus ja puolueen vaatimus alle 10 000 euron tulojen verottomuudesta sekä uudenlainen työllistymismalli. Poliittisen tavoiteohjelman linjausten lisäksi tehdään perustulosta tausta-aineisto.
Puoluehallitus muistutti, että perusturvan parantamisen tulee koskea myös opiskelijoita.
Työttömyysturvan tasoa on korotettava
Puoluehallituksessa todettiin pikainen tarve työttömyysturvan suurelle tasokorotukselle. Suomi on jäänyt rajusti jälkeen muista Pohjoismaista sekä työttömien perus- että ansioturvan osalta. Puoluehallitus oli myös huolissaan Sata-komiteassa tehdyistä esityksistä, joissa työttömiksi jääneitä työttömyyskassojen jäseniä alettaisiin rankaista taloudellisesti.
Nykyisin valtio maksaa saman summan kaikille työttömille, olivat he kassan jäseniä tai eivät. Mikäli suunnitelma ns. "kytköksen" poistamisesta menisi läpi, kannattaisi pienituloisten erota työttömyyskassoista. Etenkin kokoomus, keskusta ja vihreät ovat perustelleet työttömien eriarvoista kohtelua sillä, että työttömyysturvaa ei ole varaa korottaa kuin kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta.
Puoluehallitus totesi, että kyse on todellisuudessa ideologisesta työttömien kurjistamisesta, työttömyysturvan yleinen korottaminen maksaisi murto-osan siitä, mitä Vanhasen hallituksen veronalennukset tai vaikkapa Kela-maksun poisto ovat maksaneet.
Vasemmistoliitto on vaatinut eduskunnassa työttömyysturvaa korotettavaksi 700 euroon/kk eli 32,55 euroon päivässä. Korotus on kuukaudessa 149 euroa eli päivässä 6,92 euroa. Työttömyyspäivärahaa maksetaan 21,5 päivältä kuukaudessa. Ansioturvan osuus korotuksesta on alle puolet.
Poliittisen tavoiteohjelman valmisteluaikataulu
Vasemmistoliiton työvaliokunta vastaa poliittisen tavoiteohjelman valmistelusta. Puoluehallitus käsittelee ensimmäistä luonnosta tavoiteohjelmasta 20.1. Luonnos lähtee avoimeen kansalaiskeskusteluun, jossa jäsenet ja kannattajat kertovat omat näkemyksensä. Aikaa kommentointiin ja tilaisuuksien järjestämiseen on kaksi kuukautta.
Jo nyt kannattaa suunnitella tilaisuuksia. On tärkeää, että mahdollisimman moni pääsee vaikuttamaan poliittiseen tavoiteohjelmaan. Puoluekokouksen hyväksymän ohjelman pohjalta linjataan vuoden 2011 eduskuntavaalitavoitteet.
Levitä viestiä omassa lähipiirissäsi myös mahdollisuudesta käydä keskustelua verkkosivuilla Vuorovaikuta.org.
Pullojen kierrätysjärjestelmästä tehtävä maailman paras
Vasemmistoliiton puoluehallitus vaatii veromuutoksia suosimaan pullojen kierrättämistä niitä uudelleen käyttämällä. Pullojen uudelleenkäyttö säästää ympäristöä ja laskee tuotteiden hintoja.
Vasemmistoliiton puoluehallitus vaatii pikaisia toimia, joilla estetään lasipullojen uudelleenkäytön alasajo. Verojärjestelmän muutos on ollut suuri virhe, joka on korjattava ennen lisävahinkojen syntymistä. Hyvällä veropolitiikalla voidaan myös ohjata tilannetta nykyistä parempaan suuntaan muovipullojen ja alumiinitölkkien osalta. Lue kannanotto.
Vasemmistoliiton puoluehallitus päätti, että ympäristötyöryhmä yhdessä asiantuntijoiden kanssa linjaa puolueen energia- ja ympäristöpolitiikkaa poliittista tavoiteohjelmaa varten. Puoluehallitus edellytti, että selvityksessä otetaan huomioon työllisyys-, teollisuuspoliittiset sekä sosiaaliset näkökulmat. Keskustelussa nostettiin myös esiin energiapolitiikan tasa-arvovaikutukset.
Tiedotus- ja viestintätuki päätökseen tammikuussa
Vasemmistoliiton puoluevaltuusto päätti Porin kokouksessaan siirtää puolueen tiedotus- ja viestintätukeen tarkoitettuja rahoja lehtien tukemiseen 58 060 euroa. Puolueen sääntöjen mukaan puoluehallitus päättää puoluetta lähellä olevien lehtien avustamisesta. Puoluehallitus päättää asiasta tammikuun kokouksessaan.
Sähköinen liittyminen Vasemmistoliittoon
Nyt kannattaa muistuttaa kaikkia tuttuja sähköisestä liittymismahdollisuudesta. Vuoden loppuun mennessä liittyneet ja jäsenmaksunsa maksaneet jäsenet pääsevät vaikuttamaan siihen, ketkä käyttävät päätösvaltaa puoluekokouksessa. He voivat asettua itse ehdolle 18. - 20.6 Jyväskylässä pidettävään kokoukseen sekä osallistua jäsenäänestyksiin. vasemmisto.fi/tule-mukaan. Kannattaa hoitaa myös oma jäsenmaksu kuntoon, jos se on unohtunut.
Saat seinäkalenterin kotiisi - tilaa kalenteria myyntiin
Vuoden 2010 seinäkalenteri postitetaan tämän viikon aikana kotiin kaikille Vasemmistoliiton jäsenille sekä Kansan Uutisten, Satakunnan Työn ja Kansan Tahdon tilaajille. Lisäkappaleita kalenterista voi tilata puoluetoimistolta 20 euron hintaan.
Osastot ja toimintaryhmät voivat myös tilata kalenteria myyntiin ja saada näin rahaa omaan toimintaan. Seinäkalenterin myyntihinta on 20 euroa. Osastot voivat tilata kalenteria 15 euron hintaan, jolloin 20 euron myyntihinnasta jää 5 euroa osastolle. Seinäkalenteritilaukset voi tehdä Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen puh. (09) 774 741.
Seinäkalenterista Kansan Uutisissa.



