Vasemmistoliitto

Puoluesihteeri tiedottaa: 18.12.2009

Sähköposti Tulosta
Hyvät Vasemmistoliiton jäsenet ja ystävät

Hyvää joulua ja kiitos tästä vuodesta.

Vuosi on ollut Vasemmistoliitolle kiireinen, ja paljon on ehtinyt tapahtua.

Alkuvuodesta teimme valtavasti töitä eurovaalien eteen. Vaalit eivät olleet menestys, mutta tätä emme jääneet suremaan. Olemme valmistautumassa vauhdilla ensi vuonna Jyväskylässä pidettävään puoluekokoukseen ja puolueen 20-vuotisjuhlintaan.

Puoluekokouksesta haemme uudistuvalle Vasemmistoliitolle vauhtia kohti eduskuntavaaleja, jotka ovat jo huhtikuussa 2011. Ehdokashankinta on jo aloitettu. Jo tammikuussa on ensimmäinen ehdokkaiden koulutustilaisuus. Helmikuussa ovat koolla piirien vaikuttajat Kuopiossa pohtimassa Vasemmistoliiton tulevaisuutta ja eduskuntavaaleja.

Kannatusluvut ovat olleet hienoisessa nousussa. Tätä kehitystä on vahvistettava. Vasemmistoliitto käynnistää 19.1. viestinnän uudistamisen. Uutta ilmettä puolueelle saamme vapuksi. Uskon, että ilmeen uudistaminen vahvistaa myös poliittisen viestimme näkymistä ja kuulumista.

Nyt on kuitenkin aika hetkeksi levähtää ja nauttia talven lumista ja pakkasista. Ainakin Helsingissä on ollut tänään ihana, valoisa talvipäivä. Puoluesihteerinä haluan toivottaa kaikille Teille kaikkien työntekijöiden puolesta oikein hyvää joulua ja rauhaisaa uutta vuotta ja kiittää työstä, jota olette tehneet puolueen ja paremman maailman eteen tänäkin vuonna!

Pidetään yhteyttä!

Puoluesihteeri
Sirpa Puhakka

Tässä vielä muutamia asioita muistutuksena:

Jyväskylän puoluekokouksessa 18.-20.6.2010 tehdään tulevaisuutta ja vaikutetaan!

Nyt on vielä liki kaksi viikkoa aikaa tarkistaa oma jäsenyys Vasemmistoliitossa, jotta pääsee vaikuttamaan ensi kesän puoluekokoukseen. Puolueen jäsenenä saat äänestää sekä asettua ehdolle oman piirisi puoluekokousedustajaksi. Huomioithan, että jäsenmaksu tulee olla maksettuna 31.12.2009 mennessä. Vaikuttamismahdollisuutta Vasemmistoliitossa kannattaa nyt mainostaa myös ystäville ja tuttaville.

Helpoiten liittyminen Vasemmistoliiton jäseneksi tapahtuu sähköisellä liittymislomakkeella.

Puoluekokoukselle tarkoitetut aloitteet on toimitettava puoluehallitukselle 18.2.2010 mennessä. Aloitteet voi toimittaa osoitteella: Vasemmistoliitto, Viherniemenkatu 5, 00530 Helsinki tai Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen .

Puoluehallitus 20.1. käsittelee tavoiteohjelman ensimmäisen luonnoksen, jonka jälkeen ohjelma lähtee järjestökäsittelyyn. Osallistu tavoiteohjelman työstämiseen verkkokeskustelussa: Vuorovaikuta.org tai verkkolomakkeella. Kaikki kommentit ja kannanotot puoluehallitukselle tavoiteohjelmaan tulee olla Vasemmistoliitossa 26.3. mennessä.

Kansan Uutisten verkkosivuilla on Ajankohtaista-blogi, jossa on tällä hetkellä ajankohtaisia kirjoituksia ja kuulumisia Kööpenhaminan ilmastokokouksesta. Kööpenhaminan tapahtumista on blogia pitänyt poliittinen sihteeri Jussi Saramo. Blogia kannattaa käydä lukemassa ja kommentoimassa.

 
Bookmark and Share