Posts Categorized: Puheet 2015

Vasemmistolainen humaani arvopohja kantaa eteenpäin

Näen että kahdenkymmenenviiden vuoden aikana (ja paljon ennenkin sitä) rakennettu punavihreä aatepohja ja vasemmistolaisen työväenliikkeen humaani arvopohja kantaa eteenpäin myös tulevaisuudessa ja kestää ajan hammasta. Puolueen tilanne vaikuttaa siinäkin mielessä hyvältä, että mukana on melko mukavasti nuoria ikäluokkia ja toiminta varsinkin kaupungeissa on vireää.

[ Lue lisää → ]

Yhteiskuntasopimuksen pohjaksi hyvinvointivaltio

Työntekijää polkemalla ja yleissitovuutta ja kolmikantaa nakertamalla ei kestävää yhteiskuntasopimusta rakenneta. Jos sen sijaan yhteiskuntasopimuksen pohjaksi otetaan hyvinvointivaltio, jossa julkiset palvelut muodostavat vahvan perustan, jota yksityinen sektori täydentää, sekä saadaan aikaan kestäviä työmarkkinaratkaisuja, on konsensus hyvä.

[ Lue lisää → ]

Pääomapiirien verovuodot estettävä

Pääomapiirien verovuodot estettävä. Vasemmiston eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Risto Kalliorinne esittää rakenneuudistuksia, jotka kääntävät talouden kasvu-uralle ja vähentävät työttömyyttä. Tämä onnistuu verovuodot estämällä, verotusta oikeudenmukaistamalla ja siten kotimaista kulutusta nostamalla.

[ Lue lisää → ]