EU:n taistelujoukot vesittäneet YK:n rauhanturvaamisen

Ensimmäinen valmiusvuoro on yhdessä Ruotsin, Viron, Irlannin ja Norjan kanssa ensi vuoden kuutena ensimmäisenä kuukautena. Loppuvuonna Suomi on valmiudessa yhdessä Hollannin, Saksan, Itävallan ja Liettuan kanssa.

Kyse on kolmesta sadasta suomalaisesta sotilaasta, jotka tarvittaessa osallistuvat EU:n kriisinhallintaoperaatioihin.

Vaikka hallituksen selonteossa kerrotaan EU:n taisteluosastojen ”eräänä keskeisenä käyttötarkoituksena” olevan YK:n tukeminen, niin toistaiseksi taisteluosastot eivät ole tukeneet ainoatakaan YK:n rauhanturvaoperaatiota.

Itse asiassa EU:n taisteluosastot, joita ei siis ole ylipäänsä kertaakaan käytetty, ovat luoneet eräille mukana oleville valtioille jopa tekosyyn olla vastaamatta myönteisesti YK:n pyyntöihin osallistua rauhanturvaoperaatioihin. Emme voi osallistua, koska olemme valmiusvuorossa – eli istumassa ja odottamassa kädet ristissä – mahdollista kutsua EU:n kriisinhallintaoperaatioihin. Joita siis ei ole koskaan tullut.

Muistuttaisin siitä, että yhtenä keskeisenä ajatuksena taisteluosastoja perustettaessa oli luoda EU:lle sotilaallinen kyky tarvittaessa ei tukea, vaan sivuuttaa YK ja sen turvallisuusneuvosto. Tätä vartenhan Suomikin päätti muuttaa omaa lainsäädäntöään ajan hengen mukaisesti. Ja tuo henki haisi muuten vahvasti Natolta. Presidentti Halonenkin joutui loppujen lopuksi taipumaan oikeiston paineessa.

Tässä pää on tullut vetävän käteen. Koska myös EU:ssa – eikä siis vain YK:n turvallisuusneuvostossa – tarvitaan aina yksimielinen päätös sotilaiden lähettämisessä tositoimiin, niin ainakaan toistaiseksi kenellekään EU:ssa ei ole ollut otsaa ehdottaa taisteluosastojen käyttämistä operaatioissa, joilla ei olisi YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta.

Ja näin tietenkin siksi, että EU:sta varmasti aina löytyy vähintään yksi sellainen valtio, joka pitää välttämättömänä YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta kriisinhallinta-operaatiolle, vaikka Suomi ei niiden maiden joukkoon enää kuuluisikaan.

On kuitenkin kysyttävä, miksi Suomi ei ole vastannut myönteisesti YK:n lukuisiin ehdotuksiin, joiden avulla järjestön omaa kriisivalmiutta ja nopean toiminnan kykyä olisi kasvatettu?

Miksi Suomen ulkopoliittinen johto on kiinnostunut nopean toiminnan kyvyn luomisesta EU:lle ja ilmaissut valmiutensa myös osallistua Naton nopean toiminnan joukkojen – ns. NRF-joukkojen – toimintaan, mutta ei YK:n nopean kyvyn rakentamiseen? Miksi EU ja Nato ovat parempia kuin YK?

Selitykseksi tarjotaan milloin mitäkin. EU ja Nato ovat Suomen ulkopolitiikan työlistalla tärkeysjärjestyksessä korkeammalla kuin YK, vaikka YK:n periaatteiden nimiin vannotaankin vahvasti ja sitä äänekkäämmin, mitä lähempänä äänestys Suomen jäsenyydestä YK:n turvallisuusneuvostossa on.

Ja nythän Suomi on jopa ilmaissut valmiutensa osallistua YK-johtoiseen Libanon-operaatioon kun pitkään on pidetty parempana osallistua vain EU- ja Nato-johtoisiin operaatioihin. Tätä on tietenkin pidettävä myönteisenä, vaikka syy todennäköiseen osallistumiseen haiskahtaakin opportunismilta.

Selitykseksi tarjotaan myös sitä, että EU- ja Nato-johtoiset operaatiot mahdollistavat Suomen oman puolustuskyvyn parantamisen. Selonteon mukaan ”nopean toiminnan joukkojen kehittämistyö…palvelee hyvin myös kansallisen puolustuksen tavoitteita”. YK-operaatiot kuulemma eivät enää tätä tarkoitusta palvele.

EU:n taisteluosastot maksavat Suomelle todella paljon. Kyse on lähes 30 miljoonan euron kustannuksesta, jota ns. valmiusvuoroon valmistautuminen ja varallaolo aiheuttavat.

Jos kyse olisi vain Suomen oman puolustuskyvyn parantamisesta, voitaisiin varmasti EU:n taisteluosastoihin käytettävät merkittävät voimavarat suunnata paremmin ja tehokkaammin, esimerkiksi lisäämällä kertausharjoituksiin osallistuvien määrää olennaisesti nykyisestä.

Puheet puolustuskyvyn parantamisesta eivät olekaan koko totuus. Kysehän on, vaikka sitä ei haluta korostaa, sotilaallisen yhteistyökyvyn luomisesta ennen kaikkea Nato-maiden kanssa. Ja kustannuksista viis, silloin kun kyse on Nato-yhteistyöstä ja Nato-yhteensopivuuden luomisesta tositilanteiden varalta; sama syy muuten miksi Suomi on myös lisäämässä sotilaidensa määrää ja panostustaan Afganistanissa.

Vasemmistoliitto suhtautui kriittisesti EU:n taisteluosastojen perustamiseen ei vain siksi, että eräillä mukana olevilla oli selvästi halu rakentaa EU:lle sotilaallinen nyrkki – puhuttiin jopa interventioarmeijasta – ja ohittaa tarvittaessa YK. Kriittinen kantamme johtui myös siitä, että taistelujoukoista oli ja on tarkoitus luoda EU:n sotilaallisen ulottuvuuden ydin ja kuten ranskalaiset sanovat, euroarmeijan siemen.

Taistelujoukkokonseptio on – kuten hienosti sanotaan – evolutiivinen, kehittyvä. EU:n sotilaallista kykyä on tarkoitus asteittain lisätä. Kyse ei ole enää vain maavoimista, vaan myös ilma- ja merivoimista.

Esimerkiksi kuljetushelikoptereita kaavaillaan tulevaisuudessa käytettäväksi kansainvälisissä operaatioissa, samoin Hornet-hävittäjiä. Vaikuttaa siltä, että torjuntahävittäjiksi ostettujen Hornetien muutos rynnäköintiin kykeneviksi hyökkäyskoneiksi perustuu sekin – ei Suomen oman alueen puolustamiseen – vaan EU- ja Nato-johtoisen kriisinhallinnan tulevaisuuden tarpeisiin.

Vasemmistoliitto tulee esittämään eduskuntakäsittelyn aikana eräitä toimenpide- ehdotuksia, joilla haluamme varmistaa sen, että koko eduskunta pääsee aikanaan päättämään, jos EU:n taisteluosasto halutaan valmiusvuoron aikana lähettää itse kriisinhallintaoperaatioon.

Tykkäsitkö artikkelista? Kerro siitä kavereillesi!
Jaa kavereille