Markkinat kuriin, julkisia investointeja kehiin

Perussuomalaiset esittävät välikysymyksessään huolen siitä, mihin euroalue on matkalla ja millä eväillä hallitus aikoo luovia Suomen kriisin läpi. On totta, että eduskunta on vuoden kuluessa joutunut päättämään isoista asioista kiireessä ja vajailla tiedoilla. Samoin pitää paikkansa, että koko poliittinen prosessi on vuosia myöhässä ja rakenteelliset ratkaisut olisi ollut viisaampaa etsiä ennen myrskyn puhkeamista. Ilmeistä on sekin, että puolen vuoden olemassaolonsa aikana hallitus on joutunut tarkistamaan kurssia niin monta kertaa, että ei ole lainkaan ihme, jos joku on pudonnut kurvissa kyydistä.

Toisaalta, jähmeämmällä päätöksenteolla Suomi olisi jo kokonaan ulkona pelistä.

Hallituksen linjaa hämärtää, että monia joulukuun eurokeskustelun teemoja ei osattu ennakoida vielä kesäkuun hallitusohjelmassa. Lisäksi suomalaista europolitiikkaa kuitenkin surkastuttaa se onneton tosiasia, että tällä hallituksella on ehkä Suomen historian luokattomin oppositio. Keskustaa ei Euroopan talouskriisi näytä ihmeemmin kiinnostavan. Välikysymyksen perusteella perussuomalaisille taas näyttäisi riittävän, että pommien putoillessa piiloudutaan suomalaisen kuusen alle.

Mikäli eduskunnan työjärjestys sallisi välikysymyksen opposition toiminnasta, nyt olisi sen paikka. Länsimaisessa demokratiassa opposition velvollisuutena on haastaa hallitusta ja nostaa keskusteluun vaihtoehtoja. Perussuomalaisten välikysymyksessä tämä tärkeä tehtävä kutistuu kepeisiin heittoihin euromaiden velaksi elämisestä ja pöhöttyneestä julkisesta sektorista.

Kriisin pelkistäminen valtioiden velkaongelmaksi on laiskaa politiikkaa. Eurovaltioiden velka-aste ei nimittäin ole tänään merkittävästi korkeampi kuin 20 vuotta sitten, Saksaa, Ranskaa ja Kreikkaa lukuun ottamatta. Julkinen velka ei selitä, miksi nyt on kriisi ja hetki sitten ei ollut. Ei, tämän taloussolmun ytimessä on markkinoiden vapauttamisesta seurannut pankkien holtiton velkaantuminen. Rahoituslaitosten nyt vetäessä virtuaalirahaa takaisin, on velkarahaa liikkeellä vähemmän ja kalliimmalla.

* * *

Perimmältään Euroopan talouskriisi on siis poliittinen kriisi: johdonmukainen uusliberaali talouspolitiikka on lopulta saattanut itsensä umpikujaan. Suurimpia voittajia säännöllisesti suojelevan vapaan markkinajärjestelmän poliittinen legitimiteetti horjuu.

Vaikka ongelman juurena siten on siis markkinoiden kurittomuus, jonkin kummallisen ajatusvirheen seurauksena ratkaisuksi ei Suomen oppositiostakaan huudeta markkinakuria, vaan valtioiden tiukempaa valvontaa.

Puutteellinen analyysi kriisin syistä on johtanut siihen, että ratkaisuvaihtoehdoistakin suomalaiseen keskusteluun siilautuu vain hyvin pieni osa. Meillä ei vakavasti pohdita esimerkiksi suoraa keskuspankkirahoitusta, jolloin valtioiden ei tarvitsisi ryömiä markkinoiden edessä anelemassa kohtuukorkoista velkaa. Ei myöskään käydä keskustelua pankkien pilkkomisesta, vaikka sillä voitaisiin estää järjestelmän vakautta uhkaavien superpankkien synty. Pilkkominen toimintaperiaatteen mukaan taas mahdollistaisi tuen suuntaamisen reaalitalouden kannalta välttämättömien toimintojen turvaamiseen.

Vielä ei Suomessakaan uskalleta sanoa ääneen, että tähänastiset leikkaus-, sopeutus- ja yksityistämisohjelmat ovat useammin pahentaneet kuin helpottaneet kriisivaltioiden tilannetta. Jos Euroopan suhteellisen suljetuilla sisämarkkinoilla kaikki säästävät samanaikaisesti, väistämätön seuraus on kokonaiskysynnän romahdus ja työttömyys, jotka taas entisestään kasvattavat valtioiden alijäämiä. Tänään sisäinen devalvaatio upottaa Kreikan, mutta on vain ajan kysymys, milloin tiukka talouskuri puree myös kolmen A:n kerhoon. Nyt tarvittaisiinkin kiireesti julkisen sektorin investointeja ja rautateiden kaltaista vihreää infrastruktuuria, niin Suomessa, Ranskassa kuin Kreikassakin.

* * *

Viime kuukausina Euroopan talouden tilanne on muuttunut nopeasti. Siksi myös poliitikkojen on ollut pakko ottaa kantaa jatkuvasti uusiin tilanteisiin. Poliittisen kurssin pitäminen on haasteellista, kun vain kuukausi sitten tehty linjaus saattaa vastata kysymykseen, jota ei enää ole.

Silti näitä ajassa eläviä päätöksiä on voitava arvioida pysyvämpiä periaatteita vasten. Vasemmistolla tällaisia periaatteita on kolme: demokratia, sijoittajavastuu ja eurooppalaisten hyvinvointirakenteiden puolustaminen.

Keskellä rahan myllerrystä on muistettava, että Eurooppa ei ole osakeyhtiö, vaan ihmisten koti. Ei pidä tehdä suunnitelmia, jotka siirtävät valtaa markkinoille tai muuten demokraattisen kontrollin tavoittamattomiin. Siksi vasemmisto ei hyväksy Suomen taloudellisen suvereniteetin sulattamista määräenemmistöpäätöksiin. Päinvastoin on kehitettävä järjestelmiä, jotka lisäävät kansalaisten mahdollisuutta päättää itseään koskevista asioista ja valvoa valitsemiaan päättäjiä. On saatava voimaan rahoitusmarkkinavero, joka valvoo ja viilentää keinottelua.

Vasemmiston toisen periaatteen mukaan on verot käytettävä kansalaisten, ei pankkien omistajien tukemiseen. Kapitalistisessa järjestelmässä sijoittamiseen kuuluu riski, varsinkin riskisijoittamiseen. Se tarkoittaa, että jos ei velallinen pysty maksamaan, tappion kärsii velkoja. Mikäli yhteiskuntien toiminnan turvaaminen kuitenkin edellyttää pankkien julkista pääomitusta, on tuen oltava vastikkeellista ja kasvatettava pankkien julkista omistusta.

Kolmanneksi vasemmisto muistuttaa, että tässä sirkuksessa politiikan ensisijainen tehtävä on kantaa huolta eurooppalaisten hyvinvointirakenteiden tulevaisuudesta. Jokaisen konferenssin, sopimuksen ja tukipäätöksen taustalla on kysymys siitä, miten se auttaa ihmisiä järjestämään arkeaan ja lapsia saamaan laadukasta opetusta, miten se takaa sairaille hoitoa ja tulottomille perusturvan.

Valitettavasti tämä näkökulma unohtuu liian usein niin hallituksen kuin oppositionkin puheenvuoroista. Liian paljon huolehditaan markkinoiden reaktioista ja liian vähän työttömyydestä ja epätasa-arvosta, joita ympäri Eurooppaa toteutetut leikkaukset ruokkivat.

On selvää, että tästä tilanteesta ei ole varmaa tai turvallista ulospääsyä. Juuri siksi on uskaltauduttava vertailemaan ennakkoluulottomasti myös vähemmän ilmeisiä vaihtoehtoja – ja ehkä erityisesti niitä – kuitenkin muistaen, että talouden toimivuus mitataan sen kyvyllä luoda ihmisille mahdollisuus ennakoitavaan ja hallittavaan arkeen.

 

Tykkäsitkö artikkelista? Kerro siitä kavereillesi!
Jaa kavereille