Posts Categorized: Tiedotteet 2017

Korkeakoulutus 2030-luvulle tasa-arvoon, joustavuuteen ja korkeakouluyhteisöihin panostamalla

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi eilen muistion, jossa visioidaan 2030-luvun korkeakoulutusta ja tutkimusta. Tämä visiotyö käynnistyi keväällä 2017. Vaikka visiotyö on Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin mukaan arvokasta, ei eilen julkaistu visio kuitenkaan anna tarpeeksi vastauksia tiede- ja koulutuspolitiikan haasteisiin. – Suomen osaamistasoa on nostettava. Tavoite siitä, että yli puolet nuorista suorittaa vuonna 2030 korkeakoulututkinnon, on kannatettava. […]

[ Lue lisää → ]

Saatavuusharkinnan poistolla vaarannetaan enemmän kuin saavutetaan

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski pelkää, että työvoiman saatavuusharkinnan mahdollinen poisto avaisi uusia ovia palkkojen halpuuttamiselle. Myllykosken mukaan saatavuusharkinnan poisto ei ole perusteltua. Sen sijaan ulkomaalaisten työntekijöiden asemaa tulisi kehittää parantamalla luottamushenkilöiden tiedonsaantioikeutta ja ottamalla käyttöön ammattiliittojen kanneoikeus. Eduskunta käsittelee tänään lähetekeskustelussa lakialoitetta saatavuusharkinnan poistamiseksi. Saatavuusharkinta tarkoittaa sitä, että työperäistä oleskelulupaa myönnettäessä arvioidaan, onko kyseiseen tehtävään […]

[ Lue lisää → ]

Saatavuusharkinnan poisto pieni palanen ihmisoikeusperustaista työpolitiikkaa

Eduskunta käsittelee keskiviikkona lähetekeskustelussa yli sadan kansanedustajan allekirjoittamaa lakialoitetta saatavuusharkinnan poistamiseksi. Saatavuusharkinta tarkoittaa työperäisen oleskeluluvan myöntämisen yhteydessä tehtävää arviota siitä, onko tehtävään löydettävissä henkilöä EU- ja ETA-alueelta. Lakialoite on nostattanut etukäteen värikästä keskustelua. Aloitteen allekirjoittanut vasemmistoliiton kansanedustaja Silvia Modig ottaa myös aloitteen vastustajien esittämät huolet vakavasti. Saatavuusharkintamenettely koskettaa vuosittain joitakin tuhansia työlupia. Menettely koskee jo […]

[ Lue lisää → ]

Suomen asekaupan kasvattaminen Lähi-itään on moraalitonta

Vasemmistoliiton kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Paavo Arhinmäki on tyrmistynyt Suomen kasvavasta asekaupasta Lähi-itään ja erityisesti Arabiemiirikuntiin, joka on sotinut maaliskuusta 2015 lähtien Jemenin shiialaisia huthikapinallisia vastaan osana Saudi-Arabian johtamaa liittoumaa. – On moraalitonta, että Suomi on viime vuonna vienyt ennätysmäärä aseita juuri Lähi-itään, jossa on käynnissä useita konflikteja ja jossa maiden ihmisoikeustilanne on erittäin heikko, Arhinmäki sanoo. […]

[ Lue lisää → ]

Terveyskeskusmaksut pois ja perintä historiaan

Vasemmistoliitto vaatii terveyskeskusmaksujen poistoa koko Suomessa. Puolueen mielestä kuntien tulisi myös jättää sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasmaksut perimättä silloin, kun se on ilmeisen kohtuutonta. Vasemmistoliitto on valmistellut näiden tavoitteiden edistämiseksi kaksi valtuustoaloitetta, joita valtuustoryhmät eri puolella voivat käyttää tai muokata tarpeensa mukaan. – Terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen on yksi tärkeimmistä tavoitteistamme. Terveyskeskusmaksujen poisto on keino edistää […]

[ Lue lisää → ]

Hallituksen tuomioistuinuudistus murentaa oikeusturvaa

Vasemmistoliiton kansanedustaja, lakivaliokunnan jäsen Katja Hänninen on pettynyt eduskunnan lakivaliokunnan sisällöltään hyväksymään tuomioistuinlain muutokseen, joka on vähentämässä käräjäoikeuksien toimipaikkojen lukumäärää merkittävästi. Seuraavaksi esitys etenee täysistuntoäänestykseen valiokunnan enemmistön tukemana. – Hallituspuolueet ovat perussuomalaisten tukemana runnomassa läpi tuomioistuinverkoston rajua karsimista. Esitys lisää alueellista epätasa-arvoa, uhkaa kansalaisten oikeusturvaa, iskee kielellisiin oikeuksiin ja näivettää palveluita monella paikkakunnalla, Hänninen summaa. […]

[ Lue lisää → ]

Päivystystoiminta vaarannetaan ja sosiaalipalveluista tehdään kauppatavaraa

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kritisoi voimakkaasti Sipilän hallituksen tuoreinta sote-esitystä, joka vaarantaa päivystystoiminnan, heittää integraation romukoppaan ja tekee myös sosiaalipalveluista kauppatavaraa. Mallin keskeisin ongelma on, että kokoomuksen tavoite sote-palveluiden viemisestä markkinoille menee käytännössä kaikkien sote-uudistuksen alkuperäisten tavoitteiden edelle. – Hallitus vähentää sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiota, vaikka uudistuksen piti vahvistaa hoitoketjujen yhteensovittamista. Sote-keskuksissa tarjotaan lähinnä terveyspalveluita, […]

[ Lue lisää → ]

Vasemmiston Pekonen kyseenalaistaa sote-salailun

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen kyseenalaistaa sote-uudistuksen salailun oppositiolta. Sote-uudistuksen parlamentaarisen seurantaryhmän jäsenenä toimiva Pekonen pitää erikoisena, että sosiaali- ja terveysministeriö järjestää toimittajille taustatilaisuuden viimeisimmästä sote-esityksestä ennen kuin edes seurantaryhmää saatika sitten oppositiota on informoitu. – Ei ole omiaan herättämään luottamusta valmisteluprosessiin, jos vielä eilen lehdistö raportoi hallituskriisistä ja tänään järjestetään taustatilaisuuksia, kun oppositio on kiinni […]

[ Lue lisää → ]

Oikeutta tilapäiseen hoitovapaaseen laajennettava

Kansanedustaja Katja Hännisen mukaan työsopimuslakia on muutettava niin, että työntekijällä on oikeus tilapäiseen, enintään neljän päivän pituiseen hoitovapaaseen alle 12-vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti. Nykyinen lainsäädäntö ulottaa oikeuden vain alle 10-vuotiasiin lapsiin. – Monet työehtosopimukset lähtevät jo nyt siitä, että sairasta lasta saa hoitaa siihen asti, kun lapsi on 12 vuotta. Ikärajan nostaminen on tärkeää perheiden […]

[ Lue lisää → ]

Pikaisia ratkaisuja maaseudun joukkoliikenteen kehittämiseen

Kansanedustaja Matti Semi on huolissan maaseudun joukkoliikenteen tilanteesta. Joukkoliikennemäärärahoja on jatkuvasti leikattu, mikä hankaloittaa myös Suomen tavoitetta liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä vuoteen 2030 mennessä. – Oma auto on jo pitkään ollut lähes pakollista maaseudulla ja tätä kehitystä vastaan on kehitettävä uusia malleja toimia, esimerkiksi erilaisia kyydin jakamismalleja. Maaseudulla digitalisaatio voi tuoda uusia ratkaisuja esimerkiksi tilaus- ja […]

[ Lue lisää → ]