Artikkelit kirjoittajana: Eduskuntaryhmä

Ylioppilaskirjoitusten vaativuuden lisääminen vaikeuttaa kaksoistutkinnon suorittamista

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Li Andersson ei halua lisätä ylioppilaskirjoitusten vaativuutta nostamalla suoritettavien kokeiden vähimmäismäärää. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on tuonut eduskuntaan esityksen ylioppilastutkinnon uudistamisesta, jossa esitetään suoritettavien vähimmäiskokeiden määrän nostamista neljästä viiteen. – Uudistus vaikeuttaisi erityisesti kaksoistutkintoa suorittavien sekä aikuisopiskelijoiden asemaa, Andersson sanoo. Ylioppilastutkinnon painoarvoa korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa on nostettu. Opiskelijavalinnat ovat […]

[ Lue lisää → ]

Osattomuus ja varallisuuden keskittyminen lisäävät tyytymättömyyttä Euroopassa

Eduskunta kävi tänään ajankohtaiskeskustelun EU:n tulevasta kehityksestä. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja suuren valiokunnan jäsen Paavo Arhinmäki toi puheessaan esiin Euroopassa kasvavan tyytymättömyyden. Ranskassa ns. keltaliivit ovat osoittaneet neljä viikkoa mieltään. Arhinmäen mukaan monet ranskalaisten kritiikin kohteista ja tavallisten ihmisten ongelmista ovat yleiseurooppalaisia ja lähes sellaisenaan nähtävissä myös suomalaisessa yhteiskunnassa. Ranskassa kritiikki vain purkautuu keskimääräistä rajummin. – Jokaisessa Euroopan […]

[ Lue lisää → ]

Suomen lopetettava asevienti Saudi-Arabiaan ja Arabiemiraatteihin

Vasemmistoliiton kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Paavo Arhinmäki on tyrmistynyt siitä, ettei puolustusministeri Jussi Niinistö vieläkään näe Saudi-Arabian tilanteessa riittävän painavia perusteita myönnettyjen ase- ja sotilastarvikkeiden vientilupien peruuttamiselle. Saksan liittokansleri Angela Merkel ilmoitti sunnuntaina, että Saksa lopettaa toistaiseksi aseviennin Saudi-Arabiaan sauditoimittaja Jamal Khashoggin murhan vuoksi. – Vasemmistoliiton mielestä asevienti Saudi-Arabiaan ja muihin Jemenissä sotiviin maihin kuten Arabiemiraatteihin pitää […]

[ Lue lisää → ]

Suomen reagoitava Saudi-Arabian toimiin

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin mielestä Suomi ei voi katsoa Saudi-Arabian toimia läpi sormiensa. Saudiarabialainen toimittaja Jamal Khashoggi katosi mentyään Saudi-Arabian Istanbulin konsulaattiin. Turkin mukaan Khashoggi murhattiin konsulaatissa ja hänen kohtalostaan on parhaillaan meneillään tutkinta. Andersson jätti asiasta tänään eduskunnassa kirjallisen kysymyksen. –  Miten hallitus aikoo reagoida tietoihin Khashoggin murhasta Saudi-Arabian konsulaatissa kauppasuhteiden, aseviennin ja muiden […]

[ Lue lisää → ]

Sipilän suuri virhearvio sotessa kostautuu nyt

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Anderssonin mielestä hallituksen on aika myöntää oma epäonnistumisensa sote-uudistuksen suhteen. Pääministeri Juha Sipilä ilmoitti tänään tiedotustilaisuudessaan, että sote-uudistus siirtyy vuodella eteenpäin. – Sote-uudistuksen toimeenpano siirtyy nyt käytännössä kokonaan seuraavan hallituksen vastuulle. Sipilä teki todella ison virhearvion, kun hän päätti viedä eteenpäin näin vähän tukea saavan mallin ilman opposition mukanaoloa. Tämä kostautuu nyt, koska […]

[ Lue lisää → ]

Trump provosoi konflikteja Lähi-idässä

Vasemmistoliiton kansanedustajan ja ulkoasiainvaliokunnan jäsenen Paavo Arhinmäen mielestä Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin viimeaikaiset päätökset vetäytyä Iranin ydinsopimuksesta ja siirtää suurlähetystönsä Tel Avivista Jerusalemiin saattavat kärjistää Lähi-idän konflikteja entisestään. – Trumpin toiminta on todella lyhytnäköistä ja lisää epävakautta koko Lähi-idässä. Trumpin päätöksellä saattaa olla arvaamattomia ja pitkäaikaisia vaikutuksia, Arhinmäki sanoo. Israelin ja Palestiinan konfliktissa oli eilen maanantaina […]

[ Lue lisää → ]

Suomen historian suurinta asehankintaa pitää arvioida kriittisesti

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin mielestä hävittäjähankinnoissa ei ole syytä lukittautua ennalta tiettyyn konemäärään. To­del­li­nen tar­ve tulee ar­vioi­da tark­kaan niin mää­rän kuin han­kin­ta­hin­nan osal­ta. Puolustusministeriö on lähettänyt tänään tarjouspyynnön Britannian, Ranskan, Ruotsin ja Yhdysvaltain hallinnoille Ilmavoimien Hornetit korvaavista hävittäjistä. Tarjouspyynnöt lähtevät näiden neljän maan hallitusten kautta viidelle konevalmistajalle. Tämä tulee olemaan Suomen historian suurin asehankinta. – On […]

[ Lue lisää → ]

Tutkimus turvapaikkamenettelystä kylmäävää luettavaa – hallituksen reagoitava heti

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson vaatii hallitukselta välittömiä toimia turvapaikanhakijoiden oikeusturvan parantamiseksi. Andersson kommentoi tänään julkaistua Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan, Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin ja yhdenvertaisuusvaltuutetun tutkimusta, jossa selvitettiin maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätöksissä tapahtuneita muutoksia. Tutkimuksessa vertailtiin irakilaisia turvapaikanhakijoita koskevia päätöksiä vuosina 2015 ja 2017, ennen turvapaikanhakijamäärän hetkellistä kasvua ja hakijamäärän jälleen normalisoiduttua. – Tutkimuksen tulokset ovat kylmäävää luettavaa, […]

[ Lue lisää → ]

Lastensuojelutyön ylikuormitukseen on puututtava säätämällä enimmäisasiakasmäärästä laissa

Eduskunta käsittelee tänään Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Anderssonin lakiesitystä, joka koskee lastensuojelun sosiaalityön mitoitusta. Aloitteen on allekirjoittanut 32 kansanedustajaa eri puolueista. Lakiesitys etenee seuravaksi valiokuntien käsiteltäväksi. – Tämä lakialoite on vastaus yli tuhannen sosiaalityöntekijän ja sosiaalialan opiskelijan marraskuussa julkaisemaan hätähuutoon koskien lastensuojelun parissa työskentelevien ylikuormitusta. Lasten päivänä julkaistu adressi herätti erittäin tervetullutta ja tarpeellista keskustelua […]

[ Lue lisää → ]

Hallituksen on tuomittava Turkin hyökkäys Afriniin

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson vaatii hallitusta tuomitsemaan Turkin 20.1.2018 aloittaman hyökkäyksen kurdien YPG-joukkojen hallitsemalle Afrinin alueelle Syyrian pohjoisosassa. Alueella asuu myös noin 800 000 siviiliä. – Turkin aloittama hyökkäys on täysin tuomittava, ja useat valtiot ovat ilmaisseet vastustuksensa Turkin sotatoimille. Jostain syystä Suomessa Juha Sipilä ja Timo Soini eivät ole katsoneet tärkeäksi kommentoida tätä vakavaa tilannetta, […]

[ Lue lisää → ]