Lau­ra Me­ri­luo­to

Laura Meriluoto

Vaalipiiri: Savo-Karjala

Sähköposti: laura.meriluoto@eduskunta.fi

Puhelin: 09 432 3126

https://www.laurameriluoto.fi

LAURA MERILUOTO (s. 1985) on kuopiolainen sosiaalialan järjestötyöntekijä. Hän on alun perin kotoisin Kuusankoskelta, ja koulutukseltaan Itä-Suomen yliopistosta valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteri. Meriluoto on tehnyt töitä sosiaalialalla ja perehtynyt erityisesti heikoimmin pärjäävien ihmisten aseman parantamiseen. Hän on ensimmäisen kauden kansanedustaja ja lisäksi Kuopion kaupunginvaltuuston sekä Pohjois-Savon aluevaltuuston ja aluehallituksen jäsen.

Mielestäni Suomi tarvitsee erityisesti merkittäviä, alueelliset erityistarpeet huomioivia panostuksia hyvinvointialueille, jotta ihmisten perusoikeudet toteutuvat, eriarvoistumiseen pystytään puuttumaan ja henkilöstön työhyvinvointia saadaan parannettua. Oikeudenmukainen yhteiskunta torjuu köyhyyttä, syrjäytymistä ja eriarvoisuutta ja pitää huolta myös tulevista sukupolvista. Jokaisella tulee olla mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään nyt ja tulevaisuudessa.

Vasemmistoliitto on minun puolueeni, koska Vasemmisto on aidosti punavihreä puolue, jonka tavoitteena on toteuttaa reilu vihreä siirtymä. Sote-asiat ja eriarvoisuuskysymykset ovat oman asiantuntijuuteni ja politiikkani keskiössä unohtamatta ympäristö-, ilmasto- ja eläinoikeuskysymyksiä.

Politiikassa aikaan saa parhaiten, kun tekee laajaa yhteistyötä yli puoluerajojen. Politiikka ei ole mikään yksilösuoritus. Yksin ei voi menestyä, vaikka olisi miten taitava.

Valiokunnat

  • Hallintovaliokunta
  • Sosiaali- ja terveysvaliokunta (Li Anderssonin paikalla toimitusministeriön ajan)

Takaisin Kansanedustajat -sivulle