Hallituksen asiakasmaksuesitys ei vastaa terveydenhuollon epätasa-arvoon

Hallitus antoi loppuviikosta pitkään odotetun esityksensä uudeksi asiakasmaksulaiksi. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Aino-Kaisa Pekonen näkee esityksessä myös hyvää, mutta on pettynyt, ettei esitys vastaa terveydenhuollon vakaviin yhdenvertaisuusongelmiin.

– Hallitus on puskenut sote-uudistusta ja ideologista markkinamalliaan eteenpäin tilanteessa, jossa kukaan ei tiedä mitä hoito tulee tavalliselle ihmiselle maksamaan. Onneton valinnanvapausmalli yhdistettynä verotusoikeudettomiin maakuntiin uhkaa nostaa painetta maksujen korotuksiin, vaikka asiakasmaksut ovat Suomessa jo nyt Pohjoismaiden korkeimpia. Tässä tilanteessa on tärkeää, että esitys ylipäätään saatiin, vaikka kalkkiviivoille meni, Pekonen sanoo.

Viime vuonna yli 300 000 sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksua päättyi ulosottoon. THL:n mukaan vuonna 2015 reilulla 55 000 suomalaisella asiakasmaksut sekä lääkkeiden ja matkojen omavastuut veivät yli 40 prosenttia käytettävissä olevista tuloista.

– Asiakasmaksujen taso on yhdenvertaisuuskysymys. Asiakasmaksut kasautuvat, ja terveyskeskusten asiakkaista valtaosa kuuluu alempiin tuloluokkiin hyvätuloisten ollessa työterveyshoidossa. Maksut iskevät kovimmin vanhuksiin ja eniten hoitoa tarvitseviin. Hallituksen esitys ei tuo mitään ratkaisuja näihin ongelmiin, Pekonen muistuttaa.

Parannuksina nykyiseen esityksen mukaan kaikista maksuista säädettäisiin jatkossa lain tasolla. Maksuttomien palvelujen säännöksiä myös selkeytettäisiin ja maksuttomuutta laajennettaisiin jonkin verran muun muassa mielenterveys- ja päihdepalveluissa sekä alaikäisten palveluissa. Maksukattoa koskevia säännöksiä laajennettaisiin muun muassa suun terveydenhuollon maksuihin, kuten vasemmistoliitto on vaatinut.

Ehdotuksessa ei kuitenkaan säädetä nykyisenlaisista maksujen välikatoista, eli muun muassa terveyskeskusmaksujen perimistä rajoittavasta vuosimaksusta (nykyisin enintään 41,20 euroa kalenterivuodessa) ajanvarauskäyntien osalta luovuttaisiin. Ehdotuksen mukaan maksun voisi periä jokaiselta käyntikerralta, minkä tunnustetaan kohdistuvan erityisesti paljon palveluja käyttäviin vanhuksiin. Jokaiselta terveyskeskuskäynniltä voitaisiin periä 20,60 euron maksu aina 683 euroon saakka vuodessa.

Pekonen näkee uudistuksen jäävän puolitiehen myös, koska sairaanhoidon maksukattoa ja lääkkeiden vuosiomavastuuta ei esitetä yhdistettäväksi vaan molemmat maksukatot jäävät erillisinä voimaan. Sairaanhoidon, lääkkeiden ja matkakustannusten erilliset maksukatot huomioiden pienituloisen ihmisen vuotuinen omavastuu voi nykyisin nousta jopa 1600 euroon.

– Vasemmistoliitto on vaatinut yhtä yhtenäistä ja alennettua 760 euron vuosittaista maksukattoa hoidolle, lääkkeille ja matkoille. Nykyisin esimerkiksi Helsingissä terveyskeskusmaksuista on myös luovuttu, ja sama pitää tehdä koko maassa, Pekonen linjaa.

Tykkäsitkö artikkelista? Kerro siitä kavereillesi!
Jaa kavereille