Ylioppilaskirjoitusten vaativuuden lisääminen vaikeuttaa kaksoistutkinnon suorittamista

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Li Andersson ei halua lisätä ylioppilaskirjoitusten vaativuutta nostamalla suoritettavien kokeiden vähimmäismäärää. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on tuonut eduskuntaan esityksen ylioppilastutkinnon uudistamisesta, jossa esitetään suoritettavien vähimmäiskokeiden määrän nostamista neljästä viiteen.

– Uudistus vaikeuttaisi erityisesti kaksoistutkintoa suorittavien sekä aikuisopiskelijoiden asemaa, Andersson sanoo.

Ylioppilastutkinnon painoarvoa korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa on nostettu. Opiskelijavalinnat ovat korkeakoulujen autonomian piirissä oleva asia, mutta nyt ne on sidottu vahvasti korkeakoulujen ja ministeriön välisiin tulossopimuksiin. Korkeakoulujen päättämässä todistusvalinnan pisteytysmallissa matemaattiset ja luonnontieteelliset aineet ovat saaneet suuren painoarvon. Tämän seurauksena hallitus haluaa nyt nostaa yo-kirjoituksissa suoritettavien kokeiden vähimmäismäärää.

– Lukiokoulutuksen kehittämisessä edetään nyt aivan väärässä järjestyksessä. Lukiota ja ylioppilaskirjoituksia ei voi uudistaa vain opiskelijavalintojen ehdoilla. Lukiolaiset kärsivät jo nyt kovasta stressistä ja uupumuksesta ja ylioppilaskirjoitusten yhä vahvempi painotus ohjaa koko lukiokoulutuksen pois sen yleissivistävästä tehtävästä, Andersson sanoo.

Ammatillisen koulutuksen järjestäjät ja opiskelijat ovat antaneet kriittiset lausunnot kaavaillusta uudistuksesta. Kärsijöinä ovat eritoten kaksoistutkintoa suorittavat ja aikuisopiskelijat.

– Kaksoistutkinto on jo nyt raskas ponnistus opiskelijalle. Kaksoistutkinnon ja lukion ja ammatillisen koulutuksen joustavampaa yhdistämistä pitäisi helpottaa. Nyt edetään taas huippu-opiskelijoiden ehdoilla unohtaen ne, joille ylioppilastutkinto on jo nykyisellään iso saavutus, Andersson pohtii.

Vasemmistoliitto on esittänyt koulutuspoliittisessa ohjelmassaan lukion ja ammatillisen toisen asteen yhteistyön lisäämistä ja ylioppilaskirjoituksista luopumista ja opiskelijavalintojen kehittämistä monipuolisempaan suuntaan.

Hallituksen esitystä on käsitelty eduskunnan sivistysvaliokunnassa ja käsittely jatkuu ensi vuoden puolelle.

Tykkäsitkö artikkelista? Kerro siitä kavereillesi!
Jaa kavereille