Ele Alenius planetarismista puoluevaltuuston kokouksessa

 

Olen seurannut Vasemmistoliitossa viime aikoina käytyä keskustelua periaatteista ja poliittisesta linjasta ja todennut, miten vaikeata nykyisin on määrittää vakaat ja selkeät perusteet pitemmän ajan yhteiskunnalliselle toiminnalle. Maailma muuttuu nimittäin tavattoman nopeasti. Tämä ei ole vain Vasemmistoliiton, vaan koko vasemmiston ongelma ja näin on koko Euroopassa. Itse asiassa se on koko ihmiskunnan ongelma. Niinpä tältä pohjalta minäkin olen paljon pohtinut sitä, miten ihmiskunta voisi rakentaa järkevän tien eteenpäin. Se on kuitenkin niin laaja kysymys, että kun olen siitä kirjoittanut, olen keskittynyt vain eräisiin olennaisimpina pitämiini asioihin ja nimenomaan ajattelun perusteisiin enkä käytännön ohjelmiin. Tältä pohjalta esitän näkemyksiäni myös tässä yhteydessä.

Siten en puutu tässä päivänpoliittisiin kysymyksiin, niin tärkeitä kuin ne jokapäiväisen elämän kannalta ovatkin. Luulen, että niihin te olette joutuneet joka tapauksessa paneutumaan perusteellisemmin kuin minä. Sen sijaan yritän hahmottaa sitä kokonaiskuvaa maailmankehityksestä, joka vasemmistossa olisi mielestäni syytä pitää mielessä suuntauduttaessa eteenpäin.

Mutta ennenkuin jatkan, haluan kuitenkin lyhyesti todeta, että vaikka Vasemmistoliitossa halutaan innokkaasti hakea uutta ajattelutapaa ja sen vuoksi on suhtauduttu epäilevästi -ismeihin, silti ismejä ei voida täysin sivuuttaa. Ismithän ilmaisevat vain käsitekokonaisuuksia, esimerkiksi ajattelun yleisperiaatteita tai jotain järjestelmää. Ismit eivät sellaisinaan edusta sen paremmin hyvää kuin pahaakaan, vaan kaikki riippuu ismin etukäsitteen sisällöstä. Niinpä me elämme paraikaa kapitalismin hallitsemassa maailmassa, jossa vasemmiston tehtävänä on toimia humanismin puolesta ja muuttaa sen mukaan yhteiskuntaa.

Tosin ymmärrän hyvin sen, että Vasemmistoliitossa on tässä yhteydessä haluttu korostaa riippumattomuutta vanhojen ismien sidonnaisuuksista, varsinkin siltä osin kuin ne on käsitetty ehdottomina dogmeina. Siinä minä olen samaa mieltä. Tuli vain sanotuksi tämä, kun minäkin olen viime aikoina kehitellyt yhtä ismiä.

Mutta palattaessa kokonaiskuvaan maailmankehityksestä on mielestäni ajateltava erityisesti sitä, mikä on meidän ajallemme kaikkein olennaisinta. Tällöin on syytä todeta, että syvällisimmin ihmiskunnan elämään nykyisin vaikuttava tekijä on se, että me elämme aineellisia edellytyksiä koskien paraikaa suurta siirtymävaihetta teollisesta aikakaudesta uuteen tieteellisteknologiseen aikakauteen.

Tämä siirtymävaihe uuteen aikakauteen muuttaa ihmiskunnan elämän aineellisen perustan ratkaisevasti samalla kun se asettaa aivan uusia vaatimuksia ihmiskunnan käyttäytymiselle. Se on pitkäaikainen ja alkanut periaatteessa jo 1900-luvun alussa kiihtyen sen jälkeen jatkuvasti. Tästä aiheutuvat ne nopeat muutokset elämänoloissa, jotka hämmentävät monen mieltä.

Teollisen aikakauden olemuksesta voi tässä lyhyesti vain todeta, että siinä keskeisenä tekijänä on ollut Newtonin 1600-luvun loppupuolella esittämän mekaanisen fysiikan ja yleensä luonnontieteiden voimakkaan etenemisen vaikutus yleiseen kehitykseen. Siirtymisen uuteen tieteellisteknologiseen aikakauteen voidaan puolestaan sanoa alkaneen Einsteinin suhteellisuusteorioiden ja hänen sekä eräiden muiden nerokkaiden fyysikoiden kehittelemän kvanttifysiikan syntymisestä 1900-luvun alkupuolella. Ne nimittäin merkitsivät tieteellisen maailmankuvan valtaisaa avartumista ja ihmiskunnan tiedon mahtavaa kasvua.

Mutta mitä tämä uuden aikakauden alku oli mukanaan tuova, se tuli dramaattisesti ja samalla traagisesti näkyviin hieman ennen vuosisadan puoliväliä, kun ensimmäinen ydinase räjäytettiin. Silloin ihmiskunta nimittäin astui hyvin ratkaisevan historiallisen kynnyksen yli.

Sitä ennen ihmiskunta oli käynyt sotia vuosisadasta ja vuosituhannesta toiseen ja esimerkiksi molemmissa maailmansodissa hävitykset olivat laajamittaisempia kuin koskaan ennen. Mutta hävitys oli kuitenkin aina ollut pahimmillaankin alueellista. Ei ollut tullut mieleenkään, että tuhot voisivat kerralla ulottua koko maailmaan. Nyt se oli tullut mahdolliseksi. Ydinaseiden ja muiden nykyisten joukkotuhoaseiden vaikutus voi tämän jälkeen ulottua koko maailmaan ja tuhota tai ainakin vaarantaa olennaisesti elämän edellytykset koko tällä planeetalla.

Edellä sanottu ei sinänsä ole meille enää mikään uutinen. Mutta sen toteaminen kertoo joka tapauksessa sen, miten olennaisen suuri ero on teollisen aikakauden ja nyt kehittymässä olevan tieteellisteknologisen aikakauden välillä. Ihmiskunnan tieteellistekninen kyky on aivan toista suuruusluokkaa kuin ennen ja sen mukana ihmiskunnan yllä olevat pahimmat uhat ovat muodostuneet ulottuvuuksiltaan planeetaarisiksi. Samalla tavalla planetaarisiksi ovat muodostuneet myös ekologiset uhat, jotka nekin alettiin yleisemmin tiedostaa vasta 1900-luvun puolivälin jälkeen.

Kun planetaarista suuruusluokkaa olevat uhat ovat kerran syntyneet, ovat samalla politiikalle syntyneet tietyt kriittiset rajat, jotka on suuria ratkaisuja tehtäessä otettava huomioon. Jos politiikka on lyhytnäköistä, saattavat kriittiset rajat tulla liian lähelle ja ylittyä. Sen sijaan järkevällä politiikalla voidaan kriittiset rajat työntää kauemmaksi. Niin kauan kuin ihmiskunta on nykyisellä henkisellä tasolla, kriittiset rajat ovat koko ajan olemassa.

Näin ollen elämän edellytysten säilymisen kannalta tällä planeetalla on ratkaisevaa se, kyetäänkö niin kansallisesti kuin kansainvälisesti poliittisia kysymyksiä ajattelemaan riittävän kokonaisvaltaisesti planetaristisin ulottuvuuksin. Sen vuoksi voidaan sanoa, että uuteen tieteellisteknologiseen aikakauteen siirtymisen rinnalla on yhteiskunnallista ajattelua koskien tullut myös planetarismin aika. Itse asiassa ne kuuluvat loogisesti yhteen.

Tämä tarkoittaa sitä, että planetarismin aika on tullut ei vain uhkiin liittyvänä, vaan myös liittyen siihen, miten tieteen ja teknolgian etenemisen avaamat uudet suuret mahdollisuudet voidaan parhaiten realisoida kaikkien ihmisten elämänolojen parantamiseksi ja elämän sisällön rikastuttamiseksi. Itse asiassa juuri tämä on loppujen lopuksi pääasia planetaristisessa ajattelussa, sillä kun ihmiskunnan elämän yleiset edellytykset paranevat nojauduttaessa tieteen ja teknologian etenemiseen, on ilmeistä, että myös ihmiskunnan sisäiset jännitteet vähenevät ja kriittiset rajat saadaan tältä osin jatkuvasti yhä kauemmaksi.

Vastaavasti tieteen ja teknologian etenemisen ja planetaristisen ajattelun yhteisvaikutusta tarvitaan ekologisten uhkien torjumisessa. Kun ihmisille näyttää olevan vaikeata muuttaa varsinkin kehittyneissä maissa elämäntapojaan ja toisaalta kehitysmaissakin ihmisillä on oikeudet nostaa elintasoaan, on siten juuri tieteellä ja teknologialla suuri tehtävänsä löytää uusia ratkaisuja tähän ongelmaan.

Kaikki edellä sanottu merkitsee sitä, että ihmiskunta ei voi enää kauan jatkaa niiden ajatustapojen, arvojen ja rakenteiden pohjalta, jotka ovat syntyneet väistymässä olevan teollisen aikakauden vallitessa. Uuden aikakauden kehittyminen vaatii ennen pitkää tasapainon syntymistä aineellisten mahdollisuuksien ja yhteiskunnan sisäisen olemuksen kesken, jotta ihmiskunnan tulevaisuus voidaan turvata. Mutta miltä tilanne tässä mielessä näyttää?

Tällöin on todettava se tilanteen ydinongelma, että uuteen tieteellisteknologiseen aikakauteen siirtymistä toteuttavat teollisen aikakauden synnyttämä kapitalistinen yhteiskunta ja sen puitteissa mitä suurimmassa määrin nimenomaan talouselämä ja suuret ylikansalliset yhtiöt.

Yritysmaailma on nimittäin se tekijä, joka pääasiassa soveltaa tieteessä ja teknologiassa tehdyt oivallukset käytäntöön uusina tuotantomenetelminä ja markkinoille tulevina uusina tuotteina. Se siis viime kädessä konkretisoi tieteen ja teknologian etenemisen yleiseksi kehitykseksi ja hyödyksi, mutta tekee sen omilla ehdoillaan. Tältä pohjalta tapahtuu myös maailmantalouden nykyinen globalisaatio eli maailman taloudellinen yhdentäminen.

Tämä on aineellisesti katsoen tavallaan objektiivista maailmankehitystä. Mutta yhteiskunnallisessa mielessä se ei ole sitä, koska päätökset eivät tapahdu demokraattisten kokonaisvaltaisten näkemysten pohjalta yhteiseksi hyväksi.

On nimittäin selvää, että tällöin maailmantalouden ja sen mukana yhteiskuntien aineellisen perustan kehitys tapahtuu olennaisilta osin ylikansallisten yhtiöiden globaalisten strategioiden mukaan. Niissä taas tärkeimpänä motiivina on tietenkin voitontavoittelu ja oman yrityksen taloudellinen menestys. Kärjistetysti sanoen maailmankehityksen suurista linjoista päätetään siis hyvin tärkeiltä osin suuryritysten johtokuntien kokouksissa.

Jos kysytään, kuka johtaa nykyistä maailmnkehitystä, on vaikea olla vastaamatta: Talouselämän vaikutusvaltaiset suuret johtajat, ylikansalliset yritykset. Jos kysytään, kenen pitäisi johtaa maailmankehitystä, pitäisi vastauksen olla: Kansallisvaltioissa demokraattisesti valittujen päätöselinten ja yleismaailmallisesti YK:n. Periaatteessahan vain ne voivat, jos niin tahdotaan, toimia kokonaisvaltaisesti kaikkien ihmisten ja koko ihmiskunnan hyväksi. Näin asian pitäisi yksiselitteisesti olla, mutta näin ei kuitenkaan ole.

Ihmiskunnan kokonaisuuden kannalta tämän tilanteen jatkuminen on kuitenkin sosiaalisesti, taloudellisesti ja tulevaisuuden turvaamista ajatellen vaarallista ja ajan mittaan kestämätöntä. Eihän kapitalismin olemus ole siitä muuttunut, että se nyt nojaa erityisesti tieteen ja teknologian kehitykseen. Onhan selvästi nähtävissä, miten vapaan markkinatalouden filosofian korostama oman edun ajaminen ja avoin ahneus ovat uusliberalismin mukana lisääntyneet ja sen mukana myös tuloerot ja sosiaaliset jännitteet kasvaneet.

Vastaavasti voidaan sanoa, että vaikka maailmantalouden globalisaation katsotaan johtaneen monien kehitysmaiden talouden kasvamiseen, silti toisaalta tämä globalisaatio merkitsee myös kapitalismin sisäisten ristiriitojen viemistä niihin. Se on vakava asia sen vuoksi, että ihmiskunnan sisäisistä jännitteistä huomattavin osa johtuu maailmantalouden rakenteellisesta tasapainottomuudesta ja siihen liittyvästä ihmisten tasa-arvon puuttumisesta eikä kapitalismi olemuksensa mukaan edusta tässäkään yhteydessä tasa-arvon toteuttamista. Kuitenkin juuri tasa-arvon toteuttamista ihmiskunta tarvitsee nyt entistä kipeämmin ihmisten tajutessa elintasojen suuren eron eri puolilla maailmaa.

Nykyinen maailmantilanne on siis erittäin ristiriitainen. Tämän tilanteen muuttaminen on siten ihmiskunnan tämän ajan suurin haaste ja sitä se on silloin myös demokratialle ja sen kautta nimenomaan vasemmistolle.

Vasemmiston kannalta onkin nyt tärkeätä tiedostaa koko tämän paraikaa käynnissä olevan suuren prosessin perimmäinen olemus. On syytä tiedostaa, että ihmiskunnan suuret ongelmat alkavat yhä enemmän muodostua yhteisiksi kohtalonkysymyksiksi niin, että mitä päätetään ja tehdään yhtäällä, sillä on vaikutuksensa myös toisaalla ja taas päinvastoin. Näin on varsinkin suurten periaatteelisten kysymysten yhteydessä.

Tottakai ihmiskunnalla on paikallisia ja alueellisia ongelmia vaikka kuinka paljon ja ne edellyttävät tietenkin myös paikallisia ja alueellisia ratkaisuja. Mutta paraikaa tapahtuva aikakauden muutos alkaa vaikuttaa koko maailmaan ja vaatia sen mukaan yhä enemmän paneutumista siihen, miten ongelmat on nähtävä suurina kokonaisuuksina, jotta niihin osataan suhtautua järkevästi.

Tässä mielessä olen viimeksi kirjoittamassani kirjassa puhunut kolmesta eri planetaarista ulottuvuutta olevasta ongelma-alueesta. Käymättä niitä enempää läpi totean vain ensimmäisenä ihmiskunnan sisäiset jännitteet, jotka nykyisin ovat taas lisääntyneet kansainvälisen terrorismin ja terrorismin vastaisen sodan myötä. Se, mikä ehkä saattaa kirjan lukijaa aluksi yllättää, on se lähtökohtani, että länsimaiden kehittyneet demokraattiset yhteiskunnat ovat keskeisesti vastuussa ihmiskunnan nykyisistä jännitteistä ja siitä, miten ne pystytään hoitamaan.

Toisena planeetaarista suuruusluokkaa olevana ongelma-alueena on mielestäni ihmiskunnan suhde muihin elollisiin lajeihin tällä planeetalla ja samalla itse planeettaan. Kysymys on ennen kaikkea ekologisista ongelmista. Kolmantena ja loppujen lopuksi aivan ratkaisevana ihmiskunnan ongelmana on ihmiskunnan oma henkinen taso, joka tieteen ja teknologian suurista saavutuksista huolimatta on vielä suhteellisen alkeellinen.

Itse asiassa juuri viimeksi mainitusta johtuu se, että molemmat ensiksi mainitut ongelmat ovat niin suuria kuin ne ovat. Ihmiskunnan henkisen tason primitiivisyys, kun jätetään erikseen korostamatta sotia ja muuta väkivaltaa, näkyy viime kädessä siinä, minkälainen on tämä ihmisen rakentama yhteiskunta ja millaisiin perusoletuksiin sen toiminta nojaa. Kuvaavaa on se, että pisimmällekin kehittyneissä demokraattisissa yhteiskunnissa vallitsee ankara etujen välinen kamppailu, eriarvoisuus ja epävarmuus tulevaisuudesta.

Niinpä yleispolitiikan tärkeimmiksi periaatteellisiksi kysymyksiksi on tullut se, miten suhtautua ihmiskunnan yleiseen henkiseen tasoon ja sen kohottamiseen. Tämä tarkoittaa sen ratkaisemista, minkä yhteiskunnallisen filosofian ja minkälaisten perusoletusten mukaan tässä historiallisesti erittäin tärkeässä vaiheessa maailmankehitystä on pyrittävä viemään eteenpäin.

Yksi tärkeä johtopäätös on mielestäni se, että enää ei voida lähteä siitä, että kehityksen täytyy saada kulkea vapaasti omia teitään. Uuden aikakauden olemus vaatii maailmankehityksen saamista yleispiirteittäin hallintaan. Sen täytyy kuitenkin tapahtua demokratian periaatteiden mukaisesti eikä se saa olla perusteena millekään totalitarismille.

Tähän liittyy tärkeänä osana hallitun kansantalouden ja hallitun globalisaation toteuttaminen, mikä tarkoittaa sitä, että yhteiskunta voi ohjata koko yhteiskunnan ja kaikkien ihmisten elämän kannalta tärkeän aineellisen perustan yleistä kehitystä yleispiirteisten kehyssuunnitelmien mukaan. Siihen sisältyy samalla ajatus yksityisen ja julkisen sektorin yhteistoiminnasta kansantalouden tasapainoisen kehityksen turvaamiseksi ja tasa-arvon toteuttamiseksi.

On syytä myös tiedostaa se tosiasia, että vasemmiston mahdollisuudet olla globalisoituvan kapitalismin todellinen haastaja ovat vähäiset, ellei sillä itsellään ole toiminnassaan globaalista ulottuvuutta. Sen vuoksi vasemmiston on tärkeätä pyrkiä kehittämään kansainvälistä yhteistoimintaa varsinkin Euroopan unionissa. Keskeistä tällöin on analysoida yhdessä maailmankehityksen nykyinen tila ja rakentaa sen mukaan toiminnallinen kokonaiskuva. Lopuksi haluan aivan lyhyesti esittää sen näkemykseni, että syvällisemmin ihmiskunnan historia huomioonottaen nykyinen kehityksen vaihe on syytä nähdä osana ihmiskunnan jatkuvaa kehitysprosessia ja itse ihmisen kehittymistä kulttuurievoluutiota toteuttavana olentona. Tätä ennen ovat olleet muun muassa renessanssin aika ja valistuksen aika ja nyt kysymys on siitä, minkälaista yhteiskuntaa halutaan tästä eteenpäin rakentaa tieteellisteknologisen aikakauden antamin mahdollisuuksin.

Minulla on se käsitys, että tässä mielessä ihmiskunta kaipaa nykyisissä oloissa ennen kaikkea tähänastista inhimillisemmän yhteiskunnan luomista. Kysymys on halusta uskoa siihen, että elämän yleiset edellytykset tällä planeetalla voidaan varmasti turvata ja että elämän sisältö voidaan saada rikkaammaksi kuin ennen ja ihmisten kesken pysyvä rauha.

Tämän vuoksi pidän keskeisenä tavoitteena uutta valistuksen aikaa, uutta kokonaisvaltaista ajattelua ja suuntautumista tieteen, demokratian ja humaanisuuden yhteiskunnan luomiseen. Siinä näen vasemmistolla olevan tiennäyttäjänä suuri tehtävänsä.

Tykkäsitkö artikkelista? Kerro siitä kavereillesi!
Jaa kavereille