Posts Categorized: Tiedotteet 2018

Raskone-kaupan hämäräperäisyydet selvitettävä

Vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäki on jättänyt kirjallisen kysymyksen valtionyhtiö Raskoneen myymisestä. Suomen Kuvalehti uutisoi eilen Raskoneen huomiota herättäneen halvasta myyntihinnasta ja ostajasta, joka on kytkeytynyt keskustataustaisen Nuorisosäätiön taloussotkuihin. Lehden mukaan kauppaan liittyvät asiakirjat on julistettu kokonaisuudessaan salaiseksi. – Suomen valtiolla on valitettavan pitkä historia tuottavan omaisuuden myymisestä alehintaan. Valitettavasti jälleen yksi hallituksen päätös on herättänyt […]

[ Lue lisää → ]

Lapsiperheiden köyhyys kasvoi – kertoo hallituksen epäonnistumisesta

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson pitää tuoreita tietoja lapsiperheköyhyyden kasvusta merkkinä poliittisen suunnanmuutoksen tarpeesta. Tilastokeskuksen vuoden 2017 pienituloisuustilastojen mukaan köyhien lasten määrä nousi 119 000 lapseen (110 000 v. 2016) ja lapsiköyhyysaste 11,1 prosenttiin (10,2 % v. 2016). Andersson painottaa lapsiköyhyyden olevan kaikkein haitallisin köyhyyden muoto, jonka kitkeminen edellyttäisi nykyistä vahvempaa perusturvaa ja julkisia palveluita. Perheiden […]

[ Lue lisää → ]

Tuloerojen kasvattaminen on hallituksen arvovalinta

Vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäki ottaa blogissaan kantaa tänään julkaistuihin tulonjakotilastoihin, jotka kertovat tuloerojen kasvaneen vuonna 2017. Ns. tuotannontekijätuloja, eli palkkoja, yrittäjätuloja ja omaisuustuloja tarkastellessa tuloerot olivat vuonna 2017 suuremmat kuin koskaan aiemmin vuonna 1966 aloitetun mittaushistorian aikana. Arhinmäki pitää kestämättömänä sitä, että Sipilän hallitus on leikannut jatkuvasti pienituloisilta ja samaan aikaan jakanut veronalennuksia isotuloisimmille. – […]

[ Lue lisää → ]

Hallituksen asiakasmaksuesitys ei vastaa terveydenhuollon epätasa-arvoon

Hallitus antoi loppuviikosta pitkään odotetun esityksensä uudeksi asiakasmaksulaiksi. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Aino-Kaisa Pekonen näkee esityksessä myös hyvää, mutta on pettynyt, ettei esitys vastaa terveydenhuollon vakaviin yhdenvertaisuusongelmiin. – Hallitus on puskenut sote-uudistusta ja ideologista markkinamalliaan eteenpäin tilanteessa, jossa kukaan ei tiedä mitä hoito tulee tavalliselle ihmiselle maksamaan. Onneton valinnanvapausmalli yhdistettynä […]

[ Lue lisää → ]

Ylioppilaskirjoitusten vaativuuden lisääminen vaikeuttaa kaksoistutkinnon suorittamista

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Li Andersson ei halua lisätä ylioppilaskirjoitusten vaativuutta nostamalla suoritettavien kokeiden vähimmäismäärää. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on tuonut eduskuntaan esityksen ylioppilastutkinnon uudistamisesta, jossa esitetään suoritettavien vähimmäiskokeiden määrän nostamista neljästä viiteen. – Uudistus vaikeuttaisi erityisesti kaksoistutkintoa suorittavien sekä aikuisopiskelijoiden asemaa, Andersson sanoo. Ylioppilastutkinnon painoarvoa korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa on nostettu. Opiskelijavalinnat ovat […]

[ Lue lisää → ]

Tekoälyn yhteiskunnalliset vaikutukset on otettava vakavasti

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski peräänkuuluttaa yhteiskunnallista visiota siitä, mitä tekoäly ja siihen kytkeytyvä työn murros tuovat tullessaan. Myllykoski piti vasemmistoliiton ryhmäpuheen valtioneuvoston tietopolitiikkaa ja tekoälyä koskevan selonteon lähetekeskustelussa. Myllykoski muistutti automaation ja robotisaation mullistaneen työmarkkinoita jo tähän mennessä valtavasti, ja tulevaisuus on huomattavan epävarma. – Meidän on asetettava visio sille, minkälaista maailmaa tekoälyn ja teknologian […]

[ Lue lisää → ]

Kontula: Toimeentulotuen asiakkaiden perintä hoidettava kuten muidenkin

Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula jätti tänään kirjallisen kysymyksen Kelan perintäkäytäntöjen kohtuullistamisesta. Kontulan mielestä nykykäytäntö, jonka mukaan toimeentulotuen asiakkaan perintä johtaa automaattisesti ulosottoon, on kestämätön. -Kun Kela huomaa, että jotain etuutta on maksettu liikaa, peritään se yleensä takaisin vähittäisen maksuohjelman kautta. Vaihtoehtoisesti velkaa voidaan kohtuullistaa tai se voidaan mitätöidä kokonaan. Mikäli henkilö kuitenkin on toimeentulotuen asiakas, […]

[ Lue lisää → ]

Osattomuus ja varallisuuden keskittyminen lisäävät tyytymättömyyttä Euroopassa

Eduskunta kävi tänään ajankohtaiskeskustelun EU:n tulevasta kehityksestä. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja suuren valiokunnan jäsen Paavo Arhinmäki toi puheessaan esiin Euroopassa kasvavan tyytymättömyyden. Ranskassa ns. keltaliivit ovat osoittaneet neljä viikkoa mieltään. Arhinmäen mukaan monet ranskalaisten kritiikin kohteista ja tavallisten ihmisten ongelmista ovat yleiseurooppalaisia ja lähes sellaisenaan nähtävissä myös suomalaisessa yhteiskunnassa. Ranskassa kritiikki vain purkautuu keskimääräistä rajummin. – Jokaisessa Euroopan […]

[ Lue lisää → ]

Suomelle oikeudenmukaisen ilmastosiirtymän ohjelma

Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Sarkkinen ehdottaa, että seuraava hallitus laatisi Suomelle oikeudenmukaisen ilmastosiirtymän ohjelman. Oikeudenmukainen siirtymä tarkoittaa sitä, miten välttämätön ilmastonmuutoksen hillintä voidaan toteuttaa yhteiskunnallisesti oikeudenmukaisella tavalla. Esimerkkinä Sarkkinen esittää Pohjois-Pohjanmaalle muutosohjelmaa turpeen energiakäytön luopumisen takia. – Maailman köyhät kärsivät ilmastonmuutoksen vaikutuksista ensimmäisinä ja eniten, vaikka he ovat ilmiöön vähiten syyllisiä. Toisaalta vähävaraiset eivät saa […]

[ Lue lisää → ]

Vasemmistoliitto tavoittelee perustuloa

Vasemmistoliitto julkisti tänään uuden sosiaaliturvamallinsa, jossa puolue asettuu tavoittelemaan 800 euron suuruista perustuloa. Perustuloa kohti edetään puolueen mallissa yhdenmukaistamalla ensi hallituskaudella perusturvan vähimmäisetuuksia ja tekemällä uusi, edellistä laajempi perustulokokeilu. – Sosiaaliturva on jäänyt jälkeen työelämän murroksesta. Hallitus on aktiivimalleineen vain lisännyt järjestelmän byrokratialoukkuja. Me haluamme purkaa loukut ja rakentaa sanktioiden sijasta ihmisille mahdollisuuksia kehittyä ja […]

[ Lue lisää → ]